Sheriffit ovat olleet onnellisessa asemassa reilun puolivuotta. Isäntä on ollut päivät kotosalla, tällä viikolla kaikki kuitenkin muuttui jälleen tavallisen arkiseksi. Kauhulla lähdimme maanantaina töihin, sillä arki alkoi tylysti heti täydellä työpäivällä. Jasu on kyllä jätetty kotiin yksin sekä muiden tassuttelijoiden kanssa. Ikinä ei kylläkään pitkäksi aikaa. Luultavasti totuus oikeasta elämästä läpsähti Jasun naamalle kuin märkä rätti.
Nykyisin siis arki alkaa 5.30. jolloin herään, sen jälkeen teen aamutoimet katsellen nukkuvia mäyräkoiria. Tämä aika on myös Sohvin kulta-aikaa, se saa juosta vapaana ja täysin häiriöittä. Nukkuva mäyräkoira todellakin nukkuu, vaikka samaan sänkyyn hyppääkin kani. Aamulla syödään aamupala ja sitten lähdetään taapertamaan noin 45 minuutin lenkki. Olin varma, että se on noin kolme kilometriä matkana, mutta valitettavasti hiukan alle jäädään. Aamulenkkiämme verottaa aika paljon hiihtolatu ja kunnon kansalaisina emme mene tallustelemaan sinne.
Töihin lähdetään sitten 7.30. jolloin Sheriffit saavat makupalat ovella ja siihen eteiseen ne jäävätkin tyytyväisenä. Olisi kamala sulkea ovea, jos sisälle jäisi hirmuinen parkuminen.
Kotiin tullaan 16.30. jolloin kaikki ovat riemuissaan eteisessä. Vipellys on hirmuinen samoin hyppiminen, mutta ei tätä iloa voi kieltää, tottakai on mukava palata kotiin jossa on hieno seremonia. Työpäivät ovat ilmeisesti menneet nukkuessa, sillä suurilta yllätyksiltä ollaan säästytty. Tosin parit pissit on Jasu lirauttanut päivän aikana, mutta se onkin ymmärrettävää. Viikko meni muuten ilman vahinkoja, mutta perjantai olikin käynyt tylsäksi. Kukkaruukusta oli vedetty kasvi juurineen ja multineen. Tekotapa viittaa täysin Jasuun, sillä se on koira joka raahaa asioita, jopa omaa sänkyään tai mattoja. Siispä vehkaparkaa oli riepoteltu ympäri kotia, mutta olisi se vielä ollut istutuskunnossa. Onneksi isäntä tuli kotiin samaisena päivänä kukkakimpun kanssa niin pysyi viherosastokin balanssissa. Ja perjantaihan on tunnetusti siivouspäivä meillä, joten ei mennyt hukkaan sitten sekään imurointi vaan kerrankin oli jotain imuroitavaa. Multaa oli nimittäin aika monessa paikassa.
Viikonloppuna yritettiin ulkoilla ja tutustua uusiin asioihin. Uusiin asioihin tutustuminen menikin ihan hienosti sillä Jasu on nähnyt viikonloppuna hiihtäjiä, sauvakävelijöitä, lastenvaunuja, pulkkia, moottorikelkkoja sekä toisia koiria. Jasu on herkkä poika haukkumaan, mutta se on onneksi imenyt Jimistä lenkkeillessään sellaista välinpitämättömyyttä ettei kaikkeen tarvitse kiinnittää huomiota. Jonekin on kehittynyt huimasti viime talvesta, tosin tänään sillä petti kontrolli hiihtäjien kanssa, toisaalta mitäs hiihtivät jalkakäytävällä.
Kello näyttää jo kovin paljon näin työläisen silmissä, joten tästä varmaan täytyy kaivautua omaan sänkyynsä kuten osa porukasta onkin jo tehnyt. Tarkoitus oli kirjoitella päiväkohtaiset tapahtumat, mutta halusinkin loppujen lopuksi päästä helpolla. Harmittaa tämä ajan vähyys, olisi kiva kertoa jopa päivittäin kuulumisia ja lukea toisten blogeja. Ehkä joskus sitten saa aikaiseksi, nyt blogin kirjoittelu ja toisten seurailu taitaa tapahtua pitkälti viikonloppuisin. Voi kun voisin olla enemmän lomalla tai saisin edes enemmän aikaiseksi arkena.
Hauskaa alkavaa viikkoa!
6 kommenttia:
Niinhän se on, aikaa ei ole koskaan tarpeeksi...
Aika pienillä vaurioilla selvisitte ekasta viikosta yksin:)
Meillä Eppu on nyt puolisen vuotta totutellut äipän 3-vuorotöihin, onhan se reppana vähän sekaisin välillä ollut. Yövuoron jälkeen on kiva aamulla ryömiä Epun valmiiksi lämmittämään punkkaan...
Voi juku (pätkä), teillä mennyt hienosti! Meidän adhd sai useamman vuoden ajan päiväpissälenkityksenkin dogsitter-aarteiltamme. Ei ois muuten tullut mitään pitkässä juoksussa... Aamulla viipotettiin lenkki kävellen tai juosten (n. tunti) ja energiaa oli sitten vielä sisälläkin kuin pienessä saaristokylässä > tempputuokio vasta vei mehut.
Yksin jäätiin aina esim. Kongin tms puuhan kanssa. Usein jäi kotiin kassillinen askartelutehtäviä kartonkilaatikoista ja kotiin tullessa oli kassillinen silppua...
Ikä on tehnyt tehtävänsä ja nyt ollaan kärsivällisempiä. Tuhoja tai lirujakaan ei kyllä tosin tehty nuorempana tyttönä.
Yhtä lattialistan kulmaa maistettiin plus juuttikudetta eteisen matosta. Ei liruja. Siinä se. Naapureillemme selvisi vasta 1,5 vuoden kuluttua, että samassa kerroksessa asuu myös koira... vieläpä pystykorva 8-)
Energiaa lähettelemme työviikkonne!
Suvi ja Eppu: Niin tai jos aikaa onkin joskus, silloin ei ole viitseliäisyyttä.
Ensimmäinen viikko menikin yllättävän hyvin, tämä toinen on ollutkin koomisempi. Katsotaan nyt mitä listalle kertyy perjantaihin mennessä :o)
Veikkaan että meillä ei tuollainen vuorotyö mahtuisi kenenkään päähän. Koirien maailma tuntuu järkkyvän jo silloin, jos satun ottamaan päiväunet.
Pau: Ei olisi pitänyt kehua ensimmäisen viikon vähäisistä tuhoista. Eilen oli sitten tärvelty jalkalamppu, no mutta katsellaan mitä loppuviikosta on tosiaankin saatu saldoksi.
Dogsitter olisi kyllä kultaakin kalliimpi, mutta näillä eväillä mennään ainakin toistaiseksi. Onhan nuo muutkin oppineet tavoille, joten jospa tämäkin oppii.
Hienon näköistä, kun pojat menevät kolme rinnatusten lenkillä!
Olli tietää jo vaatteista, milloin pääsee mukaan ja milloin ei. Aamuisin ei edes viitsi nostaa päätään omalta paikaltaan, kun aamulenkiltä on sinne mennyt jatkamaan uniaan. Jos Olli ei pääse mukaan, niin sitten vaan sanotaan "Olli ei tule" ja niin poika lähtee pää allapäin kävelemään pois. Siinä vaiheessa tekisi mieli sanoa, että tuu vaan...
Kotiin tullessa ilo on ylimmillään. Häntä heiluttaa koiraa, niin juuri, hännän heilutus on niin voimakas, että koko koira heiluu!
Pieniä vahinkoja sattuu tekevälle koiralle... Minä olisin enempi huolissani siitä, että monet vehkat ovat myrkyllisiä joten toivottavasti Jasu ei kovin paljoa jyrsinyt sitä. Muutoin olisi voinut olla mahavaivainen Jasu... Terveisin Ossi ja M-L
Olli: Kieltämättä tuo kävely huvittaa välillä itseäni. Valitettavasti emme voi enää lenkkeillä poluilla, sillä eihän tämä muodostelma mahtu edes moottorikelkan uralle.
Juu meilläkin tiedetään ettei arkiaamuna päästä mukaan, onneksi. Olisi kamalaa lähteä töihin jos sisältä kuuluisi huutoa.
Marja-Leena ja Ossi: Niin sattuu ja onneksi ei ainakaan vielä ole mitään kamaluuksia tapahtunut. Vehka oli vain vedetty ruukusta, hauskaa ettei sitä oltu silputtu. Jonehan söi lapsuudessaan saman puskan useampaan otteeseen. Nytpä se onkin todella tuuhea, kiitokset rohkealle puutarhurille.
Lähetä kommentti