Mie lenkkeilen sittenkin!

Piti ihan vaan äkkiä näyttää eräältä päivältä pari kuvaa. Siis töissähän keskitytään tiukasti töiden tekemiseen, mutta välillä on vaan pakko kurkata kotiin. Kummaa miten pipariksi mennyt aamulenkki saa tunteet kuumenemaan ja olemaan hyvillään, että tunteita kiristävän kaksikon luota pääsee karkuun... sitten päivän aikana kuitenkin sydämessä velloo iso ikävä. Ja ikävää ruokkii suloiset kuvat...

Ensin aamulla vedetään vähän tirsoja, ja tietenkin samassa sängyssä. Sopu antaa sijaa ja onneksi sängyssä on pehmeät reunat, jotka antavat periksi joskus pyörivälle mäykylle. Jone ilmeisesti ei ole vielä täysin unessa, mutta Jimi näyttää vieressä vetävän sikeitä antaumuksella.

Kellon ollessa 15.30 siirrytään kuuntelemaan ovelle josko kotiväki tulisi. Valitettavasti Sheriffien täytyy odottaa vielä tunti rakkaan lauman ilmestymistä.

Ja mainittakoon nyt tässä yhteydessä, että lenkkeily on jälleen sujunut! Edes huono sää tai toimistotyöstä saatu väsymys eivät ole haitanneet, ja hihnat ovatkin hymyilleet (rally-tokosta tuttu termi).

Eräänä päivänä käytiin pitkällä lenkillä, kuljettiin myös pitkospuita pitkin. Jimi on tottunut kävelemään sellaisilla, mutta Jonea näyttää ottavan päähän hiukan se ettei pääse kunnolla ohittelemaan vaan joutuu kävelemään toisen perässä. Retki sujuikin niin hyvin, että tekisi mieli ihan oikeasti lähteä jonnekin kauemmas retkeilemään eväiden kanssa.

Lisäksi käytiin eilen kylällä lenkkeilemässä, jotta Sheriffit näkevät elämää sekä saavat nuuhkia uusia hajuja. Täytyy kehaista, että se meni todella hienosti! Kaikki seis -komennot kuultiin, eikä kontaktikaan ihan hukassa ollut.

Satuimme törmäämään jälleen sellaiseen ajattelemattomaan koiran ulkoiluttajaan, joka tyrkytti väkisin omaa pölyhuiskuaan haisteltavaksi. Mies näki varmasti ettei meitä kiinnostanut sen palatsikoira, mutta silti antoi koiransa juosta kuuden metrin fleksissä suoraan meidän luo. Siinä se sitten antoi sen koiruuden tutkailla meidän ukkoja, jotka pysyivät täysin hiljaa, vaikka vieras koira murisi. Siinä vaiheessa kun näin Jimin jo hermostuvan sain molemmat mäykyt liikkeelle (täysi ihme) ja kiinnostumaan itsestäni. Mies kuitenkin oli melkoisen tyhmä, sillä se tuli meidän kannoillamme, kunnes vaihdoimme puolta. Siis mie en ymmärrä miksi jotkut on vaan niin ajattelemattomia! Hyvää harjoitusta tuo kyllä oli, sillä sain pidettyä molemmat koirat täysin hallinnassa, vaikka omaa pinnaa jo kiristi. Ehkä näistä sittenkin tulee yhteiskuntakelpoisia, mutta sitä odotellessa lenkkeilemme hurjaa vauhtia täällä "maalla".