Koulussa käytiin!


Hurja pakkanen koettelee Kontioniemeä, ja pikkurikolliset saavat liikkua vapaasti. Olkoon heillä mielessä sheriffin pelko...ei kerrota niille etten ulkoile näin kylmällä säällä.

Pakkanen on huimissa lukemissa, en muistakaan olenko nähnyt näin kylmää säätä, aamulenkillä oli -25 celsiusta, itkuhan siinä pääsee kovaltakin jätkältä. Onneksi takassa on tuli joka lämmittää vilusta värisevän turkin. Ellu on mielessään jo suunnitellut minulle uutta takkia, ja pelkään sen toteutuksen alkavan kohta. Sitten sitä pitää taas sovittaa monesti, onneksi sentään palkkion saa jokaisesta onnistuneesta kokeilusta.

Viime tiistaina kävin piiiitkään tauon jälkeen vähän treenailemassa. Mentiin arkitokoon näin aluksi. Perustiedot ja -taidot ovat tallella, mutta porukassa treenausta ei ole harrastettu ehkä vuoteen. Tämä on onneksi tämmöinen välivaihe harrastus. Emäntäni mielestä minussa olisi potentiaalia siihen alokasluokkaan, mutta se vaatii minulta täyden keskittymiskyvyn. Noissa treeneissä keskityin lähinnä kaivamaan lumesta nakin paloja, sekä räyhäsin yhelle koiralle. Tosin se aloitti, ja enhän voi jäädä huonommaksi. Tyttöystäväni Mirkeli oli myös treeneissä, pystyin kuitenkin sulkemaan tuon ihanaisen tytön mielestäni tunniksi. Täytyy nyt kuulostella käydäänkö siellä jatkossakin, kyllähän se minusta on mukavaa, jos vaan sattuu hyvä porukka ja sää.

No mutta taidan vaipua päiväunille hetkeksi, jotta jaksan syödä ja sitten taas nukkua. Toivottavasti ollaan myös juuston piilotus -leikkiä.

0 kommenttia: