1. MEJÄ-koe = AVO 2, 39 pts.

Näin se on tämän pojan pokaalinkeräys aloitettu. Olin viikonloppuna Nurmeksessa, Itä-Suomen Mäyräkoirat Ry:n järjestämässä MEJÄ -kokeessa. Kaksi päivää oli yhtä odottelua, mutta näinhän minä kavereita, sukulaisiani ja tietysti ihmisiä. Odottelun tuottama tylsistyminen kuitenkin sai väistyä klo 13.30, kun pääsin viimeisenä 1. ryhmästä suorittamaan jälkeni.

Veren haju on minulle tuttua, ollaanhan me muutaman kerran harjoiteltu kotosalla. Tosin harjoittelun määrään ja jälkien pituuteen nähden minun täytyy olla luonnonlahjakkuus, sillä koe meni aivan loistavasti. Jäljen kulkua en ryhdy puimaan, sillä se selviää tuomarin kirjoittamasta pöytäkirjasta, joka löytyy tämän tekstin lopusta. Sen verran voin sanoa, että uin tuon suoritukseni aikana. Sehän on ollut viime kesän kohtalokkaan tapauksen jälkeen vastenmielinen ajatuskin minulle. Emäntäni oli aivan varma, että menen paniikkiin enkä enää jatka jäljen suoritusta, mutta turhaan pelkäsi. Kyllähän minä poika jatkoin ja mallikkaasti jatkoinkin. Tosin tuomari oli tuloksia kertoessaan sanonut, että tämä suoritus oli kaikkein hauskin seurattava. Eikä se nyt tarkoittanut minun emäntääni, hän ei koheltanut, itse asiassa ensikertalaiseksi hän suoriutui hyvin, ilman minkään sortin ohjeistusta. Se olin minä joka osoitti, ettei kaikkea kannata ottaa niin vakavasti, vaan kokeessakin voi pitää hauskaa.

Olenkin saanut paljon kiitosta ja rapsutuksia sekä pusuja isäntäväeltä, sillä olin kuulemma niin hyvä. Tästä on nyt sitten hyvä ja kannustavaa jatkaa. Vielä pitäisi selvittää mitä tuomarin antama linnunsulka tarkoittaa. Otimme sen lähinnä vitsinä, muka suurelle metsästäjälle annettava sulka, mutta täytyy sen tarkoitus kysyä joltain kokeneemmalta.

Tässä vielä tuomari Heikki Ryynäsen koeselostus:

Ohjattu aloitus, josta lähdettiin liikkeelle pienellä vaihteella. Jonkin matkaa edettiin ja sitten vauhti kiihtyi. Rytmin muutokset jatkuivat radan loppuun asti. Ensimmäisen osuuden puolivälissä hiiret keskeyttivät koiran etenemisen, alkaa kaivaminen, joka jäljelle kehoitettaessa vain kiihtyi, se aiheuttaa hukan. Makausten merkkaus pysähtyen nuuskimaan ja kulmilla ensin tarkistus väärään suuntaan ja sieltä suoraan seuraavalla osuudelle, olivat kuin kopio toisistaan. Suorat osuudet sujuvaa etenemistä. Kaadon löysi ja jäi nuolemaan. Lupaava jälkikoira.

2 kommenttia:

12. kesäkuuta 2008 klo 12.33 Anonyymi kirjoitti...

Onnea ensimmäisen mejä-kokeen hyvästä tuloksesta Jimi-velipuolelle Ani-tytteliltä ja muulta poppoolta! Komea pokaali on!

Me ei olla Anin kanssa käyty kuin muutamassa näyttelyssä, mutta onhan sekin jotain :) Mejä-harjoituksia tulee toivottavasti hiljalleen, Kira on tälle kesää jo yhden nollan mejältä hakenut :( Siellä kun oli niitä Kiran rakastamia metsäkanalintuja ja Kira sai melkein suuhunsa pesivän emon, joten jälki jäi aika linnun siivin... Parempi onni ehkä ens kerralla!

Hyvää kesänjatkoja ja onnea tuleviin koitoksiin!

12. kesäkuuta 2008 klo 14.57 Anonyymi kirjoitti...

Kiitos onnitteluista! Täällä ollaan jo suunnittelemassa kahvitusta lupaavalle jäljestäjälle, vaikka Jimi ei itse niin innoissaan olekaan. Mieluummin se tutkailisi tuolla metsässä tuoksuja tai leikkisi naapurin tyttöjen kanssa...

Onhan ne näyttelytkin harrastus siinä missä muutkin, ja hyvin te muistaakseni olette pärjänneetkin. Meillä vaan ei ole kokemusta kun parista mätsäristä, eikä niillä kerroilla vielä päästä kehuskelemaan. Luultavasti Jimi on myös itsekin enemmän "toiminnan" miehiä, sillä kehän kiertäminen tuottaa joskus melkoisen ongelman.

Mukavaa kesää ja onnea tuleviin kokeisiin / näyttelyihin!