Viikonloppu vierähti



Viikonloppu oli säiden puolesta mitä parhain. Oltiin ulkona ja hyödynnettiin golfkenttää omiksi tarpeiksemme. Vaikka oltiin siellä lauantaina heti klo 8 jälkeen, niin emme olleet ainoita. Siellä oli nimittäin ruuhkaksi asti hiihtäjiä, lenkkeilijöitä, koiran kanssa peuhaavia sekä pulkkailijoita. Ja miksikäs ei olisi ollutkaan. Sehän on hyvää harrastemaata.

Ilokseni huomasin, että Jimi pysyy hyvin vapaana kontaktissa, sillä nähdessäni hiihtäjän sain sen kertakutsusta luokseni ja hihnaan. Mainitaan nyt ettei muut olleet edes irti. Olen itse tarkka irti- ja kiinnipidoista, joten meidän hauvat pysyvät narussa. Sitä paitsi tässä parin viikon aikana olisi ollut kohtalokasta päästää irti ja katsoa sitten telkkarista, kun oma koira juoksee keskellä ampumahiihdon MM-kisoja :) Kisapaikan makkarat nimittäin tuoksuivat muutamalla
lenkillä ikävästi nenäämme. Tässä vielä meidän oma seinänousumme, eli entinen laskettelurinne jota hyödynnetään kunnonkohtotuksessa.
 

Sunnuntaina sitten käytiin I-S mäykkyjen järkkäämässä agilityssä Jimin kanssa. Kyllä oli pojalla kivaa! Emäntä sai taas mietittävää ja murehdittavaa, kun ei silloin aikanaan älynnyt harrastaa lajia tavoitteiden kanssa. Mutta toisaalta oma koordinaatio ei vain toimi, joten ensin pitäisi kouluttaa minut sekä saada tajuamaan, että minulla on kaksi kättä ja jalkaa. Joka tapauksessa, jos vielä tulee mahdollisuus treenailla tuossa ns. matalankynnyksen mäykkyryhmässä niin pitää miettiä. Mieli tekisi :) Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla lajia, jos et ole jo kokeillut!

2 kommenttia:

17. maaliskuuta 2015 klo 8.58 Maria kirjoitti...

Hyvät maisemat siellä :)

Viljon kanssa aloitin jo viime kesänä aktiivisesti treenaamaan aksaa, mutta kävikin niin,että halli jouduttiin sulkemaan kosteusvaurion kanssa. Siinäpä sitä sitten, kun ei tähän aikaan vuodesta taho saaha kursseille enään paikkaa. Harmmittaa todella! ja itse olen sairastellut nyt enempi. Raisan kanssa aikoinaan treenattiin aksaa, jonka mielellään voisin omatoimisesti aloittaa. Miksei ei ihan tavoitteen kera ;)

Agility on kiva laji ja hauska :D

19. maaliskuuta 2015 klo 21.00 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

MarMa, meillä alkuun oli ongelma siinä ettei ollut harrastusmahdollisuutta, nyt sitten koira alkaa olla jo iäkäs sypäkälle lajille. Toisaalta Jimi nauttisi ja eihän ikä ole kuin numero.

Tosi harmillista teidän hallin kohtalo. Toivottavsti saatte esteet edes kesäksi jonkun kentän reunalle. Eihän niitä käyttämättä sovi jättää :)