Videota pukkaa jälleen

Aloitimme Jonen kanssa Koirapalvelu Vihmerän Puuharyhmässä. Kertoja on kuusi ja hintaa kurssilla on 65 euroa, ei paha, sillä siinä ei sitoudu talkoisiin ja muihin yhdistysten pakotteisiin. Ohjaaja Irene on luonut minuun uutta valoa Jonen oppimisen kanssa ja innostanut kokeilemaan rohkeasti uusia tekniikoita, mm. naksu ja sheippaus. Niitä on ennen kokeiltu yksin, mutta meidän koirat on opetettu oppimaan eri tavoin, eikä yksikään niistä tarjoa mitään toimintoa itsenäisesti. Tai no tarkemmin ajateltuna juuri Jone on tarjonnut, mutta olen sen tyrmännyt niillä kerroilla. Jimin kanssa kun totuttiin sotilaalliseen kuriin ja Jasun kanssa koulutusta ei juuri ole ollut kehumiseen asti. Joka tapauksessa sheippaukseen tuntuu kuluvan aikaa enemmän kuin entisellä tavallamme, mutta koiran pähkäily sekä tulos on nostattanut hymyn naamalle. 

Isännän lähtiessä leikkaamaan nurmikkoa kerroin haaveestani, jossa Jasu saataisiin menemään häkkiin "tyrmään", Jonen oli tarkoitus laittaa ovi kiinni, mutta Jimin osuus oli kuviossa epäselvä. Seurasin mitä Jimi olisi halukas tekemään ja niinpä sille napsahti vapauttajan rooli. Kaikki nämä roolitukset ja opetukset kolmen osalta sisältäen kuvauksen veivät noin 30 minuuttia. Suuremmalla panostuksella eli pidemmällä koulutuksella, kuvaajalla puolestaan olisi saatu minut kuvista pois ja kuvausjälki olisi ollut parempaa, lisäksi leikkauksella olisi tuo klippi saatu nopeammaksi. Joka tapauksessa käytettyyn aikaan nähden olen tyytyväinen. Tästä voidaan versioida sitten vaikeampikin versio, taitoa kieltämättä vaatii saada kaikki kolme yhteistyöhön. Ehkä seuraavaan otokseen saadaan myös Sohvi-kani mukaan :)




Vankilapako from Sheriffit on Vimeo.

10 kommenttia:

17. syyskuuta 2012 klo 8.44 Anonyymi kirjoitti...

Ihana video. Pienellä panostuksella (eihän 30 min ole paljoakaan) on koirulaiset saatu tekemään kiva temppu.

17. syyskuuta 2012 klo 9.45 Maria kirjoitti...

Hauska video :D

17. syyskuuta 2012 klo 21.36 MM kirjoitti...

Mahtavaa, Sheriffit! Seuraavaksi voitte alkaa suunnittelemaan lyhytelokuvaa ja sen jälkeen täyspitkä raina. :) Me ainakin tullaan katsomaan, popparit kainalossa!

17. syyskuuta 2012 klo 22.01 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Kaunis Nelli: Kiitos. Yllättävän nopeasti nämä tosiaankin oppivat. Sitä perusistumista ollaan jo tahkottu tarpeeksi.

MariaM: Kiitti :)

Mauri ja Roope: Ehkä joku pienen budjetin filmi tekaistaankin. Sellainen Paranormal activity pätkä meiltä jo varmaan syntyisikin. Sen verran kummia joskus tapahtuu ;)

20. syyskuuta 2012 klo 13.10 Anni kirjoitti...

Voi apua :D Mahtava! Toinen yrittää avata luukkua yhä uudestaan ja yhdellä ei tunnu olevan kiire vapauteen.

21. syyskuuta 2012 klo 10.48 Anonyymi kirjoitti...

:-D

22. syyskuuta 2012 klo 20.00 Alma ja kumppanit kirjoitti...

Oi kun kiva video. :)

23. syyskuuta 2012 klo 9.46 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Anni: Jopa tässä otoksessa luonteet tulevat esille. Yksi tekee sen mitä pyydetään, toinen tekee ylimääräistä taatakseen palkan ja kolmas tekee sitten kun joutaa mitä suunnilleen pyydettiin.

Anonyymi ja Alma ja kumppanit: Kiitti :)

25. syyskuuta 2012 klo 13.54 Veera + Milo & Breci-mäykyt kirjoitti...

Aivan mahtava video! :) Isäntäkin tykkäs :)

Miksen mä osaa tehä koirien kanssa mitään tollasta? Oonksmä vähän puupää? :D

14. joulukuuta 2012 klo 21.24 Iina Vee kirjoitti...

Hei!

Meidän blogissa on teille tunnustus/ haaste!

Mukavaa joulun aikaa!