Kuopion tuliaiset

Kävimme isännän kanssa tekemässä työpäivän mittaisen reissun Kuopioon. Reissun tarkoituksena oli viettää yhteisen kesäloman päätöspäivä, ja muistuttaa Sheriffeille mitä paluu arkeen taas tarkoittaakaan. Hiukan pelolla jätimme kaverukset kotiin ilman valvontakameroita ajatellen, että varsinkin Jone keksii itselleen aktiviteettejä jonkin kielletyn tuhoamisesta. Koko reissun ajan siis vähän pyöriskeli koti ja koirat mielessä, mutta ihan turhaan. Jätkät olivat ilmeisesti nukkuneet koko ajan, sen verran tyytyväisenä ne täällä haukottelivat. Jontsauskin oli malttanut hienosti pidätellä tarpeitaan, vaikka varalle olikin laitettu paperia lattialle.

Olin googlettanut muutaman käytävän paikan, ja valitettavasti itseäni varten tarkoitettu Käherrystarvike sai väistää, sillä minua houkutteli kuopiolainen Eläinruokatehdas Lemmikki Oy. Paikka todettiin heti myymälään astumisen jälkeen kannattavaksi. Nuo tuotteet tuossa kuvassa on vinkuleluja ja kassia lukuunottamatta kaikki tuolta ruokatehtaalta, ja tietenkin kaikki ovat tuliaisia Sheriffeille. Yllätyimme kuinka halpaa siellä oli, esim. nuo 700 g / 1000 g ruokapötköt maksoivat eurosta kahteen euroon. Otimme nyt noin 20 euron arvosta syötävää, jos käyttäjät näyttävät tykkäävän tuotteista täytynee käydä myöhemmin hakemassa lisää sapuskaa. En osaa sanoa paljonko tuo satsi olisi ruokakaupassa maksanut, mutta varmasti paljon enemmän. Esimerkkinä mainittakoon veren hinta, Portin ½ litran pullo Prismassa maksaa 5,90 ja tuolla 800 ml maksoi 2,95. Ja vielä selvennykseksi verestä; sitähän me ei syötetä eikä juoteta kellekään uhrimenoissa tms, se vedetään sienellä tuonne metsikköön.

Kuvassa näkyviä ruokia ei ole vielä maistatettu, mutta palloa on kokeiltu ja todettu se mainioksi. Jimi on juossut pallon kanssa hurjasti, ja näyttänyt taitonsa tulevana jalkapalloilijana. Jimi voisikin taitojensa ja nopeutensa puolesta liittyä Suomen maajoukkueeseen, olisi sielläkin joku joka osaa homman. Jone on nautiskellut vinkuleluistaan siinä määrin, että kaikkien muiden korvat soivat jo. Tulevalla lenkillä kokeillaan sitten tuota Seppälästä ostettua kassia, sen tarkoitus on kantaa makupalat ja kakkapussit. Tuohan on hommaan ehkä jopa liian hieno, ja vaatii nyt sitten katsomaan emännän lenkkivaatetuksen entistä tarkempaan.

Näin tällä kertaa nyt me ryhdytään nauttimaan auringosta, sekä pallottelusta!

7 kommenttia:

14. heinäkuuta 2009 klo 21.20 Iina Vee kirjoitti...

Mäyräkoira on kyllä erittäin vaikeasti tunnistettava rotu... :P Mekin saatiin sunnuntain mätsäreissä "tapella" ilmoittautumisia vastaanottaneen tuomarin kanssa siitä onko Nelli kääpiö vai normikokoinen. Lopulta se uskoi että 40 sentin rinnanympäryksellä meitin neiti lukeutuu kyllä normimäykyksi. :)

Kokemusta ei ainakaan ole koskaan mätsäreissä liikaa. Ja tuo oikean rodun tunnistaminen saattaa kyllä helpottaa tuomarin arvostelua.. :D

14. heinäkuuta 2009 klo 22.15 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Ahaa....te teittekin nopean vastavierailun =)

Juups, ilmeisesti mäyräkoira on vaikeasti tunnistettavissa joidenkin mielestä. Huvittaa vieläkin, kun noin viisi vuotinen poika tuli silittelemään tuolla mätsäreissä Jonea ja totesi "onpa kiva mäyräkoira", eli jopa nassikka oli tuomaria tietäväisempi. Ja niin on täällä meidänkin kulmilla asuvat lapset... Noh kokemusta todellakin saatiin ja pääasia, että olen omaan koiraani tyytyväinen. Luultavasti Jonellekaan ei jäänyt mitään kammoa.

16. heinäkuuta 2009 klo 23.18 Anni kirjoitti...

Hahaa, sitä on siis käyty Kuopiossa! Kiinni jäitte ;) Tuo Lemmikki Oy on virallinen Igorin ruokakauppa, tekee ihan mukavan säästön tämän kokoista koiraa noilla sapuskoilla ruokkiessa. Ja jos on joskus tarvetta, niin voinhan minä tullessanikin tuotteita tuoda, jos osaat tarkkaan sanoa mitä olet vailla.

20. heinäkuuta 2009 klo 20.34 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Ou nou paljastuttiin...! Todellakin säästöä saa varmaan ihan kivasti ostamalla Lemmikki Oy:stä. Tosin meillä ei tuo menekki niin hirmuinen ole missään suhteessa, eikä Kuopiosta tuotu ruokakaan ole suurta menestystä saanut. Nää kaverit söis ainoastaan tonnikalaa ja raakaa jauhelihaa. Siihen tarkoitukseen ne valmiiksi pyöritetyt jauheliha pallerot ovat hyviä. Kunhan siun opiskelut nyt tasoittuvat niin katotaan sitten josko siusta tehdään meidän vakkari lihan toimittaja =)

24. heinäkuuta 2009 klo 12.09 Anni kirjoitti...

Hehheh, elokuussa tämä "liha-auto" liikennöi Kontiolahden suunnilla, joten palleroisten toimitus onnistuisi silloin. Voisin myös suositella muitakin maistuvia herkullisiksi havaittuja tuotteita ;)

Meillä kun tuota menekkiä on se kilo päivässä, niin rahaa jää... öö muuhunkin kivaan?? (Tai sitten ei.)

25. heinäkuuta 2009 klo 15.11 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Me ostettiin muistaakseni lammaspalleroita, mutta niitä ei ole vielä herroille tarjoiltu. Nuo jalostetummat pötköt kuten lohiateria ja lihamureke eivät käyneet kaupaksi. Molemmilla meni mahat sekaisin, ja söivätkin pitkin hampain.

En tiiä ilkeenkö siuta pyytää tuomaan noita jauheliha palleroita, sillä meillä menekki on vähän muuta kuin teillä ja siullakin varmaan on muuta ohjelmaa. Tosin jos olet joka tapauksessa käymässä Lemmikki Oy:llä lähiaikoina niin voithan sie ottaa meille vaikka viisi pussia. Niillä viidellä kilolla pärjätään jo pitkään. =) Ilmoittele, jos tuot ruokaa tullessasi niin tuun hakemaan ne sitten vanhempiesi luota. Mutta ihan oikeesti näistä et ota mitään paniikkia, etkä tee yhtään ylimääräistä liikettä meidän lihojen takia. Jookos? Sovittu?

2. elokuuta 2009 klo 8.40 Anni kirjoitti...

Kun minä tästä starttaan seuraavan kerran kotia kohti, niin se putiikki on sopivasti matkan varrella! Ilmottelen kun voit noutaa eväät ;)