Ensimmäinen viikko on takana

Jone on viihdyttänyt meitä jo viikon verran. Nopeasti aika on mennyt, ja poika on kotiutunut täysin. Pojalla on painoa tällä hetkellä kolme kiloa. Ruokahalu on säilynyt, ja turvotettua nappulaa menisi useiden desien verran. Jimi näyttää olevan tyytyväinen leikkikaveriinsa, mutta välillä pikkuinen käy turhankin tuttavalliseksi. Lisäksi Jimin univelka kasvaa kasvamistaan, mutta ylimääräiset torkut jäävät usein vain haaveeksi, niin Jimillä kuin koko perheelläkin.

Jonea on yritetty totutella jäämään omaan koppiinsa sekä kodinhoitohuoneeseen portin taakse. Menestys on ollut huono, ja kokeilut ovat jääneet vähiin. Poika huutaa ja kiljuu kuin syötävä, mutta tiukasti portti pysyy kiinni. Yritetään saada se edes hetkeksi hiljentymään, ja vasta sen jälkeen pääsee pois. Vappu-täti tulee viettämään ensi viikon lapsien kanssa, mutta sitten pitäisi jo selviytyä normaalista työpäivästä. Säälittää jo nyt, mutta täytyy hommata mielekästä tekemistä tuonne Jonen omaan huoneeseen. Paremmin sujuisi, jos saisi olla koko talossa vapaasti Jimin kanssa, mutta Jimin sekä parketin takia täytyy kokeilla ainakin tuota kodinhoitohuoneessa oloa. Eihän se toivottavasti ole pitkäaikainen ratkaisu.

Yöt ovat sujuneet hyvin. Jonen koppi on makuuhuoneessa sängyn vieressä, ja poika malttaakin olla koko yön kopissa. Kerran yössä kuuluu karjahdus, ja sitten käydään ulkona tarpeilla. Sen jälkeen puntuillaan hetki, ja sitten jatketaan taas unia. Koppia varmaan pitäisi ryhtyä siirtämään huomaamattomasti kauemmaksi sängystä, ettei turhaan aiheuteta läheisriippuvaisuutta. Tai ettemme tule itse riippuvaiseksi pienestä kuorsaajasta.

Aamuisin on mukava herätä, silloin täytyy riehaantua ja laittaa matot rullalle. Edes emäntä ei tarvitse ennen niin paljon ylistämäänsä Beroccaa. Kahden koiran touhua on vaan niin hienoa katsella. Onhan takana tietenkin pitkä yö, ja kaverin näkeminen aiheuttaa toimintaa. Yleensä leikki alkaa siitä, kun jompikumpi ottaa lelun suuhunsa ja juoksee toisen ohitse. Jimi on useimmiten se joka leikin aloittaa, mutta sitkeydessä Jone ei jää kyllä yhtään huonommaksi. Siellä se rimpuilee isomman perässä. Välillä vauhti näyttää todella kovalta, ja hampaat kolisevat, mutta enää leikki ei mene haukkumiseksi tai murinaksi. Ensimmäisenä päivänä Jimi tahtoi saada Jonen leikkiin pelkällä haukulla. Muutaman turhan yrityksen jälkeen, sekä muutaman karjaisun jälkeen löytyi uusi, miellyttävämpi leikkiinkutsu.

Ulkonakin on tullut käytyä useiden pissireissujen lisäksi. Ollaan jopa vähän tutustuttu tuohon meidän takapihaan sekä lähimetsään. Jone ei ole vielä kokeillutkaan kaulapantaansa, mutta luultavasti siihen pitäisi kohta totuttautua. On kummallista, kun pentu pysyy irti seuraillen. Jimin kanssa sellaista ihmettä ei ole juurikaan nähty, ei ainakaan ilman makupaloja. Näissä pojissa on paljon samaa, mutta paljon on myös erojakin. Jone tulee olemaan kovempi tapaus koulutettavaksi, mutta ehkäpä se mallia katsomalla oppii paljon. Se tietää jo nyt, että nätisti istumalla saa namia. Ulko-ovesta kuljetaan vielä malttamattomasti. Haaveenahan olisi, että ihminen menee aina ensin, sitten Jimi ja sitten vasta Jone. Luultavasti Jimiä rassaa tuo ovella käyttäytyminen kaikkein eniten. Se on itse niin hyvin omaksunut tavan, ja nyt sitten tulee joku joka ei vaan tajua.

Tänään Jone täyttääkin kaksi kuukautta! Vakuutushakemus lähti eilen vakuutusyhtiöön, ja se alkaa heti kun tädit saavat käsiteltyä paperit. Vakuutuksen ehtona on mm. kahden kuukauden ikä. Jotenkin se vaan tuntuu niin luontevalta vakuuttaa, myös Jone. Toivottavasti sitä ei koskaan tarvita mihinkään tapaturmaan, mutta jos tarvitaankin, niin eipähän tarvitse sitten hoidon kanssa kitsastella. Tekevälle kun tahtoo sattua enemmän kuin tekemättömälle, ja viikon tutustumisen perusteella voin sanoa, että kaverista kasvaa varmasti kaikkea, ainakin kerran, kokeileva mäykky.

Täytyy vielä mainita, että Jonen kanssa on kokeiltu jo kynsien leikkausta ja näyttelyhihnaa. Kynnet tuli leikatuksi hyvin, rimpuilematta. Jone tosin oli täysin unessa sylissä, ja koko homma jäi oikeastaan pojalta huomaamatta. Näyttelyhihnan testaus oli lähes yhtä huomaamatonta, kädessä ollut nakki oli paljon kiinnostavampi. Hihna oli vaan jokin ihme naru kaulassa...

Tämän kirjoituksen perusteella voisi kuvitella, että Jimi on täysin hyljätty koira. Ehei! Jimin asemaa ollaan pyritty vahvistamaan niillä keinoin, joita isompi sheriffi rakastaa. On käyty vaihtelevia lenkkejä, tosin ehkä ei niin pitkiä. Paljon hemmottelua, halailua ja rakkautta. Jonea sellainen lääppiminen ei juurikaan jaksa kiinnostaa, ja niinpä isompi mamman poika saa istuskella rauhassa sylissä. Lisäksi Jimi on saanut nauttia vieraista täysin omilla ehdoillaan. Koulutus on jäänyt vähemmälle, sillä viime viikolla sää oli vähän huono koirakoulua varten. Lenkillä ollaan sitten harrastettu perustottelevaisuutta. Jimi näyttää nauttivan yksin lenkkeilystä, vaikka välillä onkin vaikeaa lähteä, tai sitten matkalla iskee kauhea kiire kotiin.

Kaikki on sujunut siis yllättävän hyvin, ja toivottavasti niin sujuu jatkossakin!

2 kommenttia:

15. maaliskuuta 2009 klo 14.57 Johanna kirjoitti...

Heip! Vai on teillä uusi vauveli, onnea uudelle laumanjäsenelle :)

T. Johanna

20. maaliskuuta 2009 klo 20.30 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Moi!
Kiitos onnitteluista. Pieni laumanjäsen opettelee tyytymään omaan paikkaansa...mahoton tyyppi se on. Tahtois vaan nukkua sylissä, näissä pojissa on jotain samaa, vaikka ovatkin täysin erilaisia.
Rapsutukset Remulle!