Kuulumme isännän kanssa luultavasti ryhmään, joka katsoo elokuvia kohtuullisen paljon. Sheriffit ovat tietenkin oppineet samaan ja nauttivat kovasti joistakin kotiteatterissamme pyörivistä elokuvista. Viimeksi heidän huomion kiinnitti elokuva nimeltä; Me & Marley.
Juonellisesti elokuvassa tai sen näyttelijöissä ei ollut mitään maata järisyttävää, mutta olihan se sellainen silmiä avaava elämys. Ihmiset joilla on koira voivat nähdä joissain tilanteissa itsensä, tai sitten voi vain huokaista "onneksi meillä ei ole ihan noin". Mikäli Jone olisi ensimmäinen koiramme, saattaisi se muistuttaa joissain tapauksissa Marleytä. Onneksi olemme pitäneet pintamme, emmekä ole antaneet noiden surullisten silmien hämärtää omaa näkemystämme koulutuksen tärkeydestä.
Sheriffit nautiskelivat elokuvasta ja, arvatenkin Jontsaus eläytyi muutamiin kohtauksiin todella vahvasti. Jone unohti jopa välillä oman jäniksenkorvansa ja jähmettyi katsomaan ruutua. Kun Marley haukkui, tuli hänenkin haukkua. Marleyn karatessa rannalla, Jone siirtyi napittamaan pientä pentua ja välillä katsoi anovasti meitä. Kai meidän olisi pitänyt kieltää sitä elokuvan sankaria juoksemasta karkuun, tai jotain... Jimi otti elokuvan rauhallisemmin, mutta nousipa se herran pää, kun elokuvassa vauva parkaisi. Se taitaa olla vähän pehmo, kun pitää lapsista.
Voinkin suositella elokuvaa lämpimästi, jos tahtoo nähdä kertomuksen siitä miten tärkeä koirasta, jopa hulttiosta, perheessä tulee. Lisäksi elokuva kertoo loistavasti sen miten koira saadaan pilalle kouluttamattomana, tai miten ihminen muokkaa omat tapansa koiralleen sopiviksi. Ja tuon kaksi tuntisen jälkeen omat koirat ovat entistä ihanampia, oikeita taivaalta tipahtaneita lahjoja!
*psst* Sheriffien henkilökohtaiset sivut ovat uudistuneet, linkit sivuille löytyvät siis tämän blogin oikeasta reunasta
0 kommenttia:
Lähetä kommentti