Kuvassa todiste siitä kuinka Jone painaa vanhan jäljen jämille, ja täysin oikeaan suuntaan, eli kuusen oksassa roikkuvaa kreppiä kohden
Olimme purkamassa eilen Jonen kanssa Jimille tehtyä jälkeä. Jälki oli tehty heinäkuun puolessa välissä, ja otin Jonen lähinnä seurakseni. Ajattelin ettei tuota pientä tötteröä juuri kiinnosta vanhat jäljen jämät, mutta väärässä olin. Poitsuhan meni sekaisin metsän tuoksuista, siellä olevista linnuista sekä jäljen makauksista. Jone syöksyi alkumakaukselle ja kaivoi sitä aikansa, sammaltakin piti syödä. En tietenkään pakottanut kulkemaan jäljellä, sillä eihän se enää haise miltään. Jone kuitenkin hämmätyksekseni kulki pitkät pätkät juuri kreppien alta. Ja jokaisen makauksen se suorastaan kaivoi auki ja maisteli multaa.
Lisäksi Jonelle tuli tehtyä oma 20 metrin jälki jonka ikä oli noin kolme tuntia. Tällä kertaa veren haju ei enää jännittänyt vaan sitä oli jopa hauskaa nuuskutella. Vähän vielä piti katsella taakse, että tuleeko se emäntä sieltä varmasti ja meneekö tää homma näin. Jälki loppui valitettavasti juuri, kun Jontsaus oli päässyt vauhtiin, eli seuraavaksi pidennetään matkaa ja aikaa. Lopussa ollut kaato eli verinen sieni oli paras palkinto mitä Jone saattoi toivoa. Sieni piti kantaa tyytyväisenä kotiin saakka, ja sitten sillä leikittiin raivokkaasti. Jonen tassuihinkin saa vauhtia, kun sientä vetää nenän edessä aivan kuin leikittäessään kissaa. Tämän leikin tuloksena takapihamme oli siis täynnä veriroiskeita, ja siitähän jo Jimikin menee sekaisin. Isompi Sheriffi tutki tarkkaan leikkikenttämme ja illan se itkeskeli nenä kohti harjoitusjälkeämme. Täytyy siis varmaan siirtää tuota harjoittelupaikkaa ettei toiselle tule ylimääräistä kiusausta.
Tässä vielä muutama linkki jotka äskettäin löysin "tutkiessani" koiran hajuaistia:
Mäyräkoiralla on 125 miljoonaa hajusolua
Koira syövän jäljittäjänä
0 kommenttia:
Lähetä kommentti