Sheriffit elokuvissa

Kuulumme isännän kanssa luultavasti ryhmään, joka katsoo elokuvia kohtuullisen paljon. Sheriffit ovat tietenkin oppineet samaan ja nauttivat kovasti joistakin kotiteatterissamme pyörivistä elokuvista. Viimeksi heidän huomion kiinnitti elokuva nimeltä; Me & Marley.

Juonellisesti elokuvassa tai sen näyttelijöissä ei ollut mitään maata järisyttävää, mutta olihan se sellainen silmiä avaava elämys. Ihmiset joilla on koira voivat nähdä joissain tilanteissa itsensä, tai sitten voi vain huokaista "onneksi meillä ei ole ihan noin". Mikäli Jone olisi ensimmäinen koiramme, saattaisi se muistuttaa joissain tapauksissa Marleytä. Onneksi olemme pitäneet pintamme, emmekä ole antaneet noiden surullisten silmien hämärtää omaa näkemystämme koulutuksen tärkeydestä.

Sheriffit nautiskelivat elokuvasta ja, arvatenkin Jontsaus eläytyi muutamiin kohtauksiin todella vahvasti. Jone unohti jopa välillä oman jäniksenkorvansa ja jähmettyi katsomaan ruutua. Kun Marley haukkui, tuli hänenkin haukkua. Marleyn karatessa rannalla, Jone siirtyi napittamaan pientä pentua ja välillä katsoi anovasti meitä. Kai meidän olisi pitänyt kieltää sitä elokuvan sankaria juoksemasta karkuun, tai jotain... Jimi otti elokuvan rauhallisemmin, mutta nousipa se herran pää, kun elokuvassa vauva parkaisi. Se taitaa olla vähän pehmo, kun pitää lapsista.

Voinkin suositella elokuvaa lämpimästi, jos tahtoo nähdä kertomuksen siitä miten tärkeä koirasta, jopa hulttiosta, perheessä tulee. Lisäksi elokuva kertoo loistavasti sen miten koira saadaan pilalle kouluttamattomana, tai miten ihminen muokkaa omat tapansa koiralleen sopiviksi. Ja tuon kaksi tuntisen jälkeen omat koirat ovat entistä ihanampia, oikeita taivaalta tipahtaneita lahjoja!


*psst* Sheriffien henkilökohtaiset sivut ovat uudistuneet, linkit sivuille löytyvät siis tämän blogin oikeasta reunasta

Lunta Mäykkylandiassa

Emäntää kiinnostaa koiran hajuaisti

Kuvassa todiste siitä kuinka Jone painaa vanhan jäljen jämille, ja täysin oikeaan suuntaan, eli kuusen oksassa roikkuvaa kreppiä kohden

Olimme purkamassa eilen Jonen kanssa Jimille tehtyä jälkeä. Jälki oli tehty heinäkuun puolessa välissä, ja otin Jonen lähinnä seurakseni. Ajattelin ettei tuota pientä tötteröä juuri kiinnosta vanhat jäljen jämät, mutta väärässä olin. Poitsuhan meni sekaisin metsän tuoksuista, siellä olevista linnuista sekä jäljen makauksista. Jone syöksyi alkumakaukselle ja kaivoi sitä aikansa, sammaltakin piti syödä. En tietenkään pakottanut kulkemaan jäljellä, sillä eihän se enää haise miltään. Jone kuitenkin hämmätyksekseni kulki pitkät pätkät juuri kreppien alta. Ja jokaisen makauksen se suorastaan kaivoi auki ja maisteli multaa.

Lisäksi Jonelle tuli tehtyä oma 20 metrin jälki jonka ikä oli noin kolme tuntia. Tällä kertaa veren haju ei enää jännittänyt vaan sitä oli jopa hauskaa nuuskutella. Vähän vielä piti katsella taakse, että tuleeko se emäntä sieltä varmasti ja meneekö tää homma näin. Jälki loppui valitettavasti juuri, kun Jontsaus oli päässyt vauhtiin, eli seuraavaksi pidennetään matkaa ja aikaa. Lopussa ollut kaato eli verinen sieni oli paras palkinto mitä Jone saattoi toivoa. Sieni piti kantaa tyytyväisenä kotiin saakka, ja sitten sillä leikittiin raivokkaasti. Jonen tassuihinkin saa vauhtia, kun sientä vetää nenän edessä aivan kuin leikittäessään kissaa. Tämän leikin tuloksena takapihamme oli siis täynnä veriroiskeita, ja siitähän jo Jimikin menee sekaisin. Isompi Sheriffi tutki tarkkaan leikkikenttämme ja illan se itkeskeli nenä kohti harjoitusjälkeämme. Täytyy siis varmaan siirtää tuota harjoittelupaikkaa ettei toiselle tule ylimääräistä kiusausta.

Tässä vielä muutama linkki jotka äskettäin löysin "tutkiessani" koiran hajuaistia:

Jäljestyksen ideaa ja mihin se perustuu
Mäyräkoiralla on 125 miljoonaa hajusolua
Koira syövän jäljittäjänä

Jälleen Jimiltä hieno suoritus!

Viikonlopun mejäilyt ovat taas takana ja mielessä pyörivät edelleen ärsyttävät mäkäräiset, hieno sää, upea majapaikka, surkea metsäautotie ja mukavat ihmiset. Ei itse tuloksessakaan valittamista ole, mutta ainahan täytyy jäädä parantamisen varaakin. Tällä kertaa sitä jäi yhden pisteen verran!

Jimi oli siis elämänsä neljännessä kokeessa, ja ensimmäistä kertaa VOI-luokassa, ollen luokkansa nuorin kisaaja. Päivä oli tuskasen kuuma ja Jimmy tapansa mukaan oli intoa täynnä jo aamusta alkaen. Sitä intoa on inhoittava lannistaa tyhmällä odottelulla. Hienosti poika kylläkin jaksoi koko päivän odotella omaa vuoroaan, joka olikin päivän viimeinen suoritus. Sitten mennäänkin itse jäljestämiskokeen pöytäkirjaan:

VOI 9, ohjaajana Elina, oppaana Toni, jäljen ikä 28 h 30 min, tuomari Heikki Ryynänen

"Vauhdikas lähtö tasaantuu sopivaksi kävelyvauhdiksi. Etenee maavainulla jäljen päällä ensimmäiselle kulmalle, jossa oli katkos. Pieni tarkistus ja sitten jaljentekijän jälkeä veretyksen alkuun. Loput kulmat pienellä tarkistuksella varmistaen. Kaksi ensimmäistä makausta pysähtyi merkkaamaan, kolmannen ohitti ja neljännen merkkasi. Vähän ennen kaatoa harhaantui alla menevälle ajouralle ja se aiheutti hukan. Palautuksen jälkeen kaato löytyi, jota pysähtyi nuuskimaan. Tuloksena siis VOI 2, 39 pistettä."

Saatte arvata miten tuo pisteen menetys harmittaa, sillä se ykkönen oli niin lähellä. Jimi kyllä teki loistavan suorituksen ja hyvässä ajassa. Sheriffi pomppi suopursujen läpi kuin jänis ja rymysi kaatuneiden oksien ylitse kuin majava, aikaa kului 30 minuuttia. Siinä ennen jäljelle lähtöä ajattelin, että tässä varmaan on jotain taikaa, sillä viime kesänä aloittaessamme harrastuksen meillä oli sama Ryynäsen Heikki tuomarina ja silloin tuli tulokseksi AVO 2, 39 pistettä. Hukka tuli silloin hiirenpesän kaivamisesta =) Jos entiset merkit pitävät paikkansa olisi meille sitten kahdesta seuraavasta kokeesta tulossa VOI 1 tulokset. Katotaan kuinka käy, ja ilmoitetaanko Jimiä edes tulevaan Nurmeksen kokeeseen. Samaisena viikonloppuna olisi kaupungissa mätsärit, ja Jone tarvitsee kyllä vielä harjoitusta elokuista näyttelyänsä varten. Joka tapauksessa Jimin kanssa ei harjoitella jälkeä ollenkaan tänä vuonna. Nenä toimii varmasti, kun vain mielenkiinto pysyy loppuun asti mukana.

Hauskinta oli tuossa jäljessä se, että viimeksi tuomari Hirvosen Martti paasasi Jimille makauksien näyttämättä jättämisestä. Huvitti, kun Jimi tuli VOI jäljellä ensimmäiselle makaukselle ja käänsi päänsä suoraan tuomaria kohti. Ilmeisesti varmisti, että tuomari huomaa tämän ilmoituksen ja tarkasti vielä, että se tulee kirjoitettua ylös arvosteluun heti. Toisella makauksella oli lähes samanlainen vilkaisu.

Vielä kerran kiitos Jimille sekä tietenkin P-K:n Noutajille, että päästiin kokeeseen!

Nyt meilläkin vartioi koirat

Aiemmin etuovellamme oli isännän taidokkaasti askartelema kuva Jimistä, mutta sen haalistuessa, ja perheemme kasvaessa oli aika vaihtaa se uuteen. Lisäksi takapihalle ilmestyneisiin portteihin tuli kauhua herättävät lappuset... Saamme Sheriffien kanssa kiittää ja kumartaa jälleen isäntää kuvankäsittelystä sekä liimapuikon käytöstä.

Oveamme koristaa nyt siis entistä pelottavampi kuva, ja onhan kodissamme nyt Jone, tuo Taavetin kovaluu, joka haukkuu jokaisen rapsauksen. Siinä on jokaiselle tulijalle sellainen vastus ettei varmaan meillä visiteeraa tästä edespäin vähäisetkään tuttavat ja ystävät :)

Lisäksi takapihamme portteihin tuli samalla innolla askarreltua seuraavat koiruuksista varoittavat kyltit. Sopivia tarroja kyltteihin ei löytynyt joten nyt niissä sitten on aivan oikeasti herrojen pärstät. Ja sitten vaan jäämme odottamaan tunkeutujia...

Jonen toinen mätsäri

Ajoimme tänään Jontsauksen kanssa kaupunkiin pitkän harkinnan ja sääennusteiden tutkimisen jälkeen. Villakoirat olivat järjestäneet kohtalaisen ison mätsärin Citymarketin pihalle, ja tällä kertaa mekin oltiin paikalla osallistujien joukossa.

Jone ilmoitti heti autosta hypätessään runsahkolla haukunnalla saapumisensa, mutta emännän kiristäessä hihnaa sekä ääntä koiruus älysi olla hiljaa. Sitten voitiinkin nautiskella hiostavasta ilmasta ja koiramaisesta tunnelmasta. Odottelimme vuoroamme vähän syrjemmässä naapurin kanssa jutustellen, eikä siis handlerinä toiminut emäntä kerinnyt jännittää osallistumista sekä tulevaa esiintymistä.

Esiinnyimme numerolla 5 B ja katsoinkin kilpakumppinin olevan kovaa tasoa. Tyttö oli ehkä 10 v. ja koira sheltti. Hävetti suunnattomasti juosta niiden perässä, kun tyttö esitti oman koiransa loistavasti, eikä koiralla tainnut olla muuta mahdollisuuttakaan kuin juosta loistavasti. Jone kyllä vipelteli hihnassa hienosti, se ei näyttänyt ollenkaan jäniksen loikkimiselta eikä hihnastakaan pitänyt repiä. Onneksi häpeäni kesti vain hetken, sillä tuomari ei erottanut minkä rotuinen koira hänellä oli arvosteltavana. Se luuli, että Jone on basset! Kyllä meidän naapurustossa jopa palosammuttimen kokoiset nassikat tunnistavat Jonen mäyräkoiraksi. En siis viitsinyt ottaa stressiä esiintymisestämme, mutta päätin tehdä siitä hauskan tapahtuman toista kertaa esiintyvälle "bassetilleni". Kannustin ja vikisin kuin vinkulelu Jonelle, ja sehän juoksi kehän yksinään hienosti. Edes nenä ei ollut maassa! Ja se seisonta, se sujui maassa todella hienosti ilman minkäänlaista apua, jopa ryhmässä. Saimme ihan odotuksellisesti sinisen nauhan (vihreää paperinarua) ja jäimme odottamaan uutta vuoroamme.

Sinisten kehästä jatkoon pääsi neljä ja kaksi tippui; me ja joku pikku handleri karvattoman koiransa kanssa. Harmitti sinällään, sillä Jone teki mielestäni hyvän suorituksen. Se juoksi kivasti, näytti hampaat ja antoi tutkiskella itsensä eikä muutenkaan pahemmin mutkuillut pöydällä. Seisonta on kylläkin Jonen parasta aluetta, tosin täytyy kattoa noista kuvista mikä se aivan oikea asento on ja korjata mahdolliset virheet nyt heti ennen kuin niistä tulee tapa. Tosin aina ei riitä oma hyvä suoritus, jos naperot ovat treenanneet koko kesälomansa esiintymistä, eikä tuomarikaan erota arvosteltavaa rotua (hänen mielestä Jone on liian lihaksikas mäykyksi, onneksi Jimi ei ollut paikalla). Tästäpä on mukava jatkaa taas treeniä ja kohti uusia mätsäreitä. Toivottavasti jatkossa on paremmat palkinnot, me saatiin Doven tuotteiden kylkiäiseksi tarkoitettu kaulakoru joka oli rikki. Tosin tuskin sille mitään käyttöä olisi ehkänäkään löytynyt, mutta onhan se muisto Jonen portfolioon.

Huomenna otankin Jimin kanssani metsään lenkkeilemään, se nimittäin mököttää vähän. Jimi tietenkin olisi tahtonut mukaan mätsäriin, enää ei muisteta eilen ratkottua harjoitusjälkeä ollenkaan, mutta eipä siitä enempää (kerrotaan sitten sunnuntaina kuinka mejässä kävi)... Tosin jouten ei isompikaan Sheriffi ollut sillä se kävi pyöräilemässä jälleen. Matkaa oli taittunut isännän kanssa 9,5 kilometriä ja huippunopeus oli ollut 25 km/h. Jone puolestaan on väsynyt kaikesta kokemastaan ja näkemästään...kohta siis molemmat kaverit sammuvat sauhalyhdyn tavoin omiin sänkyihinsä.

Kuopion tuliaiset

Kävimme isännän kanssa tekemässä työpäivän mittaisen reissun Kuopioon. Reissun tarkoituksena oli viettää yhteisen kesäloman päätöspäivä, ja muistuttaa Sheriffeille mitä paluu arkeen taas tarkoittaakaan. Hiukan pelolla jätimme kaverukset kotiin ilman valvontakameroita ajatellen, että varsinkin Jone keksii itselleen aktiviteettejä jonkin kielletyn tuhoamisesta. Koko reissun ajan siis vähän pyöriskeli koti ja koirat mielessä, mutta ihan turhaan. Jätkät olivat ilmeisesti nukkuneet koko ajan, sen verran tyytyväisenä ne täällä haukottelivat. Jontsauskin oli malttanut hienosti pidätellä tarpeitaan, vaikka varalle olikin laitettu paperia lattialle.

Olin googlettanut muutaman käytävän paikan, ja valitettavasti itseäni varten tarkoitettu Käherrystarvike sai väistää, sillä minua houkutteli kuopiolainen Eläinruokatehdas Lemmikki Oy. Paikka todettiin heti myymälään astumisen jälkeen kannattavaksi. Nuo tuotteet tuossa kuvassa on vinkuleluja ja kassia lukuunottamatta kaikki tuolta ruokatehtaalta, ja tietenkin kaikki ovat tuliaisia Sheriffeille. Yllätyimme kuinka halpaa siellä oli, esim. nuo 700 g / 1000 g ruokapötköt maksoivat eurosta kahteen euroon. Otimme nyt noin 20 euron arvosta syötävää, jos käyttäjät näyttävät tykkäävän tuotteista täytynee käydä myöhemmin hakemassa lisää sapuskaa. En osaa sanoa paljonko tuo satsi olisi ruokakaupassa maksanut, mutta varmasti paljon enemmän. Esimerkkinä mainittakoon veren hinta, Portin ½ litran pullo Prismassa maksaa 5,90 ja tuolla 800 ml maksoi 2,95. Ja vielä selvennykseksi verestä; sitähän me ei syötetä eikä juoteta kellekään uhrimenoissa tms, se vedetään sienellä tuonne metsikköön.

Kuvassa näkyviä ruokia ei ole vielä maistatettu, mutta palloa on kokeiltu ja todettu se mainioksi. Jimi on juossut pallon kanssa hurjasti, ja näyttänyt taitonsa tulevana jalkapalloilijana. Jimi voisikin taitojensa ja nopeutensa puolesta liittyä Suomen maajoukkueeseen, olisi sielläkin joku joka osaa homman. Jone on nautiskellut vinkuleluistaan siinä määrin, että kaikkien muiden korvat soivat jo. Tulevalla lenkillä kokeillaan sitten tuota Seppälästä ostettua kassia, sen tarkoitus on kantaa makupalat ja kakkapussit. Tuohan on hommaan ehkä jopa liian hieno, ja vaatii nyt sitten katsomaan emännän lenkkivaatetuksen entistä tarkempaan.

Näin tällä kertaa nyt me ryhdytään nauttimaan auringosta, sekä pallottelusta!

Lavasteista elämää

Kylläpä kyllä, oli pakko ottaa kuva eräältä lenkiltä. Meidän kylästämmehän on nyt tullut suuren median huomioima SF:n elokuvakylä. Tämä tarkoittaa turistivirtaa tungokseksi asti. Luultavasti itse nähtävyys on samaa tasoa kyltin kanssa, mutta onhan se nähtävä. Itse olen menossa muutaman viikon päästä katsomaan tuota ihmettä, mutta en todellakaan maksa käyntiä omista rahoistani. Lisäksi tämä elokuvakylän levittäytyminen on saanut paikalliset, tai minut ja Sheriffit hyvin tympäytyneiksi. Enää ei riitä, että Pölönen on ottanut käyttöönsä yhden valaistuista reiteistä (ymmärtäsitte, jos kävelisitte täällä pimeällä otsalampun kanssa) nyt osa rantaakin on merkitty SF Kiinteistöjen omaisuudeksi. Sinne meni sekin reittimme jota niin kovasti tuli kierrettyä. Onneksemme koko luontopolku on käytettävissämme, eikä kesäisin tarvitse välittää hiihtäjistäkään. Yleensä siellä saa kävellä aivan rauhassa kuunnellen lintujen sirkuttelua sekä järven liplatusta.

Meiltä jäi se eilinen mätsäri sitten väliin, sillä satoi kaatamalla ja ukkonen jyrisi välillä melkoisen kovasti. Sääennuste lupasi Lieksaan pelkkää vettä, joten emme viitsineet lähteä ajamaan sinne asti ihmettelemään veden määrää. Sillä välin täytimme Jonea varten ostetun uima-altaan sadevedellä, nyt vaan odotellaan helteitä, jotta poika tarkenee kokeilla keltaista Röllin kuvalla varustettua allastaan. Suuren huomion sai altaassa lilluva muovinen ankka, ja siitä tulikin ilmeisesti Sheriffien lemmikki, tosin kumpikaan ei ole suostunut pelastamaan sitä tuolta mihin tuuli sen lennätti.

Äsken käytiin lenkille ja yllättäen kastuttiin taas. Lenkki meni aika hyvin, ainakin minun mielestäni. Jimi ei vetänyt ollenkaan, vaikka Jone yrittikin nostattaa kierroksia rimpuilemalla vierellä. Jone puolestaan nyki suurimman osan lenkistä, ja metsäpolulla se olikin jo aivan innosta piukeana. Jos Jone olisi päässyt syystä tai toisesta irti hihnastaan etsittäisiin sitä varmaan tuolla luontopolulla jälleen, sen verran onnesta soikeana se rimpuili hihnassa. Joka tapauksessa yritin pitää molemmat kontaktissa, tai edes kuulolla. Se kuulostaa helpolta, mutta ei todellakaan ole sitä. Tästä on kuitenkin hyvä taas jatkaa kouluttautumista, ja nyt kun "virallinen" pentuaikakin alkaa olla ohitse, on Jonenkin aika opetella käyttäytymään joissain tilanteissa aikuismaisesti. Pentukurssille poikaa ei varmaankaan viedä, mutta kaivelen esille nuo Jimin saamat materiaalit ja koulutan Jonea tuossa omalla pihalla. Poitsu osaa tällä hetkellä varsinaisista tempuista vain, antaa tassua, istua ja mennä maahan. Jone hallitsee kuitenkin kaksi tärkeintä arkea helpottavaa käskyä; ole hyvä ja odota. Eli ruokaa ei saa ennen kuin istuu ja katsoo silmiin, sekä ulko-ovesta ei lähdetä lenkille ennen lupaa.

Huomenna lähdetään isännän kanssa käymään Kuopiossa ihan vaan huvikseen. Sheriffit ovat tottuneet tässä kolmen viikon aikana siihen, että heidän kanssaan ollaan melkein 24 tuntia vuorokaudessa. Ajattelimme, että voisi tehdä hyvää, jos oltaisiin vähän erossa toisistamme. Tosin tänään käytiin pari tuntia kaupungilla, eikä koti ollut enää entisensä. Sain juurrutettua ja istutettua sen Jonen syömän kukan edellisviikolla, ja sehän oli syöty tämän päiväisen kauppareissumme aikana. Me oltiin liikenteessä ehkä pari tuntia ja kukasta oli suurin osa tuhottu! Pelottaa huomenna lähteä matkaan, mutta täytyy luottaa siihen, että Jimi pitää tuon pienen riiviön hallinnassaan eikä suurempia vahinkoja synny. Me totuttiin Jimin kanssa vähän liian hyvään, kun se ei tehnyt käytännössä ollenkaan pahojaan. Täytyy vielä vähän ylistää Jimiä; eilen leikattiin Jonen kynsiä huonolla menestyksellä. Jimi kuuli pienemmän Sheriffin kiljunnan (yhtään kynttä ei oltu vielä edes leikattu) ja tuli paikalle patsastelemaan. Jone oli isännän sylissä, Jimi päätti mennä tämän eteen ja jysäyttää haukahtaa muutaman kerran. Jone hiljeni samassa ja kappas pari kynttä saatiin leikattua! Kylläpä siinä riitti meillä kiittelemistä ja ihastelemista, toivottavasti Jimi auttaa toistekin, sillä Jonen kynsien leikkaaminen on painajaista meille kaikille.

Nyt lähdemme syömään ja sitten köllähdämme pötköllöön, jokainen omaan punkkaansa sateen hakatessa peltikattoa... oi ihanainen kesäloma...

Jone kyläilee

Kuten aiemmin jo kerroin olin suunnitellut Jonelle kivan reissun eiliselle illalle. Odotimme, että Jimi lähtee isännän kanssa pyöräilemään ja sitten kiireellä kaasutimme Mazdan kohti Joensuuta. Jone oli aivan innoissaan reissuun lähtemisestä, autossa se istui hiljaa mutustellen omia eväitään. Parkkeeroimme auton eräälle parkkipaikalle ja lähdimme kohti Jonen uutta tuttavuutta, noin neljän kuukauden ikäistä flättiä nimeltään Tyyne. Tyynestä olemme kuulleet villejä juttuja ja se luultavasti vähän kaivertikin Jonen mielessä, sillä Tyyneä piti pelätä. Ennen Jimi on ollut suojana ja turvana, ja nyt pitikin selviytyä kaikesta yksin. Jone ei näköjään oikein osaa leikkiä muiden kanssa, mutta jonkin sortin painia nämä nuoret villikot saivat aikaiseksi. Joneltahan on jo maitohampaat lähteneet, mutta Tyynen suu oli täynnä noita neuloja. Noh, saipahan Jone maistaa omaa rohtoaan, vastahan se itse roikkui Jimissä kiinni...

Otimme perheen muutkin flätit mukaan ja kävimme lenkkeilemässä. Jone näki kyseisellä lenkillä enemmän kuin mitä se on nähnyt koko Kontioniemessä vietettynä aikana. Oli monenlaisia ihmisiä, koiria, lastenrattaita yms. Sitten käytiin koirapuistossa, jonka lähellä aiemmin asuimme. Menimme suurten koirien puolelle, sillä enemmistö porukastamme oli isoja, eikä sillä puolen ollut ketään. Jone pyöri siinä jaloissa ja ihasteli kolmea daamiaan. Hetken päästä tulee nuori eukko dogo argentinon kanssa, ja kysyy: "onks noi millasii?" Pirustako minä tiedän miten Jone käyttäytyy tilanteessa jossa se ei ole ikinä ollut. Noh eipä eukko olisi kuullutkaan vastaustani, sillä niin syvällä sen pää oli omassa perseessään, ja koira oli otettu luultavasti vain pönkittämään emäntänsä egoa. Eukko sitten sanoi, että " tää koira ei tykkää pienistä, ja täällä on sitä varten tuo pienien puoli erikseen". Se riitti meille, ja lähdimme pois. Sinne jäivät juoksuttamaan koiraansa, joka ei kyllä kovinkaan vihaiselta vaikuttanut, sillä se haisteli ihan tyytyväisenä Jonen kanssa. Nytpä taas muistan syyn miksi muutimme kyseisiltä nurkilta pois. Onneksi meidän pihassa on nyt tuo aitaus niin voi kutsua kylään kavereita koirineen, eipähän tarttee pelätä tauteja eikä höykkäyksiä tai hermostua vieraiden ihmisten kanssa.

Lenkki oltiin heitetty ja Jone oli kävellyt sen ihan kivasti. Tosin vähän vetäen sekä unohtaen jopa oman nimensä. Ajattelin, että pentu kestää vielä vähän uutta ja ihmeellistä. Ajoimme keskustaan ja kävelimme siellä noin vartin verran. Jone tuumaili näkemäänsä ja haistamaansa otsa kurtussa, mutta ei se paniikissa ollut missään vaiheessa. Siihen nähden ettei ole ollut noin isoissa ympyröissä, eikä Jimikään ole turvana poika käyttäytyi todella hienosti. Mie kattelin näyteikkunoita ja Jone näytti vipeltävän tyytyväisenä torin kulmilla.

Tuollainen keskustassa pyöriminen täytyy joskus ottaa uudelleen, ja Jimikin joutaa mukaan. Se kyllä vetää kuin päätön, mutta se vaan on kaikesta aina niin innoissaan. Huomenna olisi mätsärit Lieksassa, ja osallistumisemme ei ole ihan varmaa. Joka tapauksessa, jos mennään niin tekisi mieli esittää molemmat ihan tasapuolisuuden nimissä. Täytyykin tästä lähteä harjoittelemaan seisontaa, varsinkin Jonen kanssa joka on ilmoitettu tuohon Joensuun kansainväliseen 16.8. Jimi puolestaan sai koekutsun Koveron mejä-kokeeseen 19.7.

Pihasta tulikin koirapuisto

Voi tätä mäykkyläisen elämää. Nyt jopa isompi Sheriffi näyttää nauttivan välillä elämästään. Takapihamme ylätasanteelle rakenneltiin koira-aitaus viime viikolla. Aidasta on riittänyt iloa koiruuksille sekä meille ihmisille. Jimi on juossut aidassa hurjaa vauhtia nauttien vapaudestaan. Jone on yrittänyt pysyä vauhdissa mukana, ja ottanut pihan vahtimisen tehtäväkseen. Aitaus on osoittaunut juuri sopivan kokoiseksi, sillä nyt Sheriffit ovat koko ajan seuranta etäisyydellä, ja emännän hyötykasvitkin pysyvät koskemattomina tuolla takapihamme alatasanteella.

Tuota vihreää aitausta ostettiin 50 metriä ja talo toimii yhtenä aitauksen sivuna. Sitten iskettiin maahan rautajalat ja niiden päähän kyllästetystä puusta tolpat. Aidan korkeus on metri, eikä siitä vielä ole yritetty karata yli eikä ali. Porttien kohdalla pojat aina välillä istuskelevat, ilmeisesti haaveillen isommista metsästysmaista, mutta niistäkään ei ole vielä livahdettu. Aitaus valmistui siis toimintaansa päivässä, ja suunnittelusta sekä avusta saamme kiittää Amia.

Tuo tavaran hankinta onnistui kohtalaisen hyvin. Halvin verkko löytyi Tavaratorilta, ja puutavara Starkilta. Onhan se tiedetty ettei rautakaupoissa palvelua saa, mutta tuo Joensuun Starkki se vasta tapaus olikin! Ajattelin, että kirjoitan palvelusta blogiin, sillä olen kuluttajana siihen oikeutettu. Ensinnäkin liikkeestä ei saa henkilökuntaa kiinnostumaan, siellä saa ihan iteksiään tuumailla. Sitten kun rohkeasti uskaltautuu auton ja peräkärryn kanssa puutavarahyllylle ja löytää tarvittavat tavarat ketään ei varmasti tule avuksi. Siinä sitä ukkoa pyörii ja hyörii, kaikki tärkeinä omissa hommissaan. No niinpä sitten jouduimme ottamaan tarvittavat tavarat hyllystä itseksemme. Sentään joku suostui kertomaan puutavaran hinnan, tosin vasta sitten kun kuorma oli valmis, ja olimme portilla lähdössä. Kassakin löytyi, mutta näköjään kesätyttökin on koulittu palvelemaan asiakkaita töykeillen ja huulet mutrussa. Raha sentään kelpasi, mutta jopa puomin avaaminen piti käydä pyytämässä erikseen. Tällä rahastajalla ei vissiin raksuttanut, että jos me maksetaan niin toki tahdotaan alueelta pois. Päivä sattui olemaan tukalan kuuma, ja emäntäkin välillä on melkoisen helposti ärsyyntyvä. Teki mieli annella tuolla Starkilla, mutta päätin etten enää mene kyseiseen liikkeeseen, enkä varsinkaan kehu kauppaa muille.

Onneksi Starkki kiukustutti vain yhden päivän, ja aidan tekeminen sujui hyvin. Lisäksi on ollut hienoa nähdä miten tuo noin 300 euron aitaus on tuottanut iloa. Eilen Sheriffien kanssa kävi juoksemassa naapurin tytöt, flätti Tyyne sekä cockeri Manta. Vauhtia riitti, Jimi sai Mantasta itselleen juoksukaverin joka pysyy samassa vauhdissa. Jone puolestaan ihastui Tyyneen täysin. Tyynehän on jo vähän kypsempi daami, mutta näköjään Jone tykkääkin vanhemmista tytöistä.

Tänään olisi aikomus käydä katsomassa Jonelle vähän "tuoreempaa" tyttöä. Jonea on autettu sen verran, että kyseinen tyttö on myös flätti sekä nimeltään Tyyne (eipähän tule vaikeuksia muistaa ainakaan tyttöystävänsä nimeä). En ole varma lähteekö Jimi katsomaan omaa tyttöään Mirkeliä. Lauantaina käytiin nimittäin Jimin kanssa isäni luona, ajatukseni oli että Jimi leikkii Rambon (beagle) kanssa. Ennen pojilla on mennyt leikit hirmuisen hyvin. Jimi oli päättänyt vissiin ettei hänen ole pakko leikkiä, jos ei tahdo. Niinpä se sitten istui suurimman osan kyläilystämme autossa mököttäen. Rambo olisi kyllä innoissaan leikkinyt, ja harmittikin suunnattomasti, kun tämä meidän herramme teki sitten tenän vesisateen takia. Eli oli tarkoitus, että tuo lauantain reissu on emännän ja Jimin välinen hauska juttu, ja tuleva reissu kaupunkiin on puolestaan emännän ja Jonen hauska tapahtuma. Parempi näköjään ettei suunnittele mitään sen kummemmin, Sheriffit osaavat näköjään muuttaa suunnitelmat.

Nyt täytynee ryhtyä vähän siivoilemaan, sillä Jone on aiheuttanut sisälle hiukan sotkua leikkiessään & repiessään erästä talvikenkää.