Hetkeä myöhemmin kaveri oksentaa jälleen. Ei syö, kääntää päänsä kun tarjotaan nakkia ja juustoa eli hänen suuria herkkuja. Jone siirtyy piiloon nukkumaan täristen ja kohta oksentaa jälleen. Iltalenkille ei tahdo lähteä eikä myöskään syö mitään, sillä vesikään ei pysy sisällä.
Tiistai aamuna teen ratkaisun ja pakkaan Jonen mukaani töihin. Onneksemme saamme ajan klo 11 omalle luottolääkärillemme. Jone rauhoitetaan heti ja otetaan röntgenkuvat. Oireet viittaavat niin vahvasti jonkun aiheuttamaan tukokseen ja epäilystä vahvistaa se, että sunnuntaina syöty luu on hotkaistu ennätysvauhdilla.
Kuvista selviää luunsirujen aiheuttama tukos eikä vatsassa siis liiku mikään minnekään. Hoitona pistokset pahoinvointiin, kaupasta purkillinen parsaa (joka tekee suojan sirujen ympärille) ja parafiiniöljyä palan painikkeeksi.
Menemme takaisin työpaikalleni ja saan muutaman kummaksuvan katseen kantaessani viltteihin käärittyä nukkuvaa koiraa. Jone koppiin ja itse töihin. Suurin osa toimistolla oli tietoisia, johtajaa myöten potilaasta, jolle päivän aikana tulikin paljon huomiota. Jone käyttäytyi kyllä todella hienosti ollakseen Jone. Aamulla saapuessaan sekä päivällä lähtiessä lääkäriin se haukkui, mutta muutoin makoili kopissaan. Se teki loistavaa promotyötä mäyräkoirien maineen eteen. Kulki kontaktissa ala-aulasta hissiin, työhuoneeseen sekä antoi kaikkien rapsuttaa itseään. Toki Jone oli vain 30 % oma itsensä. Töissä oli turvallisempaa lepäillä sekä heräillä uniltaan, koska kotona olisi ollut kaksi muuta touhuajaa, eikä näin mennyt edes kerrytettyjä liukumia. Suuret kiitokset siis ymmärtäväisille työkavereille.
Tiistaina illalla ruoka maistui jo hiukan pysyen sisällä. Tosin parsa ja parafiiniöljy eivät tuottaneet tulosta. Eivätkä ole tuottaneet vielä näin keskiviikko iltanakaan. Nyt Jone siis jatkaa pulleroisena illanviettoa ja toivotaan, että luunsirut tulevat luonnollisia tietä pitkin pois. Jatkossa varmaan ei sitten olekaan luita tarjolla.
Kyllä tämä taas niin säikäytti ja pisti itkemään. Myös koko muu lauma Eveä myöten oli huolesta kalpeana. On ne vaan niin tärkeitä kavereita <3
3 kommenttia:
Toivotaan parasta ja toipumista!
Voi kamala! Ressukka pieni, onneksi sait hoitoon ja kyllä on hieno työpaikka kun sai poika olla toipumassa ja sinä sait samalla huolen pois että pärjääköhän Jone kotona!
Jone alkaa olla kohta oma itsensä. Onneksi. Toki se on väsynyt, mutta taisi olla suurta onnea onnettomuudessa mukana. Ja muu porukkakin oli ihan tötteröitä, kun eivät tienneet miten olla, kun herra auktoriteetti on kipeä.
Lähetä kommentti