Syksy, tuo ihanainen vuodenaika jolloin ihmiset rasittavat itsensä marjastuksella, metsästyksellä, sienestyksellä sekä muulla olennaisella. Meillä ei juurikaan oteta pulttia siitä jos pakastin ei pursua marjoja (täytyyhän koirien ruuat mahtua pakkaseen), mutta oman osamme mekin metsästä kuljetamme kotiin. Lisäksi koirat ovat tänä syksynä oppineet syömään myös puolukoita. Mustikathan ne vetelevät suoraan suuhunsa, mutta puolukka tulee soseuttaa johonkin esim. kurkkuun tai raejuustoon.
Mustikassa tosiaankin käytiin lenkin ohella ja hermot kiristyivät melkoisesti. Yksi ihminen ei vaan riitä kolmelle koiralle ja mustikkamättäälle. Ensinnäkin koirat talloivat edessäni suurimmat mustikat jalkoihinsa. Kätevää jos tahtoo suoraan mustikkasurvosta. Jos taas pysähdyimme täysin, ne söivät suurimmat mustikat edestäni. Niinpä laitoin ne kiinni puuhun talutusvyöllä. Samassa alkoi vinkuminen joka kylläkin pian loppui. Sitten alkoi lentämään mustikkamätästä kaaressa. Eipähän tarvitse siitä sitten kerätä ensi syksynä yhtään mitään... Mustikkasato jäi laihaksi, mutta onneksi metsässä on kaikkea muutakin.
Sohvi tässä taannoin julkaisi opetusmateriaaliksi kelpaavan teoksen jossa opastetaan Mäykystä tattikoira. Meidän ei ilmeisesti tarvitse opettaa koiriamme, sillä ne osaavat jo homman. Niitä vaan täytyy osata lukea! Eli mennään metsään ja kävellään täysin toiseen suuntaan kuin minne kolmen mäyräkoiran nenä näyttää. Ja kappas sieltähän se suurin sato löytyy. Tällä hetkellä saaliiksi ollaan saatu karvalaukkuja, haaparouskuja ja jotain muutakin. Nimeä en muista, mutta ne muistuttivat erästä sientä joka löytyi sienikirjasta. Niinpä, en tiedä uskaltaako joulupöydän sienisalaattia syödä. Kontioniemessä ei edes tarvitse hypätä juurikaan luontopolulta löytääkseen sieniä. Siispä myös Jone pääsi sienestämään, mikäpä olisi enää parempaa, siis jos ei oteta laskuihin valmista Saarioisten sienisalaattia?!
Kenen nenä näyttää oikeeseen suuntaan?
Saalista lähellä...
Voi pojat! Löytyykö täältä niitä tryffeleitä?!
Hengenheittotatti, parasta 1. luokkaa, tiedä kuin hyvää tämäkin olisi kunnolla ryöpättynä...
6 kommenttia:
Komee "hengenheittotatti".Vaikka juttu taitaa olla niin että punainen kärpässieni ei ole tappava. Tai kait jos sitä syö paljon.Kamalan paljon vaarallisempia ovat valkoinen kärpässieni ja se joku olikohan kavala myrkkyseitikki. Jälkimmäistä en edes tunne mutta en poimi kuin tuntemiani sieniä:) Koiruleille terveisiä M-L ja Ossi
M-L ja Ossi: Eikös juu! Sitähän minäkin ettei tuollainen yksi "tatti" voi aiheuttaa pahoja oireita :)
Teillä on kyllä kivannäköistä tuo maasto! Jaa, saiskohan sitä hirvipaistia puolukkahillon viereen, jos joskus menisikin sinne, minne koiran nenä näyttää? Kumma kyllä, meillä(kin) on mäyräkoiran kanssa yleensä päinvastaiset ilmansuunnat mielessä! (muistelen kyllä, että tällä konstilla te taisitte löytää sen piilotetun teinien kaljakätkön:D)
Mulla on muuten vanha täti, joka kerää kaikki vastaantulevat sienet, kukaan sukulainen ei siis uskalla syödä sienisalaattia hänen luonaan! Ei olla ihan varmoja, onko kaikki tatit tädin sienikirjassa ihan oikeilla sivuilla.
Ystäväni eteläisessä Suomessa kertoi, että alimman kuvan "herkkutattien" kerääjistä on oikein riesa, tunkevat nimittäin hiiviskelemään hevosten laitumille ja hevoset on sitten vauhkona näistä huppupäisistä sienestäjistä. Kuulin muuten radiosta, mistä sieni on saanut nimensä. Ennen vanhaan sitä on pilkottu teevadille ja lorautettu maitoa päälle. Kun kärpäset sitten lipittivät maitua, niin ei tarvinnut lätkiä niitä hengiltä, sen kun vaan lakaisi pöydän! No, me ei uskalleta tätä konstia, voisi olla muitakin raatoja siinä kärpästen seassa...oho, tulipas pitkä kommentti, hyvää päivänjatkoa sinne rantamaisemiin!
Olli ei piittaa sienistä, korkeintaan merkkaa komean sienen. Marjojenkaan päälle ei ymmärrä, vaikka yrittäisi kädestä tarjota valmiiksi poimittuja. Marja- ja sienimetsässä silti viihdytään hyvin, onhan metsä täynnä muita mielenkiintoisia asioita ja varsinkin hyviä hajuja.
Eksyin onnellisesti tähän blogiin, ihkuja mäyräkoiria ihastelemaan!
Ajattelin jättää oman tassunjälkeni tänne muistoksi ja palata oikein ajan kanssa lukemaan tarkemmin.
Tervetuloa vastavierailulle, vaikka ei ollakaan mäyräkoiria, niin ainakin pitkäselkäisiä ja matalajalkaisia...niin omistaja kuin koirakin.
Sohvi: Itsekin pidän Kontioniemen metsistä. Ne ovat ihan tuossa lähellä ja ovat helppokulkuisia.
Kaljakätkö tosiaan löydettiin tuolla keinolla. Nyt ei olekaan löydetty mitään kivaa pitkään aikaan. Tai no tänään löytyi hauen pää keskeltä luontopolkua, ehkä täällä on lentokaloja.
Kivan valistuksen laitoit tuon sienen nimestä, en ole tiennytkään moisesta. Ruskaista syksyä!
Olli: Metsässähän lepää omistaja sekä koira, mutta kolmen kanssa kerralla ei ehkä pääse rentoutumaan. Meillä se mustikan syöminen on joskus riesa, kun ei kukaan pääse eteenpäin.
HooPee: Tervetuloa! Onpas kiva saada uusia tuttavuuksia. Vastavierailulla jo kävinkin ruokatunnilla. Tipsut olivat pienenä suosikki rotuni. Aivan varmasti tutustutaan teihin paremminkin.
Lähetä kommentti