Nyt on sitten sekin reissu tehty, siis Jonen ensimmäinen virallinen mejäily on ohitse. Viikonlopulle olikin taas siunaantunut melkoinen sää. Lähtiessäni lauantaina 7.30 satoi, koko matkan Kaatamoon satoi ja yllättäen koko päivän satoi. Erätukun puku tuli siis todellakin testattua. Ja kyllähän se kastui, eihän siinä mitään epäilystä ollut. Samoin tuli testattua kumpparit, sillä jälkimaastot olivat niin märkiä sekä ojaisia, että kengistä varmasti löytyi litra vettä. Koko päivä meni siis kastuneena, kylmäneenä ja suuren vitutuksen vallitessa. Niin ja kotona suihkuun mennessä löysin itsestäni punkin joka kerkesi juuri napata hampaansa nahkaani. Onneksi sain sen ällötyksen pois päineen kaikkineen, mutta kyllä se koski!
Sunnuntaina ilma oli sitä samaa sadetta ja teki mieli oikeesti jäädä peiton alle, mutta eihän sitä voi. Sisukkaasti vaan jotain kuivaa päälle ja matkaan. Niin ja oikea koira kyytiin. Jone olisi tahtonut jäädä kotiin, sillä se piti lähes kantaa sängystään autoon. Jimi puolestaan jäi ulvomaan peräämme. Ajoimme tunnin verran Kaatamoon, jossa olikin jo jokunen koirakko paikalla. Jone oli tohkeissaan ja räyhäsi kaikille. Sitten koira autoon ja kuuntelemaan ne kaikki alkusepostukset sekä arpomaan jäljet. Sitten testattiin laukauksen sieto jossa kenelläkään ei ollut mitään heikkoa. Jonekin älysi hetkeksi hiljentyä kuullessaan laukauksen.
Sain onnekseni jäädä majalle odottelemaan, sillä oman jäljen ja opastettavan jäljen aika olisi vasta puolilta päivin. Siispä vaihdeltiin puhelinnumerot ja osa porukasta jäi majalle osa sujahti maastoon.
No miten meidän sitten kävi?! Yllättävän hyvin, tosin vielä paremmin olisi mennyt jos reitillemme ei olisi sattunut kahta ojaa. Sitten oltaisiinkin voitu puhua jo ykköstuloksesta, mutta nyt tämä meidän uimamaisteri päättikin pelätä virtaavaa vettä eikä yrityksistä huolimatta löytänyt itselleen tarpeeksi kapeaa kohtaa hypätä ylitse. Siispä kaksi hukkaa tuli heti ensimmäisellä suoralla. Kolmannen pienen ojan ylitse tuomari ystävällisesti hyppäsi ensin ja Jone seurasi perässä, loppumatka pitäisi sitten selvittää vielä ilman minkäänlaista hämminkiä mikäli voisimme vielä saada tuloksen... Tässä tuomari Markku Hassisen koeselostus, jäljen ikä lähes 17 tuntia:
Markku näytti olevan ihan vilpittömästi harmistunut ojien tuomista hukista ja kieltämättä olin minäkin. Tosin näihin harjoituksiin nähden Jonen työskentely oli todella hyvää ja tarkkaa. Kaveri painoin nenä maassa sen minkä kerkesi. Välillä en nähnyt koko koiraa, sillä kasvillisuus oli tiheämpää ja korkeampaa kuin mäykkyläinen. Kehuja Jonelle kyllä sateli työskentelystä ja kieltämättä minä olin todella tyytyväinen. Lisäksi päivä yhdisti meitä Jonen kanssa. Nyt tämän aamun aikana se on seurannut minua kuin hai laivaa ja oli jo eilenkin silmin nähden onnellinen työskenneltyään metsässä. Minulla on sittenkin kaksi hienoa koiraa! Niin ja tarkka nenäistä.
Tuolla Kaatamossa on todellakin riistaa ja kaikilla jäljillä oli useammat kasat hirven papanoita. Riistan määrään ja säähän nähden Jone teki hyvää työtä ja yllätti positiivisesti, tosin enemmän se parempi tulos olisi lämmittänyt mieltä, mutta meillä on aikaa. Tosin jätän ihan suosiolla heinäkuisen kokeen väliin, en oikeesti jaksa jatkaa ennen kuin löydän itse tähän mielekkyyden. Jalat on mustelmilla, polvi turvoksissa ja kädet täynnä pieniä tikkuja (mahalaskuista ojan penkalle). Tosin kiitosta pitää antaa Pohjois-Karjalan noutajakoirayhdistykselle järjestelyistä ja porukalle kovasta tsempistä & hyvästä seurasta, eikä pidä unohtaa tuomareitakaan. Opastamallani jäljellä meillä oli jälleen Hirvosen Martin kanssa hauskaa ja omalla jäljellä Markun kanssa voitiin myös heittää rennosti juttua. Kolmannen tuomarin kanssa en ollut maastossa, mutta Venäläisen Sepon kanssa tuli muuten vaihdettua muutama sananen. Lisäksi hän vaimoineen ihasteli Jonen lihaksia. Meidän koira oli kuulema erehtynyt paikasta, sillä se oli ilmoitettu mejä-kokeeseen ei bodauksen SM-kisoihin ;) Ja erityiskiitoksen saa loistavat Vikingin kengät jotka pitivät koko sunnuntain jalat kuivina, vaikka hyppäsin niillä yhtä moneen ojaan kuin kumppareilla, jotka ovat vielä tänäänkin aivan märät.
Sunnuntaina ilma oli sitä samaa sadetta ja teki mieli oikeesti jäädä peiton alle, mutta eihän sitä voi. Sisukkaasti vaan jotain kuivaa päälle ja matkaan. Niin ja oikea koira kyytiin. Jone olisi tahtonut jäädä kotiin, sillä se piti lähes kantaa sängystään autoon. Jimi puolestaan jäi ulvomaan peräämme. Ajoimme tunnin verran Kaatamoon, jossa olikin jo jokunen koirakko paikalla. Jone oli tohkeissaan ja räyhäsi kaikille. Sitten koira autoon ja kuuntelemaan ne kaikki alkusepostukset sekä arpomaan jäljet. Sitten testattiin laukauksen sieto jossa kenelläkään ei ollut mitään heikkoa. Jonekin älysi hetkeksi hiljentyä kuullessaan laukauksen.
Sain onnekseni jäädä majalle odottelemaan, sillä oman jäljen ja opastettavan jäljen aika olisi vasta puolilta päivin. Siispä vaihdeltiin puhelinnumerot ja osa porukasta jäi majalle osa sujahti maastoon.
No miten meidän sitten kävi?! Yllättävän hyvin, tosin vielä paremmin olisi mennyt jos reitillemme ei olisi sattunut kahta ojaa. Sitten oltaisiinkin voitu puhua jo ykköstuloksesta, mutta nyt tämä meidän uimamaisteri päättikin pelätä virtaavaa vettä eikä yrityksistä huolimatta löytänyt itselleen tarpeeksi kapeaa kohtaa hypätä ylitse. Siispä kaksi hukkaa tuli heti ensimmäisellä suoralla. Kolmannen pienen ojan ylitse tuomari ystävällisesti hyppäsi ensin ja Jone seurasi perässä, loppumatka pitäisi sitten selvittää vielä ilman minkäänlaista hämminkiä mikäli voisimme vielä saada tuloksen... Tässä tuomari Markku Hassisen koeselostus, jäljen ikä lähes 17 tuntia:
"Koira tutkii lähtömakauksen ja ohjataan jäljelle. Aloittaa innokkaan määrätietoisen jäljestyksen, joka päättyy ojan tullessa eteen 1. hukkaan. Jatketaan puhtaalta jäljeltä, jota taas edetään innokkaasti seuraavalle ojalle ja siitä 2. hukkaan. Osoitetaan taas jälki ja edetään 1-kulmalle ja makaus osoitetaan. 2-osuus hyvää jäljestystä. 2-kulma kaarroksella ja makaus osoitetaan. 3-osuus innokasta ja hyvää jäljestystä muutamin tarkastuksin sorkalle saakka, jota jää nuuhkimaan. Tänään olivat ojat innokkaan jäljestäjän ongelma. AVO 3, 27 pist".
Markku näytti olevan ihan vilpittömästi harmistunut ojien tuomista hukista ja kieltämättä olin minäkin. Tosin näihin harjoituksiin nähden Jonen työskentely oli todella hyvää ja tarkkaa. Kaveri painoin nenä maassa sen minkä kerkesi. Välillä en nähnyt koko koiraa, sillä kasvillisuus oli tiheämpää ja korkeampaa kuin mäykkyläinen. Kehuja Jonelle kyllä sateli työskentelystä ja kieltämättä minä olin todella tyytyväinen. Lisäksi päivä yhdisti meitä Jonen kanssa. Nyt tämän aamun aikana se on seurannut minua kuin hai laivaa ja oli jo eilenkin silmin nähden onnellinen työskenneltyään metsässä. Minulla on sittenkin kaksi hienoa koiraa! Niin ja tarkka nenäistä.
Tuolla Kaatamossa on todellakin riistaa ja kaikilla jäljillä oli useammat kasat hirven papanoita. Riistan määrään ja säähän nähden Jone teki hyvää työtä ja yllätti positiivisesti, tosin enemmän se parempi tulos olisi lämmittänyt mieltä, mutta meillä on aikaa. Tosin jätän ihan suosiolla heinäkuisen kokeen väliin, en oikeesti jaksa jatkaa ennen kuin löydän itse tähän mielekkyyden. Jalat on mustelmilla, polvi turvoksissa ja kädet täynnä pieniä tikkuja (mahalaskuista ojan penkalle). Tosin kiitosta pitää antaa Pohjois-Karjalan noutajakoirayhdistykselle järjestelyistä ja porukalle kovasta tsempistä & hyvästä seurasta, eikä pidä unohtaa tuomareitakaan. Opastamallani jäljellä meillä oli jälleen Hirvosen Martin kanssa hauskaa ja omalla jäljellä Markun kanssa voitiin myös heittää rennosti juttua. Kolmannen tuomarin kanssa en ollut maastossa, mutta Venäläisen Sepon kanssa tuli muuten vaihdettua muutama sananen. Lisäksi hän vaimoineen ihasteli Jonen lihaksia. Meidän koira oli kuulema erehtynyt paikasta, sillä se oli ilmoitettu mejä-kokeeseen ei bodauksen SM-kisoihin ;) Ja erityiskiitoksen saa loistavat Vikingin kengät jotka pitivät koko sunnuntain jalat kuivina, vaikka hyppäsin niillä yhtä moneen ojaan kuin kumppareilla, jotka ovat vielä tänäänkin aivan märät.
Nyt lähdemme ihmettelemään taivaalla näkyvää valoilmiötä, voisiko se kenties olla aurinko?!
13 kommenttia:
No voehan! Kylläpä nyt potuttaa ne ojat! Mutta ainakin koiran nenä toimi, joten siitä pisteet Jontsulle. Ja onnea tuloksesta, tuolla on hyvä aloittaa koeura. Seuraavaan kokeeseen toivotaan hieman "helpompaa" maastoa.
Vaadin Suomen ykkösbodaajasta hyviä profiilikuvia motivoimaan omaa pikkubodaria! :D
Mauri: Niinpä, jäipähän tästäkin jäljestämisestä jotain hampaankoloon. Pisteet kyllä Jonelle siitä, jotta malttoi hienosti työskennellä. Muutaman kerran se katsoi kysyvästi vähän neuvoa, mutta jatkoi ihan itse. Ensimmäistä kertaa jouduin antamaan sille täydellisen työrauhan kuuden metrin päässä. Jännitti katsoa!
Tulos on ihan jees ja harjoitteluumme nähden tosi jees. Tämä on kylläkin taloutemme huonoin tulos, mutta täytyy muistaa että monet käyvät ottamassa useamman nollan koiransa kanssa. Onneksemme meillä ei vielä sitä ole tapahtunut vaan olemme saaneet aina vastinetta rahoillemme. Toivottavasti näin on jatkossakin. Ja Jonella on näköjään perusteet hallussa, nyt vaan kokeillaan harjoitella haastavampia tilanteita ja odotellaan muuttuuko innokkuus intohimoksi kuten Jimillä.
Bodaajasta täytyy yrittää saada hyviä poseerauksia. Nyt pitää jo minunkin uskoa, että koira on lihaksikas, sillä niin moni on tätä toitottanut viime aikoina. Eräskin mies katsoi omaa mäykkyään ja sitten näitä ja totesi; meidän koira on kyllä ruipelo.
Onnittelut hyvälle nenulle :)
Kisu: Jone kiittää ja kumartaa.
Äskeinen oli siis anne ja sakke
Voi ei noita ojia...Se oli sollut huippu ykkös tulos ilman noita.....Minähän sanoin että Jone yllättää...Koe selostuksesta päätellen Jone on jäljestänyt erittäin hyvin;= Ole ylpeä pojasta;) Mulle tule kauhee ikävä nyt mejä kokeisiin..heh he en tosin varmaan enää osaa suunnistaa.-.. Lähinnä sitä yhteishenkeä ja koira porukkaa jonkan kanssa voi juttua heittää...
Eiku vaan jone ja jimi seuraaviin kokeisiin molemmat....HUIPPUA onnea ja Jonen elämänsä eka koe...HYVÄ TULOS... Meillä oli Pyöreä nolla Saken eka tulos...heh he riista sotki pahoin....
Anne ja Sakke: Tulos miellyttää tosiaankin, mutta harmiteltavaa jäi myös. Olishan se ollut hieno aloittaa ihan sillä ykkösellä, mutta Jone yllätti täysin itsenäisellä työskentelyllään. Taito taitaa tulla iskän geeneistä.
Jos vaan tahdot päästä mejä-henkeen mukaan niin voin kuule vaiks vähän maksaakin, jos käyt tulevana kesänä tekemässä korvaavan jäljen siellä Vehmersalmella ;) Me vaan ajettaisiin hakemaan tulokset. Sopiiko, tällä ratkaisulla a) sie pääsisit jälleen tunnelmaan mukaan b) me päästäis helpommalla c) ja siinä samalla voitais sitten hoitaa nekin saunomiset. Miltäs kuulostaa, kaikki sais jotain, paljonko täytyy kaivella kupeesta?
Niin, mutta siis mitä tuloksiin tulee niin mie olen tottunut hyvään näiden koirien kanssa. Nolla olisi varmasti niin katkeroiva tulos ettei tosiaankaan lähdettäisi enää samana kesänä yrittämään.
Ööö minne vehmersalmen kokeeseen....Joo voin vaikka lähteekin tekee jos sattuu viikonloppu vapaa ja kyseessä avo luokan jälki..Meinaa noita voi jälkiä on niin vähän tullut tehtyä;) No mulla alkaa elokuun 21 päivä loma että jos jossain on silloin aikaa kokeita niin miksipäs en lähtisi kaveria jeesaamaan;) Ihan totta!!!
Anne Ja Sakke
Miten mie onnistun hävittämään jo kirjotetun tekstin yhellä napinpainalluksella??? En tiiä tuliko perille, mut kiva oli lukea teidän mejä-viikonlopusta. Jonellahan meni ihan hyvin, meidän Alman ekassa arvostelussa luki "kehityskelpoinen koira", viimesessä "Ei palkita, ohitti kanin tuulen yläpuolelta tielle asti." Miksiköhän? No meidän auto sattui olemaan siellä, ja Alma marssi suoraan sinne vaatimaan evästä repusta. Kaneista viis. Ja paarma-aikaanhan tämä on todella kiva harrastus:)
Ai mutta onko siellä nykyisin sorkka siellä kaadolla? (Naureskelen täällä itselleni, olenpas pihalla näistä jutuista!)
Anne ja Sakke: Tarkoitin tulevan kesän Vehmerin kokeita, tänä kesänähän siellä suunnalla ei näyttänyt olevan mitään.
Pidän tätä nyt sitten sovittuna juttuna ja ehdottomasti apu jäljen suunnistukseen kelpaa. Siinä samallahan se menee VOI-jälkikin. Itsekin pitäisi vissiin kohta opetella lukemaan karttaa ja suunnistamaan :)
Sohvi: Miullekin välillä käy noin. Olen varmasti omasta mielestäni lähettänyt kommentin blogiin ja silti sitä ei näy missään, todella kummaa.
Meillä Jone sais siis kehuja innostuneisuudesta, vaikka se menee mielestäni vähän liian rennolla tyylillä, ainakin verrattuna Jimiin. Jimille on tullut joka kokeessa maininta tarkka nenäinen ja lupaava jälkikoira. Mitenkäs teidän Alman jatko meni, siis ei kai se nyt kuitenkaan loppunut tuohon jäniksen ohitukseen?
Nykyisin käytetään sorkkaa kaatona. Meillä varmaan oltaisiin jostain muusta kiinnostuneempia. Ainakin harjoituksissa jäniksen raato on ollut mielenkiintoisempi. Tosin jälleen myös kanin omistajana olen tyytyväinen tuohon sorkkaan. Tämä laji on varsin kiva harrastus, mutta siihen kuluu ihan liian paljon aikaa, lisäksi inhottaa nuo kaikki hyönteiset. Hirvikärpäset kai ne ovat pahimpia. Mutta pakko kait sitä on vielä joskus kokeeseen mennä...
No kolmet kokeet näköjään käytiin, pengoin vähän papereita. Ekat avo2/30p, toiset avo3/27p ja viimenen menikin muuten hyvin, mutta tuon ohituksen vuoksi ei ole edes pisteitä annettu. Oli muuten järjestäjän moka tuo autojen parkkeeraus, eihän me tiedetty missä kaato oli, vähän harmitti silloin.
Tais silloin jäädä tuo mejä-touhu meiän muuttotouhujen jalkoihin, ja ne paarmat jäi ainakin minun mieleen. Eilen kyllä ehdotin miehelle, josko vedettäis huvikseen Terapeutille verijälkeä tuohon takaryteikköön, "verestettäis" vanhoja muistoja...! Kiinnostaisi kovin nähdä miten Terapeutti toimii. Terveiset Jonelle ja Jimille!
Anne Ja Sakke kirjoittaa
heh
Voin mie jonnekin jonelle mennä tekee tänä kesänä avo jäljen;)
Sohvi: Mielenkiintoistahan se olis nähdä onko aika tehnyt hyvää, monet sanovat ajan tuovan hommaan tarkkuutta. Eikähän teillä huonosti ole aiemminkaan mennyt.
Tuo parkkeeraus on muutamassa kokeessa tosiaankin saattanut sotkea joidenkin koirien suorituksia. Paha mennä sanomaan kuinka meillä kävisi, mutta eihän se koiraa pitäisi siinä vaiheessa kiinnostaa kuin jälki. Tosin kiusaus olisi ihmisen nähdessä varmaan niin suuri, että ainakin Jimi syöksyisi suoraan sinne, pusuttelemaan.
Joskus olen myös miettinyt miten pahasti koiran ajatus sotkeutuisi, jos jäljeltä löysi marjastajia. Niistäkään kun ei koskaan tiedä missä ryteikössä tönkävät ämpäreineen.
Anne ja Sakke: Sano vaan aika ja paikka niin tiedetään mekin tulla sitten paikalle ;) Tuohan auttaisi jo kummasti meidän harrastusta, mutta eiköhän se taas tästä vielä iloksi muutu. Onneksi ei tarttee pitää hameita, jalat on ihan hirveessä kunnossa.
Lähetä kommentti