Läheisriippuvaisuuttako?!Viikko on taas sujahtanut. Jone on rohkaistunut silmissä, se jopa uskaltaa käydä postilaatikoilla ilman Jimiä. Jossain vaiheessahan sekin matka oli mahdotonta kiljumista. Ehkä epävarmuus johtui tietystä iästä, tai sitten oma asennekin on korjaantunut. Olen tajunnut Jonen olevan pentu
ja vaativan sen ihan omaa huomiota. Joka tapauksessa keräsin viikon tapahtumat tällä kertaa kalenterin muotoon.
Ma 8.3. Olemme vieläkin Kolin reissusta tyytyväisiä. Tänään käymme vain pienen lenkin, sillä varsinkin Jonen lihakset tarvitsevat kunnon lepoa, vaikka kaveri itse sitä ei näytä tarvitsevan.
Illan aterialle sotken Sheriffien kuppiin myös raakaa kananmunaa, sillä huomaan jääneen sellaisia jääkaappiin. Munan suosio ei ole hirmuinen, joudun jopa kannustamaan Jone syömään ruokansa. Hieman ihmeteltyään tuota kummajaisuutta kaveri kuitenkin suostuu syömään kuppinsa tyhjäksi.
Illalla juttelen naapurin isännän kanssa koirista. Heidän cockerinsa on siis tämä "pelottava" Cassu, aivan valloittava ja hienosti käyttäytyvä koiruus. Kehaisen naapurille jopa oman pentuni kehitystä. Jonen haukuntaa lenkille lähtiessä on saatu rajoitettua. Se muodostui jo pieneksi ongelmaksi, sillä haukuntaan yhtyi jo Jimikin. Kahden täyttä kurkkua haukkuvan koiran kanssa oli jo inhottavaa lähteä ulkoilemaan. Lähinnä suututti se ettemme ikinä pääse mihinkään tietämättä, vaan aina koko naapurusto kuuli lähtömme. Siispä otin tämän ongelman ratkaistavakseni ja tuloksia rupesikin näkymään muutaman päivän jälkeen. Eli aina haukunnan alkaessa palasimme jäähylle eteiseen. Kieltämättä muutama kerta tätä jäähyä riitti. Onneksi en ole joutunut häpeämään kehaisuani, oma isäntäkin on todennut etten olekaan mikään höpö höpö nainen. Naapuritkin varmaan kiittelevät, kun eivät joudu herämään aamuisin naapurin hurttien haukuntaan, vaikka maailmaan ääntä mahtuisikin.
Jone yrittää saada Jimiä leikkiin
Ti 9.3. Tulemme kiireellä isännän kanssa töistä ja pissitämme Sheriffit sekä syötämme ne. Sitten lähdemme uudelleen kohti kaupunkia, Sheriffit mukana. Jään koiruuksien kanssa hyvissä ajoin ennen kaupunkia pois kyydistä ja kävelemme loppumatkan. Kaupungin asutusalueet ovat parhainta lenkkimaastoa näille koiruuksille, siellä on sopivasti kaikkea nähtävää. Nuuhkittavaa ja seurattavaa riittää. Lisäksi Jone saa oman jahtinsa aikaiseksi; vastaan tulee juoksien nainen sekä bichon, niitä olisi niin kiva lähteä jahtaamaan illaksi. Onneksi kaveri kuitenkin päättää jatkaa matkaa emäntänsä sekä Jimin kanssa. Kävelemme vilkasta pyörätietä, vastaan tulee lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä, autot huristavat vierässä, juna kulkee altamme, grillin herkut tuoksuvat ja emännän puhelin soi. Meitä vastaan kävelevä Kikka epäilee eksyneensä reitiltä... Hyvin kavereiden kasetti pysyi kasassa, eikä kenelläkään mennyt hermo. Muutama äksyltä näyttävä ihminen jopa hymyili kohdallamme katsoessa näitä kahta vipeltäjää.
Tavattuamme Kikan päätämme kävellä "mummolaan" keskustan kautta, ja niinhän me pian olemmekin kävelykadulla katselemassa näyteikkunoita. Jimi ei ymmärrä ollenkaan sitä harrastusta, mutta Jone nauttii selvästi kaikesta näkemästään. Jone on jopa menossa erään miehen perässä paikalliseen kuppilaan. Seuraavaksi poika on menossa apteektiin, koska se sai ihan itse liukuovet aukeamaan. Sama tapahtui myös Sokoksen ovilla, jolloin Jone jo meni eteiseen asti, siitähän jopa Jimi innostui. Hyvältä tuoksuva kosmetiikkaosasto veti selvästi puoleensa.
Vihdoin olemme marssineet kaupungin korkeimmalle kerrostalolle, ja nousseet hissillä oikeaan kerrokseen. Illan ohjelmassa on sovittaa Jussipaitoja, jotka ovat vielä "mummolla" kesken. Jimille tuleva paita osoittautuu sopivaksi Jonelle, ja Jonen paita menee uudelleen neulottavaksi. Dääm! Noh ei auta kuin odotella nyt vielä hetkinen paitojen valmistumista. Valmiista tuotoksista tulee kuvia varmasti :)
Ke 10.3. Lenkkeilemme kotosalla. Emäntää ei huvittaisi kävellä, mutta Sheriffit käyttäytyvät kuin pienet enkelit hihnoissaan, joten tietenkin käymme kunnon lenkin. Ilta on vielä valoisa joten menemme ensin umpihankeen aukaisemaan polun. Tulomatkalla törmäämme Nipsuun joka juoksee Sheriffien luokse pihastaan niin, että hihna irtoaa koukustaan. Nipsu on oikein mukava vanhempi seropi, joka kuitenkin aina innostuu näistä nuorista. Jone on iskenyt todella silmänsä tähän hiukan karhukoiraa muistuttavaan ystäväänsä. Aikamme leikittyä Nipsun kanssa jatkamme matkaa kotiimme.
To 11.3. Ajamme taas kotiin kiireellä. Pissitämme, syötämme ja lenkitämme koiruudet pienesti, ja sitten mennään. Käymme tällä kertaa eläinlääkärissä rokotuksilla. Olemme varanneet illan viimeisen ajan, jotta kerkiämme paikalle. Sheriffit ovat menossa lääkärille iloissaan, hännät heiluvat ja kaikki hoitajat pitäisi nuolla. Paikalla on kaksi beaglea jotka haukkuvat jo hoitohuoneessa. Siitähän nämä innostuvat, ja aulassa onkin nelikon kohdatessa pieni kuulumisten vaihtaminen. Sheriffit pääsevät pian omalle lääkärilleen joka tutkii ensin Jonen. Jone ei murise yhtään vaan yrittää nuolla lääkärin naamaa mahdollisimman paljon. Niinpä tutkimuksista ei meinaa tulla mitään. Piikit saadaan työkättyä kuitenkin niskaan eikä kaveri edes huomaa, vaan keskittyy syömään lääkärin tarjoamia herkkuja. Sitten on Jimin vuoro. Jimi nuolee vielä innokkaammin lääkärin sekä hyökkää kieli pitkällä huoneeseen tulevan hoitajan luo. Rokotteet saadaan tyrkättyä tähänkin kaveriin, eikä jälleen mitään reaktiota. Nyt molemmilla on siis rokotteet penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, parvovirioosia, kennelyskää sekä rabiesta varten.
Sheriffejä kehutaan oikein avoimiksi, terveiksi ja iloisiksi koiriksi, jotka kuulema voisivat toimia vastaanotolla maskotteina. Täytyykin laittaa kesätyöhakemukset menemään, niin pääsevät tienaamaan omat nappulansa.
Eläinlääkäristä tarttui mukaan ravintoöljyä parantamaan Jimin karvaa, Prismasta puolestaan mukaan lähti rasvaa nahkahihnojen kunnossapitoon
Pe 12.3. Käymme peruslenkin eikä ketään näy yhtään missään. Päätämme kävellä jälleen varuskunnan suuntaan, jossain vaiheessa se oli painajaista. Nykyisin koiruudet osaavat olla melkein välittämättä autoista. Joudumme siis kävelemään osan lenkistä autotien reunassa, molemmat Sheriffit kävelevät vieressäni kuuliaisesti. Auton kohdalla nautitaan aina nappuloita taskusta, eikä ketään pelota tai inhota vierestä ajava auto. Ainoa joka niistä saattaa hermostua on emäntä, sillä moni ajaa yli sallittua nopeutta eikä jaksa hiljennellä kävelijöiden kohdalla.
La 13.3. Heräämme jo 8.30, mutta saamme jatkoaikaa pissittämällä koiruudet takapihalla ja nostamalla ne sitten omaan sänkyyn jatkamaan uniaan. Sheriffit kyllä nukkuvat makeasti ja isäntäväki vähemmän makeasti, nousemme kellon ollessa 12.30. Kiireesti täytyy tehdä viikkosiivous, sillä koti on sekaisin kaikista leluista ja niiden jäänteistä.
Siivouksen jälkeen lähdemme pitkälle lenkille. Lähettyvillä on ampumahiihdon maailmancup meneillään ja kuulemmekin koko ajan kisapaikan ääniä. Sheriffit kummastelevat ensin, mutta turtuvat nopeasti ääniin. Jone puolestaan sotkeentuu ajatuksissaan, sillä takanamme kävelee nainen lastenvaunujen kanssa. Jone päättää tehdä niistä itselleen hirviön ja niinpä se katsookin enemmän taakseen kuin eteensä. Jossain vaiheessa emäntä meinaa jo menettää hermonsa, sillä kaveri ei usko ollenkaan tämän takana tulevan vaarattomuutta. Jossain vaiheessa Jone kuitenkin älyää, että takana kävelee vain ihminen ja lopettaa kyttäämisen. Seuraavaksi ihmettelemme hiihtäjiä, jotka sujahtavat ohitsemme. Sitten törmäämme moottorikelkkoihin ja onnekseni niistäkin päästään ilman suurempia ongelmia. Jonea viehättää se moottorin pörinä, mutta Jimi ei ole niistä niinkään innoissaan vaan haukkuu oman vastalauseensa.
Tallattuamme noin kymmenen kilometriä katsomme, kun kylän Romeo lähtee lenkille. Sheriffit ottavat tämän tiedon tyytyväisinä vastaan, eikä ole mitään kiirettä kipitellä Romeon kannoilla. Harmiksemme kuitenkin Romeon retkikunta kävelee suhteellisen hitaasti ja joudun jarruttelemaan Sheriffejä, niinpä ne ovat jo valmiiksi viritettyjä mahdollista tapaamista varten. Sitten joudumme kohtaamaan Romeon ja samalla vastaan tulee toinenkin koira. Niinpä niin, olemme kävelleet kympin ja ainoat koirat tulevat yhtä aikaa ja kaikkein ahtaimmalla kohdalla. Kiittelen ajatuksissani, ja tilanteesta mennään kireillä hihnoilla ja runsaalla haukulla ohitse. Toinen koira jatkaa takanamme, mutta tämä ei haittaa kumpaakaan Sheriffiä, sillä emännän sana on mennyt perille. Edes Jone ei vilkaise taakseen vaan kävelee kotia kohti.
Ilta pojilta kuluukin makoillessa sekä nautiskellessa hyvää ruokaa. Illan viimeiselle kakkakiekolle saamme isännänkin mukaan. Lunta on jälleen satanut ja lenkkeilemme yhdessä traktorin kanssa. Haukunta on varmaa, traktori koetaan vielä uhkaksi, jos se on tarpeeksi lähellä. Onneksi kuski päättää kulkea eri reittiä kuin me ja tarpeetkin saadaan tehtyä.
Su 14.3. Heräämme jo ysin aikoihin. Käymme pitkän lenkin heti aamusta ja jälleen hihnoissani kulkee kaksi enkelimäistä mäyräkoiraa. Saan molemmat kontaktiin pelkästä vihellyksestä eikä edes naapurin häkissä oleville ajokoirille räyhätä. Tunnen olevani onnistunut jossain.
Päätämme käydä isännän kanssa kaupungilla ruokaostoksilla. Sheriffien pettymykseksi heiltä jää nyt reissu ja ilmainen automatka väliin. Jätämme koiruudet koko taloon vapaasti, kaikkien kiusauksien äärelle. Sänky on petaamatta, suuri viherkasvi nenän tasolla, takkapuut järsittävänä ja käsilaukku lattialla. Lähtiessämme Jone jää huutamaan kurkku suorana, mutta Jimi kipittää tyytyväisenä sänkyynsä. On kova pala jäädä viikonloppuna kotiin, sillä koiruudet pitävät autoilusta, vaikka nykysin joutuvatkin olemaan farmarissa takana. Ennen ne olivat koppeineen takapenkillä. Tullessamme kotiin meitä odottaa kuitenkin kaksi varsin tyytyväistä koiraa. Mitään vahinkoja ei ole tehty, no Jone on löytänyt viherkasvista kuolleen oksan ja maistellut vähän sitä.
Takan lämmössä
Tällä hetkellä molemmat nautiskelevat jaloissani takan lämmöstä. Kohta aloitamme keittelemään mäykyille maistuvaa risottoa jauhelihasta, riisistä sekä kasviksista. Viikon aikana on jälleen tarkoitus käppäillä lenkillä sekä kirjoitella Jimin synttäri blogia. Pieni Jimmymme siis täyttää jo tulevana perjantaina kolme vuotta.
ja vaativan sen ihan omaa huomiota. Joka tapauksessa keräsin viikon tapahtumat tällä kertaa kalenterin muotoon.
Ma 8.3. Olemme vieläkin Kolin reissusta tyytyväisiä. Tänään käymme vain pienen lenkin, sillä varsinkin Jonen lihakset tarvitsevat kunnon lepoa, vaikka kaveri itse sitä ei näytä tarvitsevan.
Illan aterialle sotken Sheriffien kuppiin myös raakaa kananmunaa, sillä huomaan jääneen sellaisia jääkaappiin. Munan suosio ei ole hirmuinen, joudun jopa kannustamaan Jone syömään ruokansa. Hieman ihmeteltyään tuota kummajaisuutta kaveri kuitenkin suostuu syömään kuppinsa tyhjäksi.
Illalla juttelen naapurin isännän kanssa koirista. Heidän cockerinsa on siis tämä "pelottava" Cassu, aivan valloittava ja hienosti käyttäytyvä koiruus. Kehaisen naapurille jopa oman pentuni kehitystä. Jonen haukuntaa lenkille lähtiessä on saatu rajoitettua. Se muodostui jo pieneksi ongelmaksi, sillä haukuntaan yhtyi jo Jimikin. Kahden täyttä kurkkua haukkuvan koiran kanssa oli jo inhottavaa lähteä ulkoilemaan. Lähinnä suututti se ettemme ikinä pääse mihinkään tietämättä, vaan aina koko naapurusto kuuli lähtömme. Siispä otin tämän ongelman ratkaistavakseni ja tuloksia rupesikin näkymään muutaman päivän jälkeen. Eli aina haukunnan alkaessa palasimme jäähylle eteiseen. Kieltämättä muutama kerta tätä jäähyä riitti. Onneksi en ole joutunut häpeämään kehaisuani, oma isäntäkin on todennut etten olekaan mikään höpö höpö nainen. Naapuritkin varmaan kiittelevät, kun eivät joudu herämään aamuisin naapurin hurttien haukuntaan, vaikka maailmaan ääntä mahtuisikin.
Jone yrittää saada Jimiä leikkiinTavattuamme Kikan päätämme kävellä "mummolaan" keskustan kautta, ja niinhän me pian olemmekin kävelykadulla katselemassa näyteikkunoita. Jimi ei ymmärrä ollenkaan sitä harrastusta, mutta Jone nauttii selvästi kaikesta näkemästään. Jone on jopa menossa erään miehen perässä paikalliseen kuppilaan. Seuraavaksi poika on menossa apteektiin, koska se sai ihan itse liukuovet aukeamaan. Sama tapahtui myös Sokoksen ovilla, jolloin Jone jo meni eteiseen asti, siitähän jopa Jimi innostui. Hyvältä tuoksuva kosmetiikkaosasto veti selvästi puoleensa.
Vihdoin olemme marssineet kaupungin korkeimmalle kerrostalolle, ja nousseet hissillä oikeaan kerrokseen. Illan ohjelmassa on sovittaa Jussipaitoja, jotka ovat vielä "mummolla" kesken. Jimille tuleva paita osoittautuu sopivaksi Jonelle, ja Jonen paita menee uudelleen neulottavaksi. Dääm! Noh ei auta kuin odotella nyt vielä hetkinen paitojen valmistumista. Valmiista tuotoksista tulee kuvia varmasti :)
Ke 10.3. Lenkkeilemme kotosalla. Emäntää ei huvittaisi kävellä, mutta Sheriffit käyttäytyvät kuin pienet enkelit hihnoissaan, joten tietenkin käymme kunnon lenkin. Ilta on vielä valoisa joten menemme ensin umpihankeen aukaisemaan polun. Tulomatkalla törmäämme Nipsuun joka juoksee Sheriffien luokse pihastaan niin, että hihna irtoaa koukustaan. Nipsu on oikein mukava vanhempi seropi, joka kuitenkin aina innostuu näistä nuorista. Jone on iskenyt todella silmänsä tähän hiukan karhukoiraa muistuttavaan ystäväänsä. Aikamme leikittyä Nipsun kanssa jatkamme matkaa kotiimme.
To 11.3. Ajamme taas kotiin kiireellä. Pissitämme, syötämme ja lenkitämme koiruudet pienesti, ja sitten mennään. Käymme tällä kertaa eläinlääkärissä rokotuksilla. Olemme varanneet illan viimeisen ajan, jotta kerkiämme paikalle. Sheriffit ovat menossa lääkärille iloissaan, hännät heiluvat ja kaikki hoitajat pitäisi nuolla. Paikalla on kaksi beaglea jotka haukkuvat jo hoitohuoneessa. Siitähän nämä innostuvat, ja aulassa onkin nelikon kohdatessa pieni kuulumisten vaihtaminen. Sheriffit pääsevät pian omalle lääkärilleen joka tutkii ensin Jonen. Jone ei murise yhtään vaan yrittää nuolla lääkärin naamaa mahdollisimman paljon. Niinpä tutkimuksista ei meinaa tulla mitään. Piikit saadaan työkättyä kuitenkin niskaan eikä kaveri edes huomaa, vaan keskittyy syömään lääkärin tarjoamia herkkuja. Sitten on Jimin vuoro. Jimi nuolee vielä innokkaammin lääkärin sekä hyökkää kieli pitkällä huoneeseen tulevan hoitajan luo. Rokotteet saadaan tyrkättyä tähänkin kaveriin, eikä jälleen mitään reaktiota. Nyt molemmilla on siis rokotteet penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, parvovirioosia, kennelyskää sekä rabiesta varten.
Sheriffejä kehutaan oikein avoimiksi, terveiksi ja iloisiksi koiriksi, jotka kuulema voisivat toimia vastaanotolla maskotteina. Täytyykin laittaa kesätyöhakemukset menemään, niin pääsevät tienaamaan omat nappulansa.
Eläinlääkäristä tarttui mukaan ravintoöljyä parantamaan Jimin karvaa, Prismasta puolestaan mukaan lähti rasvaa nahkahihnojen kunnossapitoonPe 12.3. Käymme peruslenkin eikä ketään näy yhtään missään. Päätämme kävellä jälleen varuskunnan suuntaan, jossain vaiheessa se oli painajaista. Nykyisin koiruudet osaavat olla melkein välittämättä autoista. Joudumme siis kävelemään osan lenkistä autotien reunassa, molemmat Sheriffit kävelevät vieressäni kuuliaisesti. Auton kohdalla nautitaan aina nappuloita taskusta, eikä ketään pelota tai inhota vierestä ajava auto. Ainoa joka niistä saattaa hermostua on emäntä, sillä moni ajaa yli sallittua nopeutta eikä jaksa hiljennellä kävelijöiden kohdalla.
La 13.3. Heräämme jo 8.30, mutta saamme jatkoaikaa pissittämällä koiruudet takapihalla ja nostamalla ne sitten omaan sänkyyn jatkamaan uniaan. Sheriffit kyllä nukkuvat makeasti ja isäntäväki vähemmän makeasti, nousemme kellon ollessa 12.30. Kiireesti täytyy tehdä viikkosiivous, sillä koti on sekaisin kaikista leluista ja niiden jäänteistä.
Siivouksen jälkeen lähdemme pitkälle lenkille. Lähettyvillä on ampumahiihdon maailmancup meneillään ja kuulemmekin koko ajan kisapaikan ääniä. Sheriffit kummastelevat ensin, mutta turtuvat nopeasti ääniin. Jone puolestaan sotkeentuu ajatuksissaan, sillä takanamme kävelee nainen lastenvaunujen kanssa. Jone päättää tehdä niistä itselleen hirviön ja niinpä se katsookin enemmän taakseen kuin eteensä. Jossain vaiheessa emäntä meinaa jo menettää hermonsa, sillä kaveri ei usko ollenkaan tämän takana tulevan vaarattomuutta. Jossain vaiheessa Jone kuitenkin älyää, että takana kävelee vain ihminen ja lopettaa kyttäämisen. Seuraavaksi ihmettelemme hiihtäjiä, jotka sujahtavat ohitsemme. Sitten törmäämme moottorikelkkoihin ja onnekseni niistäkin päästään ilman suurempia ongelmia. Jonea viehättää se moottorin pörinä, mutta Jimi ei ole niistä niinkään innoissaan vaan haukkuu oman vastalauseensa.
Tallattuamme noin kymmenen kilometriä katsomme, kun kylän Romeo lähtee lenkille. Sheriffit ottavat tämän tiedon tyytyväisinä vastaan, eikä ole mitään kiirettä kipitellä Romeon kannoilla. Harmiksemme kuitenkin Romeon retkikunta kävelee suhteellisen hitaasti ja joudun jarruttelemaan Sheriffejä, niinpä ne ovat jo valmiiksi viritettyjä mahdollista tapaamista varten. Sitten joudumme kohtaamaan Romeon ja samalla vastaan tulee toinenkin koira. Niinpä niin, olemme kävelleet kympin ja ainoat koirat tulevat yhtä aikaa ja kaikkein ahtaimmalla kohdalla. Kiittelen ajatuksissani, ja tilanteesta mennään kireillä hihnoilla ja runsaalla haukulla ohitse. Toinen koira jatkaa takanamme, mutta tämä ei haittaa kumpaakaan Sheriffiä, sillä emännän sana on mennyt perille. Edes Jone ei vilkaise taakseen vaan kävelee kotia kohti.
Ilta pojilta kuluukin makoillessa sekä nautiskellessa hyvää ruokaa. Illan viimeiselle kakkakiekolle saamme isännänkin mukaan. Lunta on jälleen satanut ja lenkkeilemme yhdessä traktorin kanssa. Haukunta on varmaa, traktori koetaan vielä uhkaksi, jos se on tarpeeksi lähellä. Onneksi kuski päättää kulkea eri reittiä kuin me ja tarpeetkin saadaan tehtyä.
Su 14.3. Heräämme jo ysin aikoihin. Käymme pitkän lenkin heti aamusta ja jälleen hihnoissani kulkee kaksi enkelimäistä mäyräkoiraa. Saan molemmat kontaktiin pelkästä vihellyksestä eikä edes naapurin häkissä oleville ajokoirille räyhätä. Tunnen olevani onnistunut jossain.
Päätämme käydä isännän kanssa kaupungilla ruokaostoksilla. Sheriffien pettymykseksi heiltä jää nyt reissu ja ilmainen automatka väliin. Jätämme koiruudet koko taloon vapaasti, kaikkien kiusauksien äärelle. Sänky on petaamatta, suuri viherkasvi nenän tasolla, takkapuut järsittävänä ja käsilaukku lattialla. Lähtiessämme Jone jää huutamaan kurkku suorana, mutta Jimi kipittää tyytyväisenä sänkyynsä. On kova pala jäädä viikonloppuna kotiin, sillä koiruudet pitävät autoilusta, vaikka nykysin joutuvatkin olemaan farmarissa takana. Ennen ne olivat koppeineen takapenkillä. Tullessamme kotiin meitä odottaa kuitenkin kaksi varsin tyytyväistä koiraa. Mitään vahinkoja ei ole tehty, no Jone on löytänyt viherkasvista kuolleen oksan ja maistellut vähän sitä.
Takan lämmössäTällä hetkellä molemmat nautiskelevat jaloissani takan lämmöstä. Kohta aloitamme keittelemään mäykyille maistuvaa risottoa jauhelihasta, riisistä sekä kasviksista. Viikon aikana on jälleen tarkoitus käppäillä lenkillä sekä kirjoitella Jimin synttäri blogia. Pieni Jimmymme siis täyttää jo tulevana perjantaina kolme vuotta.
4 kommenttia:
Mukavaa tulevaa viikkoa ja synttäreittä!
Meilläkin on ensi viikolla synttärit, lauantaina Olli täyttää neljä vuotta.
Teillä onkin toimelias viikko takana. Hienoa, että onnistumisen iloa oli monena päivänä, ja työ koirien kanssa on tuottanut tuloksia.
Kadehtien luin (vaikka Artunhan tässä pitäis olla kateellinen!) teidän 10 kilsan lenkkeiänne...
Kerroit, että koirat kulkee vierelläsi lenkillä. Oletko namipalkalla tai/ja taukoamattomalla käskysanojen tulvalla saanut ne siihen vai onko olemassa mäyräkoirarotu, joka ei viipota kaikkien flexien ja hihnojen äärirajoilla kaukana horistontissa...
Oikein paljon Onnea<3
Viikonlopula treenasin myös taas tuota ei saa haukkua kaikkia aihetta, jostain syystä (olisiko pennut/pesän vahtiminen) meillä on alanut kaikki mikä liikku haukkuminen, jopa sohvalta näkyvät linnut saa osansa..paras juttu on toi jäähy, toimi meillä ainakin.
Olli: Ohoh, onpas pojilla nyt jotain odottamista loppuviikolle. Jimi tuntuu ainakin toivovan uusia vetoleluja. Täytyisikin käydä ostamassa niitä, pettymyshän on suuren suuri mikäli juhlia ei vietätä lahjojen ja vieraiden kera. Mukavia synttäreitä!
Mai: Nykyisin meillä hihnat kulkevat pitkälti maassa. Ennen oli ongelmana Jimin vetäminen, mutta luoksetuloilla olen saanut sen kulkemaan vähän lähempänä. Tosin alussa veto on vieläkin mukana lenkillämme.
Käytän kolmen metrin hihnoja molemmilla, se vähänsi vetämistä yllättävästi, sillä molemmilla on nyt oma tilansa. Fleksit ovat jääneet käyttämättömäksi. Vierellä kävellään autotien reunassa niin, että pidän hihnat mahdollisimman lyhyellä ja koiruudet ovat ikään kuin tyytyneet kohtaloonsa. Muuten vierällä kävellään kutsusta ja namujen toivossa. En kylläkään juuri vaadi koirilta vieressä kulkemista, silloin kun ne siihen tulevat ja pysyvät kuuntelemassa kehujani saavat palkkaa. Vielä pitäisi saada ne pysymään jonkin sortin kontaktissa ohituksissa.
Meillä pyritään käymään kympin lenkki ainakin kerran viikossa. Yleensä lenkki on sellainen 5-7 kilsaa päivittäin + noin 3 kilsan aamulenkitys.
Nakkila: Kiitti! Sankari jo tuntuukin odottavan juhliaan.
Jäähyä jouduttiinkin jo heti eilen käyttämään. Haukkumattomuus oli pienemmältä unohtunut. Onneksi illan lenkki jo sujuikin hyvin, vaikka tavattiin paljon lapsia sekä irrallaan ollut koiruus. Haukkuun olisi ollut aihetta, mutta suut pysyivät supussa. Nyt pitäisikin saada nuo koirien ohitukset vielä hoitoon. Harmi vaan, että kylällämme on paljon koiria joista kukaan ei tule vastaan...
Meidän vanhempi koiramme ei haukkunut juurikaan, mutta nyt se on joissain tilanteissa jopa jäärempi, huoh... Kaksi kättä kahdelle koiralle ei vaan tunnu riittävän. Harmillinen pakkanenkin kiusaa jälleen palelluttaen palkkaavat kädet sekä palkkanamit. Toivottavasti se kevät sieltä tulee kohta.
Lähetä kommentti