No ei ihan priimaa olla juu...

Tässä vaiheessa ei ollut vielä mitään huomautettavaa.

Tänään pyörähdettiin Jonen kanssa Enossa. Kaveri osallistui junioriluokkaan ollen siinä ainoa uros. Tuomarina oli Paavo Mattila ja harjoitusarvostelijana Marjatta Pylvänäinen-Suorsa. Näyttelyarvostelu tuleepi tässä: "Hyvän tyyppinen uros, hyvän mallinen pää, hieman löysää kaulanahkaa, hyvä runko, jäntevä selkä, hyvät takakulmaukset, eturaajoissa löysää nahkaa, saisi liikkua vieläkin tehokkaammin, esiintyy pöydällä hieman epävarmasti." Tulokseksi napsahti siis H.

Muut kävelivät elegantisti, me ravattiin, mutta itepähän tuomari käski.


Eilen illalla olin vielä paniikissa, mutta aamulla sain koottua itseni ja loppujen lopuksi oman vuoron kohdalla jännityskin oli hävinnyt. Olinkin omaan suoritukseeni aika tyytyväinen, Jonen käytöksessä puolestaan olisi ollut parannettavaa. Ensinnäkin Enon halli oli melkoisen pieni ja koiria tilaan nähden oli useita. Jone näytti kauhistuneen todella isoja paimenkoiria, mutta kokosi ittensä aika nopeasti. Muihin verrattuna Jone kylläkin oli todellinen kouluttamaton luonnonlapsi. Se puntusi sylissä, haukkui välillä todella tormakasti ja muutenkin keskittymiskyky oli kadoksissa. Täytyy kuitenkin muistaa, että näyttely oli Jonen elämän toinen ja puolestaan ensimmäinen sisätiloissa käyty.

Ja mikäs seisonta tämä nyt sitten on? Varmasti jalat oli paremminkin... mutta huomatkaa kontakti.

Olin asettanut meille ihan minimaaliset tavoitteet, kunhan emme aiheuttaisi kaaosta. Isännällä taisi olla ne suuremmat odotukset päivän osalle. Muut kyllä osasivat käyttäytyä kehän reunalla sekä kehässä varsin mallikkaasti. Jone puolestaan juoksi kehässä kuin pupu, tosin lattiaa se ei haistellut. Seisominen meni välillä todella hyvin, eikä pylly nöksähtänyt kertaakaan maahan. Pöydällä oleminen olikin sitten taas vähän hankalampaa. Aluksi Jone seisoi siinä tyytyväisenä ja jopa kiinnitti huomiota harjoitusarvostelijaan. Hampaat tuli katsotuksi ihan kivasti, mutta pallien kosketuksesta Jone ei tykännytkään. En tiedä menikö pojalta jotenkin vähäinenkin inspis, vai mikä tuli, se köllähti siihen pöydälle ja murisi tuomarille. Tästä lähin meillä sitten nostetaankin koira pöydälle ja vieraat saa katsastaa koiruudemme kulkuset. Onhan Jonella huonojakin hetkiä, mutta nyt se sattui vaan kohtalokkaalle päivälle, en usko pojan ottavan murisemista tavaksi, sillä eihän se ole murissut aiemmin kuin Jimille. Eikä tuo murahtaminen onneksemme vaikuttanut arvosteluun.

Itse arvostelussahan ei ollut mielestämme mitään vikaa. Löysälle nahkalle emme voi mitään tehdä, tuskin koiralle voi laittaa botoksia. Tuota tehokkaammin liikkumista täytyy harjoitella, sillä sen tiesin jo lähtiessämme sen aiheutuvan ongelmaksemme. Tänään sitä tulikin sitten harjoiteltua yleisön edessä. Tuomari pyöritti kaikkia monesti kehässä ja oma pää olikin sekaisin. Kun seisotuksen aika tuli emäntä ja koira kyllä pysyi paikallaan, mutta varmaan molempien päässä pyöri. Toisaalta jäi haikea olo, kun ei tullut mitään parempaa arvostelua. Toisaalta taas täytyy muistaa, että se on vain yhden ihmisen mielipide. Jonelle kuitenkin kasaantui aikamoiset paineet jo senkin takia ettei Jimi ollut turvana, vaan se joutui toisten tuntemattomien koirien keskelle kylmiltään, eikä sisätiloissa ollut mitään virikkeitä. Tulevat näyttelyt ovat ulkona pidettäviä, mutta en tiedä ollaanko niihin menossa vai ei. Säälittää vähän Jonenkin puolesta, sillä ei se tuollaisesta patsastelusta näytä nauttivan niin kuin toiset. Tosin oli kehässä eräs karkkari joka ei näyttänyt kävelevän askeltakaan. Se mötkötti maassa, vaikka omistaja kuinka houkutteli vinkulelulla, siihen nähden meillä sentään vauhtia riitti. Katsotaan nyt puraiseeko kärpänen vai ei tämän enempää. Rohkeasti kuitenkin kaikki kokeilemaan, kyllähän siellä näkee samasta rodusta monta eri luonnetta!

6 kommenttia:

7. helmikuuta 2010 klo 18.01 Suvi ja Eppu kirjoitti...

No hei, näillä lahjoilla mennään mitä on saatu... Meidän blogissa oma versio eiliseltä näytelmäpäivältä.

Otin itteeni tuomarin sanoista, että Epulla on huono lihaskunto, paria muuta samassa luokassa ollutta olis voinut sanoa lihavaksi (myös esittäjä sanoi, et ehkä T:n saa)... Mutta punasta nauhaa tuli niille.

Eli todella, kyseessa vain yhden ihmisen mielipide, tsemppiä Jone, jos aiotte jatkaa "näytelmätiellä"!

7. helmikuuta 2010 klo 18.19 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Mie katoin kanssa, että tuomari jakaa kaikille sitä punaista. Sanoinkin isännälle, että me varmaan saadaan joku p*skan ruskea. Onneksi ihan niin ei sentään käynyt. Silti jäi vähän jotain kaivelemaan.

Tosin eikös se sanonta mene: "toinen tykkää äitistä ja toinen tyttärestä". Saattaa siis olla tuomari joka arvostaa meidän Jonen ulkonäköä löysine nahkoineen. Tai sitten se nahka kiristyy ajan kanssa. Meillä ei kyllä pitäisi muuten tuosta lihaksen puuttumisesta tulla sanomista, saattaa tulla sanomista liiankin isohkosta kropasta. Jonella muka leveä selkä, harmi ettei Jimi ollut paikalla ;)

Samoten tsemppiä tuleviin koitoksiin, en uskokaan että teidän toinen näyttelynne jäisi viimeiseksi. Eiköhän ne tänään pärjänneetkin ole joskus aloitelleet haparoiden!

8. helmikuuta 2010 klo 1.22 MM kirjoitti...

Harmi, ettei menestystä kovasta tsempistä ja harjoittelusta huolimatta tullut. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Jone on vasta nuori sälli ja ehtii kehittymään sekä henkisesti että fyysisesti vielä ainakin vuoden ajan.

Nuo näyttelyt on joillekin koirille aika stressaava tilanne, ja jännitys saattaa purkautua sitten vaikka tuollaisena vastalaiseena pallien kosketteluun, etenkin jos joku ihan vieras tyyppi toimenpiteen suorittaa. Tässä vaiheessa toivoisinkin tuomareilta ymmärrystä aloittelijoita ja nuoria koiria kohtaan. Annettaisiin hieman tilaa ja juteltaisiin koiralle mukavia, eikä yhtäkkiä tungeta käsiä suuhun ja sitten kouraista palleista. Tuosta lystistä on kuitenkin maksettu se 40 euroa. Rahoille pitäisi saada vastineeksi vähintään asianmukaista kohtelua.

Jälkiviisaana on hyvä sanoa, että olisi Mauriakin pitänyt ihan pienestä pitäen kuskailla ihmisvilinän ja koirien keskellä enemmän. Nyt meillä sitten kärsitään juuri tuosta levottomuudesta ja stressistä, kun ympärillä tapahtuu paljon kaikkea. Tulin juuri katumapäälle koskien tuota huhtikuista kv-näyttelyä. Käytiin viime vuonna Miähen kanssa katsojina siellä ja ei helvata sitä meteliä, mikä niistä tuhansista koirista lähti. Kauhulla odotellaan, mitä tuo peto tuumaa siitäkin sirkuksesta.

8. helmikuuta 2010 klo 15.21 Kisu kirjoitti...

Löysä nahka on aika huvittava analyysi, ehkä se johtui salaisesta murjotuksesta ;) Hyvä että rohkenitte mennä!

8. helmikuuta 2010 klo 17.29 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Mauri: Tsemppiä kyllä varmaan oli, mutta harjoitusta liian vähän. Onneksi tosiaankin saamamme arvostelu oli vain yhden miehen arvio ja kyseinen tuomari näytti tykkäävän pienistä & sievistä.

Jonen ns. pelkokausi saattaa todellakin olla ikään liittyvää, sillä eilen kasvattajan kanssa jutellessa Jonen siskolla on samaisia oireita. Toivottavasti tämä onkin ohimenevää, sillä kyllähän noissa näyttelyissäkin voisi pyörähtää useammin. Tuo arviohan ei meitä loppujen lopuksi lannista vaan lisää vettä myllyyn. Ensin vaan täytyy keräillä hieman rohkeutta.

Kuitenkin täytyy myöntää, että näyttelyistä oltiin jo luovuttu Jimin vanhetessa. Nyt sitten kaikki menestys tuolla alalla läsähti Jonen niskaan. Ei me kuitenkaan kumpaakaan olla otettu näyttelykoiraksi joten turha tuohon lajiin on hirveästi edes intoutua.

En tiiä mikä tuon harjoitusarvostelijan rooli on, mutta olisi täti voinut hiukan kiinnostuneempi koirista olla. Se ei esimerkiksi sanonut mitään meille tullessaan pöydän lähettyville. Toisten juoksua katsoessani katsoin samaista tätiä joka vähät välitti koirista, hän katseli omia kenkiään. Tuomarikin oli hiukan jäykähkö verrattuna kesäiseen Mähöseen (muistaakseni) tai Jimillä sattuneeseen virolaiseen. Tuolla 35 eurolla olisi luullut saavansa kättelyn, mutta ehkä se on liikaa vaadittu näinä sikainfulenssa aikoina. Ei ne ruusuke rinnassa patsastelevat tyypit kuitenkaan ole meitä muita kummempia, olipahan sitten kuin mainetta niittänyt.

Mitä tuohon koiran paikkoihin viemiseen tulee voin todeta, että ei ne kaikki taida oppia siltikään. Mielestäni Jimiä kuljetettiin useissa paikoissa, ja aina se on ollut samanlainen hötky. Sen pitää päästä näkemään kaikkea mahdollisimman paljon. Iän karttuessa malttia on kuitenkin hiukan enemmän, mutta vinkuminen on jäänyt.

Ja mitäs tuota tulevaa näyttelyä vielä murehtimaan, hyvin se tulee menemään. Koiran kannalta olisi kyllä ehkä parhainta ottaa kehän reunalle boksi. Siellä se saisi välillä katsoa menoa ihan turvassa. Toisaalta niistäkin tulee sanomista joiltain tahoilta, mutta mikäpä se miellyttäisi kaikkia.

Pläääh, kuten huomata saattaa tilanne vieläkin kuumentaa. Me kierretään jatkossa tämä tuomari, mutta muuten varmaan käydään vielä toistekin. Jonen kehitys on vielä kesken kuten sanottu ja siitähän saattaa kehittyä aivan mahtava uros, niin käytöksen kuin ulkomuodonkin suhteen. Tosin kumpi se on sitä oikeeta eläinrakkautta: 1) jättää menemättä näyttelyyn joka kuumentaa tunteet eikä koirakaan nauti vai 2) tekee oikeesti jotain missä näkee koiran iloisena, esim. heittää palloa tunnin putkeen? Toivottavasti tulevasta agilityyn tutustumisesta tulee se meidän juttu, käytännön lajien rinnalle.

8. helmikuuta 2010 klo 17.36 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Kisu: Niin voihan löysä nahka... tosin sehän varmaan tarkoittaa, että koiran kehitys on vielä kesken. Löytyy ainakin varaa kasvuun. Ja mitä pitäisi tehdä etutassuissa oleville nahkoille?! Kyllähän sukat ovat vähän makkaralla, mutta olkoon. Täytyykö koiria ryhtyä sipistelemään veitsellä, jos jotain on vähän liikaa? Kauneusoperaatioitahan tehdään jo jonkun verran, mutta toivon todella ihmisten tekevän niin vain terveydellisistä syistä. Valitettavasti ihminen on kovin julma kaikissa turhuuteen liittyvissä kotkotuksissa. Harmi, sillä koira ei voi valita perhettä, perhe valitsee koiran.