Uudet hihnat ja uusi Jimin panta 100 ja 1 euroa Olin harkinnyt jo pitkään uusien hihnojen hankintaa. Netistä löysin monia hyviä vaihtoehtoja, mutta päädyin kuitenkin ostamaan hihnat Joensuun Prismalla sijaitsevasta Lemmikkikeskuksesta. Netistä olisi varmaan saanut toimivia hihnoja, mutta hinta ei juurikaan ollut edullisempi ja hihnan on kuitenkin käytävä omaan näppiin sekä koiralle. Päätin käydä kokeilemassa ja näin saada tuntumaa hihnaan. Päädyinkin Jokken mustaan nahkaiseen hihnaan, leveys 10 mm ja pituus 3 metriä. Hihnassa on kaksi BGB-lukkoa ja kolme rengasta joilla hihnan pituutta voi säädellä. En tiedä onko ilmassa jotain taikaa vai onko pidempi hihna vähentänyt inhottavaa sinkoilua. Tottahan se kyllä on, että pidemmällä hihnalla kummallekin koiralle tulee enemmän omaa tilaa. Joka tapauksessa olen ollut tyytyväinen hankintaani. Lisäksi ostin Jimille normaalin Hurtan pikalukollisen pannan, joten nyt pitäisi välineiden olla kunnossa.
Eräänä iltana käytiin näyteikkunaostoksilla Sheriffien kanssa, tyypillinen mies; ei innostu vaikka taustalla on näköisteos.Lenkkeily on muutenkin sujunut leppoisasti, koiruudet ovat olleet haltijoissaan taskuissani olleista nakeista. Kontaktia onkin otettu muutoinkin kuin nakin toivossa. Jone on rohkaistunut käymään kahdesti postilaatikoilla ilman Jimiä, eikä enää jää kummastelemaan hiihtäjiä. Lisäksi se on tutustunut täysiin vieraaseen vaahtosammuttimen kokoiseen lapseen pyörähtäessämme kaupungilla. Jimi puolestaan on vetänyt tavallista vähemmän. Valitettavasti en voi sanoa, että kotinurkilla rähjääminen olisi loppunut, ehei, mutta ei se ole pahentunutkaan. Jopa Cassu-cockeria ollaan katsottu silmästä silmään noin 70 metrin päästä haukahtamatta. Jimi on ihastunut dopperi narttuun ja Jone puolestaan on lämmennyt sekarotuiselle vanhukselle.
Höytiäisen jäälläTänään lähdin lenkkeilemään rakkaiden koirieni kanssa. Olin varustautunut pitkällä pinnalla sekä nakeilla. Ajatuksena oli käydä pitkä lenkki aurinkoisessa -15 asteen säässä. Valitettavasti se jäi haaveeksi, sillä kumpaakaan koiraa ei lenkkeily kiinnostanut. Molemmat tutisivat kylmästä ja nostelivat tassujakin. Onneksi sentään pieni pyrähdys päästiin käymään, käytiin jopa jäällä. Minusta ulkona olisi ollut tosi kiva reippailla, mutta eihän sitä väkisin kävellä. Sheriffit halusivat olla vähän kuvailtavana ja muutamia hienoja kuvia saatiinkin, julkaisen täällä osan. Lisää tulee varmaan galleriaamme jossain vaiheessa.
Nakkia kiitos!
Vanha navetta oli pakko ikuistaa, koirat sain patsastemaan lahjonnalla
5 kommenttia:
Täällä oli kivoja uutisia, vetäminen ja rähjääminen ei siis enää aina kiinnosta, ja siihen laitan minäkin tulevaisuuden toivoni.
Arttu on vähentänyt myös vetämistä, en tiedä johtuuko monen kuukauden sinnikkäästä katkokävelystäni "eivedä" -hokeman kanssa (olen varmaan jo aika kuuluisa kylällä... enkä voi käsittää koiranomistajia jotka jaksavat vuodesta toiseen mennä käsi ojossa koiran kiskottavana) vai muutamasta hermojen menetyksestä, jolloin on tullut nyppästyä aika reippaasti hihnasta ja volyymit on noussu riittävälle tasolle. Ehkä se on kokonaisuus, kun tarpeeksi kauan jaksaa olla kärsivällinen, tuloksia tulee, ja saa anteeksi ne muutamat repeämiset.
Artun rähjääminen oli myös hyvällä alulla, mutta tänään meni jostain syystä paremmin. Kaksi pientä koiraa (niille pitää aina huutaa, vaikka isojen luokse vaan vingutaan leikkimään!) meni läheltä ohi, kun Arska oli kakalla... ei sanaakaan, vaikka olis ollut toimituksen jälkeen tilaisuus. Tuntu hienolta, kun koira jäi rutiinisti käskystä odottamaan että sain pökäleet pussiin, ja tuijotti ihan hiljaa ohi meneviä kiitiäisiä :D))
Teillä on kivoja kuvia, nauratti toi "nakkia kiitos" )
Ihanan näköisiä talvikuvia :)
Mai: Meillä on vielä niiiiiiin pitkä matka siihen täydelliseen kävelyyn, eli vetämättömyyteen ja rähjäämättömyyteen. Tosin välillä on parempia päiviä. Olen kuitenkin toiveikas eikä koiruudet ole todellakaan tyhmiä. Jimi ainakin oikein innostuu, jos näkee minut vähänkään kiihtyneenä. Se miten kaksi kättä sitten riittää kaikkeen siihen, että saa huomion itseensä en tiedä. Jonen huomion saa kiinnitettyä pallolla, jopa joskus vieraan koiran lähellä. Jimi puolestaan tulee vierelle välillä pelkästä käskystäkin, mutta yleensä siinä vaiheessa kun toinen innostuu ryhtyy sekin räyhäämään. Lisäksi kaksi mäykkyä osaa olla yllättävän vahvojakin tehdessään täydellisen stopin. Onneksi näiden kanssa kuitenkin on enemmän niitä mukavia kokemuksia. Meillä kävi samanlainen tapaus tässä eilen aamulla kuin teillä Arskan kanssa. Oi miten olinkaan tyytyväinen, voin hyvin kuvitella myös sinun tunteesi.
Mai ja Sunan: Kuvaamisesta nämä kyllä nauttivat. Jone tahtookin usein olla lähikuvissa, ehkä siksi näyttää monien mielestä myös isommalta. Tämä oli taas huomattavissa tänään, kuvassa Nakkia kiitos. Molemmat olivat samassa kohdassa, mutta jostain syystä ennen kuvan ottamista Jones oli hivuttautunut taas linssiin kiinni.
Itse huomasin muuten samankaltaisen efektin pitkän hihnan kanssa lenkkeilyssä! Tosin meillä oli tänään käytössä fleksi (oi kyllä!). Mauri pysyi melkein koko tunnin mittaisen lenkin vierellä käpyttelemässä, ellei unohduttu haistelemaan jotain hajuja. En kyllä tiedä oliko eilisellä natsismilla ollut tekemistä asian kanssa. Paloi pinna riehuvaan koiraan, joten otin hihnan ihan lyhyelle ja siinähän käveltiin sitten koko illan lenkki. En edes päästänyt haistelemaan, parit pissat sai käydä tekemässä. Tänään oltiinkin sitten niiiin yhteistyöhaluisia ja jopa hidastettiin vauhtia että emäntä pysyi tahdissa mukana. :D
Hienoa, että Jone on alkanut rohkaistua. Kyllä se siitä, pikkuhiljaa. :) Hienoja talvikuvia teillä! Pojat ovat kyllä ihania linssiluteita. Meillä taas halveksutaan kameran kanssa heiluvaa emäntää erittäin syvästi.
Mauri: Teilläpäs ollaan oltu ankarana. Tosin ehkä siitä on ollut apua muutamalle seuraavalle lenkille. Ainakin meillä oltaisiin loukkaannuttu syvästi tuollaisesta. Tänä aamuna minuun on jo suututtu, koska kielsin klo 9.20 pihalla haukkumisen. Nyt sitten mökötetään, vaikka on ystävänpäivä ja kaikkea. Lisäksi aamun käytös varmaan kostetaan viimeistään lenkillä ;)
Jone on tosiaankin pysähtynyt katselemaan asioita, jopa moottorikelkkaa. Minkään sortin ajoreaktiotakaan ei edes tullut. Kun se vielä luottaisi itteensä enemmän, niin päästäisii vähemmällä hermoilulla. Kaikki ajallaan.
Meillä tosiaankin poseerataan kameralle. Sinänsä harmillista, koska en saa ikinä otettua kunnon videoita leikkimisestä ja normaalista elämästämme. Molemmat nimittäin lopettavat leikkimisensä heti kuullessaan kameran käynnistysäänen.
Lähetä kommentti