Joulun jännitystä

Vielä kolme päivää jouluun. En malta enää odottaa lahjojani enkä kinkkua. Eilen ja tänään olen jo kärsinyt pienimuotoisesta mahan sekoittumisesta. Onneksi vaiva ei ole kuitenkaan häirinnyt sen enempää ja ruokakin maistuu melkein entiseen malliin.

Kävin viikko sitten tyttöystäväni Mirkelin kanssa juoksemassa tuolla lähimaastossa. Olin täysin irti, ja voi sitä iloa kun painelin pitkin Jaamankangasta. Olin kuulema kuin vasikka kevätlaitumella. Emäntäni suurin huoli, saisiko minua enää ikinä takaisin irtipäästämisen jälkeen, tuntui myös vähän turhalta. Minä kyllä juoksin aika kaukana ja tutkailin omia juttujani, mutta kyllä sitä tuli välillä seurattua myös sitä, missä muut menee. Huolehtivainen emäntäni oli kuitenkin laittanut valjaisiini kolmeen paikkaan puhelinnumeronsa, jos sattuisin katoamaan, lisäksi valjaisiin oli asennettu punainen varoitusvalo. Se hävetti vähäsen, sillä näytin varmasti naurettavalta Mirkelin silmissä. Niin, tuo on se sama surullisen kuuluisa Jaamankangas, jossa tällä viikolla kaksi isoa koiraa raatelivat pystykorvan kuoliaaksi. Aivan käsittämätön ja surullinen tapaus, toivottavasti raatelijoiden omistaja sekä koirat joutuvat syytteeseen, eikä tapahtumalle tule enää jatkoa.

Täytyy tähän väliin kehaista myös loistokasta nenääni. Eräällä tavallisella aamulenkilläni satuin kulkemaan tutun kuopan/luolan ohitse. Samassa hyppäsin sinne tutkailemaan, sillä haistoin jotain epätavallista. Tarkastin pienen luolan ja ryhdyin varovasti kaivamaan hiekkaa. Arvatenkin Ellu oli jo kerinnyt tulla selkäni taakse valvomaan tilannetta, eikä se paljon kiitellyt ollessaan polvillaan märällä mättäällä tihkusateessa, ja kun kohta olisi töihinkin lähdettävä. No, pian kuitenkin paljastui mikä minut oli saanut käyttäytymään näin; Löysin luolasta talitintin, kuolleen sellaisen. Ihmeellisen ison haudan oli pikkulintu itselleen valinnut. Tarkkana Kontioniemen Sheriffinä tajusin tässä tapahtuneen jonkin sortin henkirikoksen. Talitintti oli varmasti tapettu jossain muualla, ja tappaja oli kuljettanut ruumiin tänne jatkokäsittelyä varten. Jos siis olisin ollut siellä hetkeä aiemmin, olisinko saanut murhaajan kiinni? No se on nyt vielä vapaalla jalalla, mutta jos minä siihen törmään, aloitan kuulustelut välittömästi.

Emäntäni lainasi kirjastosta joulun pyhiksi lukemista. Taas on koirakirjoja iso pino, harmittaa, sillä sitten se luulee taas tietävän minusta ja käytöksestäni entistä enemmän. Eräästä kirjasta Ellu viisastui jo sen verran, että tietää mikä on mäyräkoirakohtaus (kerrottu kirjassa Helena Meripaasin kirjassa Koiranvirkoja). Tyypillinen mäyräkoirakohtaushan on tietenkin "äkillinen ja totaalinen yhteistyöhaluttomuus, joka ilmenee paikoillaan jähmettymisenä ja naaman vääntymisenä sisäänpäinkääntyneeseen, murjottavaan ilmeeseen". Toisaalta nytpähän isäntäväkeni tietää ettei "vika" ole pelkästään minussa, vaan se on rotukohtainen.

Nyt lähden lenkille ja sitten aloitan perheeni kanssa joulusiivouksen, minun tehtäväni on lähinnä pysyä imurin tieltä poissa.

Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille!