Taidokasta luolastusta

Takana on täysin onnistuneet luolaharkat! Yllätin jälleen oman perheeni tarmokkuudellani ja taidokkuudellani. Kuten jo viime kerran jälkeen sanottu, meillä jäi viimeksi ketun kanssa asiat selvittelemättä. Tällä kertaa sain näytettyä sille kuka vaneriluolassa määrää kaapin paikan. Sain repolaisen taipumaan tahtooni, ja veikkaan, ettei se enää ryppyile minulle. Nyt ei tullut edes haavoja, mutta luultavasti haavoitin kettua henkisesti, sillä se ei uskaltanut tulla luolasta pois kuin ajamalla, vaikka minä olin jo autossa lepäilemässä.

Tapasin myös uuden tuttavuuden, supikoiran. Pölistelin pikkuisen sen kanssa, ja jo ennestään suuri egoni kasvoi kanssakäymisen myötä. Koska supi oli liian passiivinen, loppui touhu mielestäni liian aikaisin. Mutta kuten jo aiemmin todettua, emäntäni viherpiiperyys tulee välillä esille aika selvästi. Jouduin jättämään leikin supikoiran kanssa kesken, ja minut jouduttiin viemään autoon jäähdyttelemään, ennen kuin alan käymään ylikierroksilla. Mutta nyt siis minua koitetaan myös treenata tähän luolastukseen, sillä olen näyttänyt perheelleni, että todellakin pidän myös tästä harrastuksesta. Emäntäni isä (siis toinen ukkini) on luvannut etsiä minulle luonnon luolia ja koloja, jotta pääsen harjoittelemaan myös sellaisessa käymistä. Olen ymmärtänyt, että luolakokeessa täytyy läpäistä myös luonnonluolan tarkastus, ja koska vaneriluolasto ei tuota ongelmia, on aika harjoitella oikealla.

Kotirintamalla ollaankin jo aloiteltu joulun odottelu. Olen ollut mukana sytyttämässä kynttilöitä, ja tekemässä kortteja. Tiedän jo saavani muutaman paketin, mutta kinkkua tietenkin odotan innolla. Vietämme joulun kotona, ja sehän sopii minulle kotia rakastavalle persoonalle. On mukavaa kun meille tulee koko suuri perhe silloin, saan moninkertaiset rapsutukset illan aikana. Harmillisesti joudun kyllä jakamaan huomion Wilma-hamsterin kanssa, sillä siitä on vanhemmiten tullut seurallinen. Se jopa seuraa minua häkissä ollessaan. Sen on aina istuttava siinä nurkassa jota lähellä minä olen. Mutta sen ruoat ovat hyviä, rakastan salaattia ja niinpä me syödään sitä yhdessä silloin tällöin, eli sen kanssa täytyy pysyä väleissä, jotta se myöhemminkin antaa napostella omia jugurttinappejaan sekä pähkinöitään. Onhan se ihan mukava tyyppi, mitä nyt vähän liian rohkea makuuni. Yritinkin tässä yhdellä lenkillä pyydystää tuolle pikkusiskolleni kaveria. Satuin törmäämään pieneen hiireen, mutta valitettavasti se pakeni tassuistani, tai itse asiassa Ellu säikytti sen pois. Ihmeellistä, sillä ajattelin vain Wilmaa, sillä sehän on aina niin yksinäinen, joten se olisi varmaan ollut seurasta aivan otettu.

Tänään on kauden viimeiset mäyräkoirakävelyt, täytyykin aloittaa valmistautuminen. Mukavaa joulun odotusta jokaiselle, ja muistakaa ettei tonttuja tarvitse pelätä, tulee niitä lahjoja silti!