Kun me ei vaan tahdota olla sosiaalisia

Sitä on tässä mäyräkoirien kanssa eläessä niin monesti yllättynyt. Joskus sitä on kerinnyt jo manata miksi ihmeessä on päätynyt rotuun ja vielä kolmesti! Mikä ihme siinä itsepäisyydessä kaikessa uppiniskaisuudessa kiehtoo? Vähemmällä työllä olisi voinut jostain toisesta saada jo vaikka mitä. Siltikin tuo jästikkyys nostaa loppujen lopuksi hyvin usein hymyn huulille. Jos sinä jotain saat opetetuksi ja arjen rullaamaan mäyräkoiran kanssa voit pitää itseäsi jo mestarina. Tietenkään muut, mäyräkoiraan tutustumattomat, eivät tätä voi ymmärtää. Se on iso koira pienessä koossa ja tarvitsee napakat otteet.  Muuten saat kyllä sen hyppimään silmillesi.

Olen monesti ihmetellyt miksi ihmeessä koirien pitäisi lenkin yhteydessä päästä haistamaan toisiaan ja vaihtamaan kuulumiset. Meillä kukaan ei juuri välitä laumaan kuulumattomista tassuttelijoista. Siis välitä niin, että olisivat innoissaan menossa vaihtamaan kuulumisia. Tämähän ei suurimman osan naapuruston mieleen ole. Luulisi kuitenkin, että jokainen joka älyää jotain koiralauman toiminnasta ei väkisin yritä tunkea tutustumaan. Varsinkin jos minä seison ojassa ja näytän siltä ettei tänne nyt kannattaisi sen sessensä kanssa tulla. Eli lähes aina. Toimeen pitää tietenkin tulla, mutta se mielestäni tarkoittaa sitä ettei olla toisten esteeksi/vaivaksi. Se ei tarkoita sitä, että tuolla kesken matkan pitäisi väkisin yrittää tutustuttaa koirat toisiinsa siinä hihnan jatkeena. Voi meidän pihalle tulla sitten sen koiransa kanssa tai mennään sitten ei-kenenkään-maalle, mutta se on suurimmalta osalta liikaa vaadittu.

Meillä on täällä omilla nurkilla kaksi tyttöystävää joista poikamme selvästi pitävät, toinen beagle ja toinen mäyräkoira. Näidenkin kanssa ystävyys on hyvin pintapuoleista. Kohdatessamme tai lenkkeillessämme herrat käyttäytyvät aina samalla kaavalla. Ensin mennään innolla suoraan iholle, tässä vaiheessa jo suurin osa vastapuolista perääntyisi. Sitten Jonea ei enää kiinnostakaan, vaan se aloittaa haukkua louskuttamaan: mennään jo, tai keksi nyt edes tekemistä minulle! Sitten Jasu saattaa vähän käydä tassullaan huitoutumassa ja yrittää leikkiä pikkuisin, huom. todella vähin elkein. Lähinnä niin ettei sitä voi syyttää yrittämisestä, mutta salaa se toivoo ettei vastapuoli kiinnostuisi hänestä tai leikistä. Jasu ei vaan jaksa välittää niin kovin kenestäkään. Jimi puolestaan on innoissaan menossa kyllä sinne tutustumaan ja vaikuttaa sosiaaliselta, mutta sitähän ei kiinnosta se koira, vain se taluttaja. Moni ei puolestaan ilostu siinä jaloissa pomppivasta ja raapivasta sporttivartista, joka ei todellakaan mielistele karvakorvaa.

Miksi siis meidän pitäisi kehenkään sen kummemmin luoda suhteita? Meillä on kaverimme ja sillä hyvä. Lauma toimii laumana ja jos tähän yhtälöön lisätään herrojen suojatti Eve, toimii se entistä varautuneemmin ulkoisia "häiriöitä" vastaan. Poikien kesken ei ole mitään ongelmaa. Ne leikkivät; juoksevat, painivat, nahistelevat keskenään sekä nukkuvat kylki kyljessä. Ne tietävät miten toinen toimii milloinkin ja silloin molemmat tietävät missä raja menee.

Enhän minä täydellinen omistaja ole. Tiedän puutteeni olevan heikot hermot ja lyhyt pinna. Joskus se kaikki positiivinen vahvistaminen on suoraan sieltä minne aurinko ei paista. Mutta yritän ottaa kaikki huomioon ja sitten se tarkoittaa joskus sitä, että pinna ihan oikeesti on riekaleina. Olen jo ennakoinut tulevan eli mies ja koira tulossa vastaan. Väistämme hangessa vetäen rattaat ja lapsen hyvän matkan päähän ja herraseurue syö nakkia jalan juuressa. Ukko tulee koiransa kanssa juuri sitä samaista polkua pitkin, vaikka kävelemällä 30 askelta pidemmän kautta (viereisen kinttupolun kautta) hän pääsisi suoremmin sinne minne on menossa. Olen jo katsonut toimintaa ja sitä kuinka hänen koiransa ei liiku mihinkään, istua töröttää paikallaan. Kysyessäni, että tännekö ovat tulossa; vastaus on, niin ajattelin. Siis oikeesti! Tulet tänne susien suuhun oikein väkisin. En jaksa enää loppuun asti olla kohtelias. Antaa sitten vaan remmirähjän aukaista suunsa ja sitä ääntä meistä lähtee. Tuleepa siihenkin koiraan liikettä. Tiedän olevani vittumainen, mutta tämmöisiäkö nykyajan ihmiset ovat? Ihanko kiusallaan sitä näitä asioita tehdään vai missä on se ennakointi? Jos liikenteessä ollaan samanlaisia on kummaa ettei tässä kulmilla satu useampia kolareita. Sillä eihän sielläkään sitten pitäisi luovia tai antaa periksi. Ai niin mutta siellä on säännöt! Varoituskolmiot ja muut, siellä joudut ihan oikeasti syytetyksi sekä olet korvausvelvollinen. Voisin paasata asiasta ja kertoa esimerkin jos toisenkin, mutta se ei ollut asian ydin tai tarve kirjoittaa.

Asia josta ajattelin kirjoitella on siis tällä viikolla tapahtuneet jutut lenkkeilyn yhteydessä. Teenkin siitä ihan erillisen postauksen, ihan vaan koska pystyn ja se näyttää hyvältä tekstien määrässä. Vuonna 2015 kerätään tekstiä määrällisesti, vähät me laadusta välitetään ;)