Jos, jos ja jos


Jos elämä olisi mennyt kuten ajatus oli, olisimme parhaillaan Ruotsissa. Matka olisi ollut turismia ja joukossa koiraharrasteita. 

Elämä ei tietenkään mene kuten sitä suunnittelee tai se ei etene niin kuten sen pitäisi. Meidän reissu peruuntui, kuolemantapauksen takia. Reissun peruuntuminen (ja siirto uuteen ajankohtaan) on sivuseikka, mutta tulipahan asia nyt mieleen. Olisimmehan me alkuperäisen suunnitelman mukaan lähteneet reissuun eilen. 

Mukana olisi ollut mies joka äkillisesti menehtyi kuvassa näkyvälle laiturille. Tajusin asian vasta, kun katsoin herroista juhannuksena otettuja kuvia. Tuntuu pahalta, vaikka menehtymisestä on kohta kaksi kuukautta ja hautajaisistakin tulee kohta kuukausi, luulen ettei kukaan oikein ole tajunnut miten pysäyttävää ja lopullista tapahtuma oli. Onneksi kuitenkin herrojemme ansiosta tästä miehestä, appi-isästäni, tuli koiraihminen. Varsinkin mäyräkoiraihminen.

Mieheni jännitti isänsä reaktiota, kun tämä kohtasi ensimmäisen kerran Jimin. Muutamassa sekunnissa tuo pieni vimmavarvas oli kuitenkin kääntänyt aikuisen miehen mäyräkoiran ikuiseksi ystäväksi. Toiset pojat vaan tulivat siloittelemaan sitä kuvaa jonka Jimi oli luonut. Jone oli kyltymätön leikkikaveri, jolle piti heittää palloa tms kesken nikkaroinnin. Jasu puolestaan valtasi sydämen omalla rauhallisuudellaan, olemalla läsnä. Ja yhdessä nämä aina silloin tällöin näyttivät todelliset taitonsa nenän käytössä. Vaikka mökin ulkohuussi olisi tyhjennetty Kiinaan asti yltävään kuoppaan ja kalan raadot sekä perkeet olisi olleet samassa kuopassa, löysi tämä kolmikko ne Amin riemuksi. Voi kuinka siinä riitti ihmettelemistä; mistä ne tiesivätkin, löysivät, osasivat etsiä jne?

Suru on ikävä asia, mutta jokainen lähtee ajallaan sekä tavallaan. Ollaan onnellisia niistä yhteisistä hetkistä ja tehdään niistä muistettavia. Niin moniin muistoihin liittyy myös koirat. Ja omasta koirasta puhuessa tuntuu koira sanana aivan kirosanalta. Nämähän ovat perheenjäseniä, herroja, poikia, Sheriffejä, karvatassuja jotka ovat voittaneet monta sydäntä puolelleen (toki osa on varmaan vihastunutkin näihin). Näihin tunnelmiin tältä illalta. 

2 kommenttia:

24. kesäkuuta 2014 klo 14.54 Hanne kirjoitti...

Elämä on arvaamatonta. Ehkä on hyvä niin.
Osanottoni! ♥

3. heinäkuuta 2014 klo 22.12 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Hanne: Kiitos. Onneksi kukaan ei tiedä voi tietää mitä elämä tuo tullessaan.