Tytär on asustellut meillä reilun pari kuukautta. Aika on ollut ihanan vauvamaista ja siitä ollaan selviydytty hienosti, vaikka suurempaa kokemusta pienistä ihmisistä ei ole. Olen lueskellut yhtä kirjaa, mutta totesin sen olevan jokseenkin turhaa. Olenhan lukenut useamman koirankoulutukseen liittyvän kirjan, sieltähän ne neuvot ja niksit on jo tallessa. Uskomatonta kuinka joillekin ihmisille täytyy kertoa kuinka lasta tulee kannustaa, sillä jatkuva toruminen ja huomiotta jättäminen aiheuttavat itsetuntoon liittyviä ongelmia ja lapsi oppii sen ettei hän ole missään hyvä ja passivoituu. No joo! Eikös tuo ole ihan selviö? Eikös meistä jokainen odota saavansa kiitosta tehdystä työstä, kehittymisestä? Ehkä ei, mutta minä ainakin odotan sitä ja omasta mielestäni osaan sitä antaakin. Olipa kyseessä koira, lapsi tai kesätyöläinen.
Sitten olemme törmänneet edelleen naapurustossa niihin jotka eivät sitten vaan älyä väistää, vaikka meidän leveäkuljetus tulee vastaan. Tiedän ohitusten olevan jokseenkin piinaavia, mutta niissä ollaan kehitytty hurjasti. Tämä vaatii siis täyden keskittymisen minulta, nakkeja ja auktoriteettia. Silloin kun joku on tulossa pitää kiireellä parkkeerata vaunut, kaivaa nakit taskusta ja kyykähtää koirien eteen, eli palkka annetaan sieltä mistä "uhka" on tulossa. Nyt ollaan sitten päästy ohittamaan jo muutamia vihamiehiä haukuitta, lapset ovat saaneet juosta ohi huomioitta, pyöräilijät, juoksijat ja muut on sujahdelleet ohitse ja tänään parhaimpana poimintana oli oravan juokseminen suoraan kolmen koiran nenän alta. Myönnän meillä olevan ongelmiakin ja pitkä treenaaminen vielä edessä. Sillä kukaan ei muista ikinä mitään koulutusta saaneensa, silloin kun kanssamme kävelee joku toinen ihminen. Eli silloin kun minun keskittyminen herpaantuu jutustelemaan jonkun toisen kanssa on helvetti irrallaan. Tämän takia emme myöskään suosi koko perheen kanssa tehtäviä lenkkejä, mutta isännälle yleensä sopii tuo käytäntö :)
Herrat ovat ottaneet tyttäremme, Eve Olivian, hyvin vastaan. Enin into hoitamiseen on jo hävinnyt, mutta on niitä öitäkin ollut jolloin Eve on itkenyt sängyssä ja Jimi on itkenyt sängyn vieressä. Olemme myös treenailleet vatsallaan olemista välillä, siinä on sitten kaikki kolme karvakorvaa kannustamassa. Pieni ihminen hermostuu ja sitten minä saan ne syyllistävät katseet, aivan kuin minulle sanottaisiin: ota nyt se pois, sattuuhan tuota. Samoja katseita on myös kodinhoitohuoneessa, kun Eveltä menevät hermot vaihtaessa vaippaa. Nyt olemme myös päässeet kahdestaan kaupoille. Ensimmäisen kuukauden aikana koirat eivät voineet ymmärtää kuinka heitä ei otettukaan joka kerta mukaan. Nyt ne näyttävät tyytyväisesti jäävän kotiin, toisaalta silloin kun ne pääsevät mukaan on riemu ylimmillään.
Yöt Eve nukkuu onneksi lähes poikkeuksetta kokonaan, eli kello 20-5 on täysin hiljaista hänen puolesta. Siispä herrat ovat saaneet pitää yöunensa. Ongelmia aiheutuu päiväunista, sillä tytär ei niitä mielellään nukkuisi. Siksipä "joudutaan" tekemään kaksi lenkkiä joskus enemmänkin, voi koiraparat! Osalla on kynnet kuluneet jo olemattomiksi... Tai sitten toinen vaihtoehto päiväunien jouduttamiseksi on melu, eli pyykki- ja astianpesukone päälle sekä siihen sitten imurointi tai stereoista sopiva bassonjytke. Sekään ei ole hiljaisuuten tottuneen mäyräkoiran mieleen, mutta kylläpä tuo niitäkin näyttää nukuttavan jo sellaisessakin sisätilassa.
Kaiken kaikkiaan herrat ovat siis ottaneet tytön arkeensa hirmuisen hyvin mukaan. Toki niiden olemuksesta huomaa pettymyksen silloin, kun kannan itkevää lastani sylissä ja samalla yksi vaatii rapsutusta, toinen pallon heittämistä ja kolmannesta olisi kiva opetella temppuja. Ajattelinkin viritellä tuohon pihaan parit hypyt ja Eve työkätään sitterissä pihalle katsomaan mäykkyshowta. Pikkuhiljaa seuraaminen alkaa onnistua paremmin ja paremmin ja simmut pysyvät jopa koiran perässä.
Olemme myös harjoitelleet lähestymään koiria, noinkin pienellä on hirmuinen veto käsissä. Se ei tunnu kivalta muutaman kuukauden päästä, kun voimaa on enemmän ja kun silmä näkee jotain mihin käsi tarttuu. Nythän ne ovat vain sattumia. Toisaalta huvittava tilanne tässä jo oli. Jone ja Eve olivat leikkimässä Even leikkimatolla vierekkäin. Eve vahingossa tökkäsi sitten Jonea siihen kainaloon jota on enemmän iho-oireiden takia hoidettu. Herra murahti ja lähti loukkaantuneena pois. Hieno ele, sillä olisihan se voinut näyttää hammasta tai jopa yrittää nakata. Jone kuitenkin palasi samaiselle paikalle, kun kysyin oliko tämä loukkaantunut. Katsoi vaan ettei pieni käsi enää yltäisi hänen kainaloihinsa, kerrassaan suloista.
Sheriffit ovat myös vauvan tullessa lunasteneet paikkansa Sheriffeinä. Kukaan ei tietämättä lähesty vaunuja ja ulkoillessamme takapihalla kaikki yleensä pitävät huolen siitä, että vaunut pysyvät pihassa. Eri asia tietenkin on sadepäivät jolloin täytyy pysyä sisätiloissa. Sitä paitsi eihän kukaan varas sateella liiku. Sheriffit ovat myös touhukkaasti menossa vahtimaan muidenkin vauvoja sekä vaunuja. Voi luoja millä vauhdilla aina ollaan menossa muiden äitien ja vaunujen (joita täällä riittää yllättävän paljon) luo. Kiva minun sitten toppuutella, sillä eiväthän toiset tiedä ovatko ne innoissaan vai vihoissaan sinne menossa. Isommat lapset tässä naapurustossa jo ovatkin varmaan sitä mieltä, että heidät popsitaan koiriemme toimesta parempiin suihin. Suurin osa lapsista hiljentää kävelyä tuossa meidän nurkilla tai jopa pysähtyvät eteemme, kun eivät uskalla jatkaa matkaansa... niin kyllähän ne varmaan tuosta metrisestä aidasta yli tulevat. Tietääkseni ikinä eivät ole kesällä hyppineet ja Jasukin vain talvella pyörähti aidan vieressä. Tai sitten ne pelkäävät emäntää joka pitää pojat järjestyksessä. Sekä saattaa ojentaa heitäkin siinä joutessaan :) Täällä on muutama mäyräkoira meidän lisäksi ja ne kyllä pilaavat osittain rodun maineen. Ne juoksevat fleksissä ja räksyttävät kaiken minkä näkevät ja jo kaukaa! Toisaalta sehän parantaa vain meidän mainetta niillä kerroilla jolloin onnistutaan. Vaan jos hihnan päässä on itsepäinen koira, täytyy siellä toisessa päässä olla itsepäisempi, jotta saa jotain oppia sinne nuppiin :)
Näillä puheilla jatkamme selviytymistä kolmen koiran ja ihmisen sekä yhden kanin kattavana laumana.
 |
| Vahtikoirat |
 |
| Taitaa olla ensimmäiseltä lenkiltä uudella kokoonpanolla |
 |
| Inventaario |
 |
| Keväistä pihan rapsuttelu |
8 kommenttia:
Kiva lukea teidän kuulumisia, hauskalta kuulostaa teidän arki. Ja hauskoja ovat nuo pienet yksittäiset tapahtumat päivistä, oikein hymyilytti :)
On se ollut suuri laumansisäinen mullistus, kun tyttö tuli taloon. Lienee pahin sopeutuminen jo takana ja poikatrio on huomannut tytön tulleen jäädäkseen.
Kaunis nimi lapsosella ja kuulostaa ihanilta nuo pitkät yöunet, nauttikaa niistä, niin kauan kuin niitä on...
Kiva oli kuulla uutisia teiltä, oli tulla jo ihan ikävä.
Sunan: Arki kieltämättä on saanut varsin koomisiakin piirteitä. Tälläkin hetkellä tytär hymyilee leveästi, kun äiti yrittää saada Jasua tuomaan jugurttipurkkia takaisin. Tästä elämästä tulee vielä vuosien saatossa todella hauskaa :)
HooPee: Eve kiittää, hän toivon mukaan itsekin pitää nimestään. Tai saahan sen vaihdettua Pirkko-Liisaksi myöhemmin, jos niin tahtoo. Voisin veikata, että univelka olisi tehnyt koirat ärtyisäksi ja vaikeuttanut sopeutumista, sillä ne ovat olleet varsin mukavuudenhaluisia tähän asti. Nyt ovat joutuneet luopumaan ykköspaikastaan, mutta onneksi aikaa vielä heillekin liikenee.
Ihanaa, että teidän perheen arki sujuu noinkin leppoisasti. Toi aravajuttu oli paras:) Se vaati jo varmaan superherkkuja. Nauttikaa tosiaan niistä unista. Ne unet voivat vähentyä öisin siinä vaiheessa kun tyttö pöngertää liikkeelle. Tai sitten tyttö nukkuu entistä sikeämmin. Terveisiä koko teidän poppoolle, M-L ja Ossi ja hyvää ensimmäistä äitienpäivää!!
Hyvän mielen blogikirjoitus, oikeasti tuli hymy esiin :) Kuvakin todistaa että koirat ja beibi pystyvät olemaan samaa perhettä (kaikki ei aina ymmärrä...)
Olen samaa mieltä - tyttö on saanut todella kauniin nimen.
Marja-Leena ja Ossi: Me niin nautitaan hyvistä yöunista. Täytyy vaan toivoa Even saaneen äitinsä unenlahjat. Silloin ei mikään kyllä herätä öisin, ainakaan herkästi ;)
Itse asiassa superherkkumme ovat tällä hetkellä nakit. Niitä menisi loppasuihin vaikka kuinka paljon. Raukat joutuvat jakamaan nakin moniin pieniin muruihin, vaikka ohittaisivat mitä. Ja samoin oikein hyvää äitienpäivää!
Kaunis Nelli: Kiva kuulla, että nimivalinta osui kohdilleen. Tosin harva kai ilkeisi sanoa poikkisanaa :)
Olisi kauheaa mikäli koiruudet eivät jostain syystä voisi olla tytön askareissa mukana. Monessa koirakodissa kuitenkin koira sysätään häkkikoiraksi tai eristetään portein toiseen huoneeseen. Mielestäni kaikkein vähiten kismaa aiheutuu tilanteessa jossa koirat saavat olla kaikessa mukana. Tietysti joskus ne ovat ihan oikeasti tiellä, mutta siltikin ne ovat tärkeitä apulaisia.
Voi Sheriffejä! <3 Ihanaa kuulla, että pojat ovat ottaneet Even omakseen. On turvallista ottaa nokkaunetkin pihalla, kun on kolme pötkylää vartioi ympärillä. Ei pääse painajaiset yllättämään.
Mauri ja Roope: Tai painajaisten yllättäessä on joku ainakin lähellä nuolemassa naaman ;) Jännittää valmiiksi se aika, kun Eve tuo kavereitaan kylään; kuinkahan tarkkaan syyniin he joutuvat kolmen vanhan ja ehkä dementoineen mäyräkoiran toimesta.
Lähetä kommentti