Me ollaan menossa kovaa vauhtia rauniopelastuskurssille Jasun kanssa. Kurssi siirtyi toukokuulta elokuulle, mutta olemme treenanneet jonkun kerran ihan itsenäisesti, metsässä kylläkin.
Eilen oltiin tuossa takanamme olevassa metsässä piilosta. Ensin Kikka meni jonkun mättään taakse ja minä etsin Jasun kanssa, sitten vaihdettiin piiloutujaa.
Molemmat olivat tosi lyhyitä ja tuoreita jälkiä, mutta nyt koiralla ei ollut mitään tietoa mistä piti lähteä etsimään. Itsenäisesti se löysi reitit. Nyt kun molemmat vanhemmat koiruudet on saatu mejässä voi-luokkaan tekisi ehkä mieli treenata sitä Jasunkin kanssa. Silti taidetaan ensin katsoa ensin tämä ihmisjäljen opettelu ja onko meistä vielä kurssin jälkeen siihen.
Varsinaisia raunioita en tiedä kulmillamme, mutta tuolla kylillä on sellainen varikko jossa palokuntalaiset harjoittelevat mm. autopalojen sammutusta. Niinpä seuraavat treenit suunnataan sinne. Hirmuisestihan tuo kuluttaa koiraa, mutta eilen Jasusta huokui iloisen tekemisen meininki. Ennen sitä on vissiin hiukan jännittänyt, jotta jos ei löydä emäntäänsä jää päivällinen saamatta :)
4 kommenttia:
Kaikenlainen tekeminen kuluttaa energiaa ja harjoitusten jälkeen taitaa olla kotosalla aina väsynyt, onnellinen ja nälkäinen koira. Kyllä päivällisen vuoksi emäntää kannattaakin etsiä :)
Jos mä joskus eksyn jonnekin, niin toivon, että Jasu tulee pelastamaan! :)
Olli: Nenätyöskentely tosiaankin väsyttää mukavasti. Täytyy vaan nyt malttaa hillitä itsensä ettei alussa olla piilosilla kyllästymiseen saakka. Jaskan kanssa on mukava harrastaa, sillä se ei turhia hötkyile.
Mauri ja Roope: Me toivomme puolestamme, että Jasusta on joskus apua ihan oikeassa tilanteessa. Sinne on kuitenkin vielä pitkä, mutta toivottavasti ei kivikkoinen, tie.
Hienoa! :) Tuo rauniomeininki on itseäni aina kiinnostanut, erityisesti Alfien kanssa, mutta jotenkin sen ei ole päässyt ajatusta pidemmälle...mäykky oilsi niin oivan mallinen raunoissa työskentelemään: pieni, sutjakka, ketterä :)
Lähetä kommentti