Kesäksi huippukuntoon

Kesällä aloitettiin kunnon parantaminen kickbikellä, vauhdista hurmioituneena talvella olemme potkuroineet. Jokunen aika sitten kävin kymmenisen vuotta säilytyksessä olleen potkurini meille. Potkuri on kyydinnyt äitiäni nuorena ja minä kuljin sillä lapsena kouluun. Sen jälkeen meidän tiemme katkesi, mutta nyt suhteemme on lämminnyt uudelleen. Ja veikkaan ettei potkuri ole kokenut ihan äskettäin tuollaisia reissuja kuin mitä viime aikoina on saanut.

Maalipinnat ovat huonossa kunnossa ja jalakset ihan ruosteessa, mutta hyvin se luistaa ja pysyy kasassa. Jos se vaan kestää talven kanssamme tulee se saamaan kesällä hionnan, uuden maalin sekä muuta tuunausta, ehkä heijastimet.

Äskettäin käytiinkin hakemassa hiki tuolta reippaasta -15 asteen pakkasesta. Puut ovat kauniisti kuurassa ja ulos uskaltautuneet ihmiset hyväntuulisia. Monet tallensivat kauniin maiseman muistikortille, me verkkokalvoille. No muutama poseeraus maltettiin ottaa kotipihalla ja sitten vähän tietoja Sheriffien lenkeistä, sillä tällä kertaa nokialainen ja Sports Tracker tekivät yhteistyötä tallentaen kaikki kolme lenkkiä.

Lenkkeilijä nro 1 - Jimmy

Jimin vauhti on kohtalaisen taloudellista, nopeastikin mentäisiin, mutta mihin kiirehtiä valmiissa maailmassa? Ihmeellistä, sillä juuri tällä kyseisellä koirallahan on normaalisti kiire. Jimi pitää huolen itse alkulämmittelyistä ja vauhti kiihtyy loppua kohti, kunnes on taas loppulämmittelyjen aika. 5,26 kilometrin matkaan meni 37 minuuttia. Keskinopeus 8,4 km/h ja huippunopeus 26,0 km/h. Muutamat koirat piti ohittaa joten aikaa tuhrautui myös siihen. Suorituksena hyvä ja varma, myös yhteistyö toimi ja korvat kuulivat komennot vasen, oikea sekä seis.

Lenkkeilijä nro 2 - Jones


Täysin päinvastainen suorittaja, mitään ei säästellä ja jo pelkkä potkurin näkeminen pihalla aiheuttaa hirmuisen haukunnan. Joku onneton pikkutyttö tulee vastaan, ohitamme sen sujahtaen sekä haukkuen. Huoh. Muutamalla tauolla Jone kipittää koko matkan vailla lämmittelyjä. Jokaisen pakollisen pysähdyksen (suojatie) aikana herra käy kuumana; haukkuu ja hilluu. Kiitän korkeimpia voimia ettei kukaan ollut samaan aikaan ulkona ja saimme irrotella Jonen kanssa kunnolla. 5,26 kilometrin matkaan meni 34 minuuttia. Keskinopeus 9,1 km/h ja huippunopeus 23,7 km/h. Kannustin Jonea hurjasti, mutta ilmeisesti kova vauhti vei voimia eikä huippunopeus noussut enää tuosta. Joka tapauksessa hieno suoritus. Jonekin kuuli käskyt sekä tsemppauksen ja pisteitä tulee yhteistyöstä.

Lenkkeilijä nro 3 - Jazzmendaali


Vaatteet hiestä märkänä täytyi minun käyttää vielä viimeinenkin koiruus lenkillä. Sehän oli ollut kiltisti muiden lenkkien ajan. Kieltämättä oma kunto alkoi olla jo lähtiessä koetuksella, mutta Jasun kannustuksesta jaksoin lähteä matkaan. Enhän voinut estellä sen menohaluja. Aloitus olikin repäisevä, yksi haukahdus ja heti ensimmäisen potkun jälkeen tunsin voimakkaan vedon. Jasu siis ihan oikeasti vetää minua potkureineni. Muutama onneton sattui tulemaan vastaan, mutta eipä tuo vauhtia haitannut. Ohitukset menivät hienosti ja ihmiset näyttivät nauraneen meille. Onko muka ihmistä vetävässä mäyräkoirassa jotain huvittavaa?! Vauhtia piisasi ja vilkaisinkin välillä puhelinta paljonko keskinopeus mahtoikaan olla. Minun olisi pitänyt jaksaa juosta, mutta lenkki oli jo kuitenkin kolmas peräkkäinen... Keskeytin mittaamisen 4,72 kilometrin kohdalla, sillä en oikeasti jaksanut itse pysyä tahdissa. Kilpailuhenkisenä ihmisenä en tahtonut sössiä koiran suoritusta joka oli ihan selvästi nopein. Jasu juoksi tuon matkan 28 minuuttiin ja keskinopeus oli 9,8 km/h maksiminopeuden ollessa 28,2 km/h. Kiitokset Jaskalle yhteistyöstä, se oikeesti jaksoi kirittää minua, harmi ettei oma kunto kestänyt. Ensi kerralla täytyy sen päästä ensimmäisenä koirana matkaan.

Ei siis liene epäselvää kuka on nopein koiramme ja ketä kannattaisi treenata siihen canicrossiin. Hiukan itseäni pelottaa tuo juoksutus, mutta täytyy vaan seurailla ettei kukaan näytä kipeytyneen siitä. Nyt on jokainen pitänyt lenkin jälkeen tuota Back on Track -manttelia päällä ja illalla täytyy vähän hieroskella kavereita. Koira on tehty liikkumaan ja nämä juoksevat täydestä ilosta. Kuitenkin pitää muistaa kohtuus kaikessa ja siksipä meillä juostaan kerran viikossa. Nuoremmat koirat saisivat myös opetella säännöstelemään vauhtiaan. Pidemmän päälle kun tuo kova vauhti syö aika paljon energiaa. Kaikkein onnellisin olen Jonen puolesta, sillä on niin paljon patoutunutta energiaa jota ei voida enää pelkällä palloleikillä purkaa. Se aivan selvästi nauttii juoksusta ja onneksi tassut ovat kestäneet. Jone juoksee Hurtan fleecepuku päällänsä, sillä nuo Husky valjaat hankaisivat muutoin kainalot auki. Samat Huskyn vetovaljaat soveltuvat kaikille ja hihnana käytämme 2,5 metrin juostavaa TopCaniksen hihnaa. Itselleni ehkä saisin hankkia tekniset alusvaatteet :) Tänään Jimi ja Jasu saavat extrana nauttia siankorvat ja Jonelle tarjotaan poroa, isäntäväki syventyy lautapeleihin.

Mukavaa pakkasviikonlopun jatkoa!

Kenelläpä ei olisi huippukoira hakusessa

Kirja jolla pitäisi onnistua, ehkä noutokapula olisi uusilla...

Tahtoisin niin palavasti kertoilla Jonesta, nyt ollaan harpattu iso askel edistystä. Maltan mieleni ja kirjoitankin pienesti näistä toisista Sheriffeistä.

Jasun astuessa taloon herättelin toiveita näyttelykoirasta. Joku voima päätti ettei taloutemme sellaista kaipaa ja niinpä Jasulle sekä sen laskeutumattomille palleille piti keksiä jotain muuta. Totta kai, sen täytyy tällä kertaa olla se toko. Ei tulisi ehkä mieleen sovittaa samaan lauseeseen tokoa ja mäyräkoiraa. Joka tapauksessa ihmisenä joka innostuu helposti (ja pettyy sekä luovuttaa vielä helpommin) aloitimme Jasun kanssa tiukan opiskelun heti 8 viikkoisena. Sitten tuli kouluttajalle jotain muuta muka mielenkiintoisempaa (Jimmyn agi). Nyt kuitenkin olemme ottaneet kiinni kadotettua motivaatiota.

Me pörrätään sellaisessa sekalaisessa omatoimisessa ryhmässä ilman talkoopaineita ja vautsi miten treenaus onkin sujunut. Viime viikolla oli Jimikin mukana. Hienoa kulkea maneesissa koira irti ja teetättää sillä juttuja. Edes kylmä maa ei estänyt Jimin menoa. Se oli aivan liekeissä, ehkä parin kuukauden tauko kaikesta on tehnyt hyvää. Ainoa ongelma on paikallaolo, sillä se ei malta oikein olla rivissä. Jasu puolestaan pysyy maassa hätäilemättä, näyttää kuin se olisi omissa maailmoissaan :) Jaskan "ongelma" on tympääntyneisyys, vaikka oikeastihan se on minun ongelma, kun en ole keksinyt keinoa dieselmoottorin lämpenemiseen.

Siispä olemme yrittäneet Jasun kanssa keksiä sopivia lämmittelyjä ja Jimi sekä Jone ovat opetelleet olemaan paikallaan. Tässä eräänä päivänä päästiin jo puolentoista minuutin pituiseen paikallaoloon. Siis kaikki kolme olivat rivissä ja minä selkä koiriin päin. Jopa suurin hätäilijä Jone pysyi aloillaan, se on iso askel. Pikku hiljaa aikaa ja häiriötä pitää siis lisätä, mutta jostainhan se lähtee.

Toivottavasti pakkanen ei kovenisi hirmuisesti viikonlopulle, jotta päästään touhuilemaan. Taitaa olla kevät jo nurkilla, kun olo tuntuu niin energiseltä.

Vähän meidän kuulumisia

Jasu odottaa ketun kohtaamista

Viime viikkoon sujahti mukavia tapahtumia ja pieniä yllätyksiä. Ensinnäkin Jasun kanssa käytiin keskiviikkona haukahtelemassa keinoluolassa kettua. Se oli herran ensimmäinen kerta ja aika miellyttävä kokemus.

Ensin Jasu oli ihmeissään seisoessaan nenät vastakkain ketun kanssa. Herra katseli minua sekä treenien järjestänyttä Seppoa ja koko koiruus näytti olevan kysymysmerkkinä. Jasua ei pelottanut kettu, mutta eipä se saanut mitään reaktiotakaan aikaiseksi. Sitten lähdimme vähän kävelemään tutkaillen pihapiiriä.

Uudestaan latoon tullessamme Jasu sitten päättikin haukahtaa repolaiselle. Pian poika ponkaisi ketun perään ja hurja ajojahti oli alkanut. Ainoastaan ahdingossa teki hiukan tiukkaa tuollaisella isolle kropalle. Loppujen lopuksi Jasu haukkui ketun hienosti ottaen huomioon, että se oli ensimmäinen kerta. Se oli päätepesästä kuitenkin noin 40-50 sentin päässä ketusta ja jaksoi haukkua. Täytyy käydä toistekin kokeilemassa.

Loukkaantunut koiruus ja sen tassu

Sillä aikaa kun me oltiin kettutreeneissä Jasun kanssa olivat isommat pojat kaupunkikävelyllä Tuula-mummon kanssa. Valitettavasti Jone oli loukannut tassunsa heti lenkin alussa. Se oli hypännyt lumipenkalle ja kiljaissut karmaisevasti. Sen jälkeen tassu oli vuotanut verta niin, että lenkki oli pitänyt Jonen osalta keskeyttää. Verta oli tullut paljon, mutta mitään ei ollut tassussa näkynyt. Kotona sitten tarkastelimme tassua ja huomasimme, että kynsi oli haljennut. Herra Jontsaus sitten linkutteli muutaman päivän ja lenkkeilytkin olivat vähän vähemmällä. Eräällä lenkillä tapahtuikin jossain vaiheessa ihmeparantuminen, jalassa ollut töppänen putosi kesken matkan ja sen jälkeen sitten loppui linkkaaminenkin.

Lauantaina sitten oli Jonen synttärit. Sheriffit saivat nauttia aamiaisensa Jonen synttärilahjasta eli tuollaisesta Dog Mase aktivointipelistä. Jimi tykkäsi tuosta ja hoksasi idean, eli kuljettaa nappulat kielellä pois. Jone oli myös yllättävän hyvä, sillä sen hermot kestivät hyvin. Jasu ei kyllä ymmärtänyt ollenkaan pelin päälle, se kaivoi ja viskoi sitä.

Lauantaille sattui myös Jonen pistospäivä, joka ei mennytkään vahvasti. Pistos saatiin loppujen lopuksi koiraan vasta neljännellä kerralla, mutta kaikki sinne meni eikä reaktioitakaan tullut. Muutoinkin hoito on edennyt hienosti, ihokin on tosi hyvässä kunnossa tällä hetkellä.

Sunnuntaina sitten käytiin Jasun kanssa tutustumassa tokoiluun. Päästiin sellaiseen pienryhmään, jossa täytyy harjoitella omin päin tokoa. Apua kyllä saa, mutta ohjattua koulutusta ei ole. Esitinkin Jasun kasvattajalle Maaritille haasteen, että kahden vuoden päästä viimeistään molemmat osallistuvat möllitokoihin. Siispä tässä täytyy laittaa hihat heilumaan ja tehdä itselle kalenteri kuinka edetään harrastuksessa.

Eilen puolestaan kävimme hakemassa maalta potkurini, jota olen viimeksi käyttänyt lapsena. Tänään sitten kokeilimme Jimin kanssa sen kaikkia toimintoja. Hyvinhän se toimii, täytyy vaan jaksaa potkia. Varsinkin jos on tuon kuntohirmun kanssa liikkeellä. Matkasta emme valitettavasti saaneet tallennettua nopeuksia, sillä Nokia päätti sammua heti kun olimme päässeet matkaan.

Tällä samalla vauhdilla jatkammekin nyt jo hyvin alkuun pyörähtänyttä viikkoa. Kieltämättä väsymys taitaa nyt kaataa jopa minut pötkölleen. Sheriffithän ovatkin tuossa jo torkkuneet aikansa. Siispä hyvää yötä!

Synttärisankari Jone

Jone juhlii tänään 3 -vuotissyntymäpäiväänsä!

Perjantaipullo ja muuta puuhaa

Viime aikoina herrat ovat saaneet useammankin uuden puuhalelun joista nappulat ovat näyttäneet maistuvan. Jimille ostettiin jossain vaiheessa tuollainen Busy buddyn -muovipullo ja se kaipasikin nyt jo päivitystä, sillä tuota entistä ei saa enää auki. On ollut joskus kovatkin leikit... Nuoremmat Sheriffit eivät osaa leikkiä tuollaisen pullon kanssa niin, että saisivat nappuloita syödyksi. Ainostaan Jimi on keksinyt idean kuinka se tyhjenee.

Jimin lemppari kuitenkin on Nina Ottossonin Dog Casino. Siinä on sopivasti haastetta eikä se kolise tai sen perässä tarvitse juosta.

Nuoremmat herrat puolestaan tykkäävät tuollaisesta Busy buddyn puuhapallosta jota pyörittäessä tippuu nappuloita. Toinen lemppari sitten on tuo Nina Ottossonin Pyramidi josta tulee aivan mieletön kolina. Ja sitä tietenkin täytyy paukuttaa jokaiseen nurkkaan, aivan kuin meillä tehtäisiin remppaa. Tähän tekstiin on kuvattu videokin jota tietenkään en nyt sitten löydä. Joka tapauksessa koirat ovat ehkä vähän rauhallisempia sinä iltana jolloin ovat ruokansa nauttineet jotenkin muuten kuin kupista.

Parmesaaniunelmat

Olen oppinut koiruuksien astuessa kotiimme tutkimaan jo kaupassa tuoteselostukset. Useat valmismurkinat ovat jääneet ostamatta koirille sekä itselle. Ihan siitä syystä ettei aineista ole juuri saanut selvää mitä ne oikeasti ovat.

Uusi valtaus onkin nyt jo leipoa Sheriffeille herkkuja. Makupaloja on aiemmin kuivatettu lihasta, mutta nytpäs upotettiinkin kädet ihan oikeasti taikinaan.

Keksit ovat siis nimeltään parmesaaniunelmia, mutta meillä ne muuttuivat edamunelmiksi, sillä kylän K-kaupasta ei löytynyt parmesaanijuustoa, heh. Nämä herkut maistuivat jo leipoessa ja yllätykseksi ne ovat maistuneet myös kypsinä, myös itselle. Tässäpä ohje jos joku muukin tahtoo kokeilla:

noin 40 kpl, säilyvyys paperipussissa noin neljä viikkoa
125 g raejuustoa
75 g parmesaaniraastetta
300 g jauhoja
2 rkl vehnänalkioöljyä
100 g hienoksi pilkottuja hasselpähkinöitä

Kuumennetaan uuni 200 asteeseen. Kaikki aineet sekoitetaan hyvin ja noin teelusikallisen kokoiset kökköset paistetaan leivinpaperilla 30 minuuttia. Uuni sammutetaan ja keksit jätetään vielä kuivumaan jälkilämpöön, noin pariksi tunniksi.

Itse sovelsin ohjetta muussakin kuin juustossa, ohjeet on tehty muunneltaviksi. Käytin ihan tavallista ruokaöljyä ja sitä laitoin noin 6 ruokalusikallista, jotta taikina oli helpommin pyöriteltävissä. Hasselpähkinöitä laitoin noin 50 g ja loput 50 g olivat manteleita.

Jonen siedätyshoito osa 2

Saimme jälleen lunta ja pakkasta Karjalan kunnaille

Ajattelin kertoilla jälleen Jonesta, en tiedä kiinnostaako ketään, mutta nämä siedätyshoitoon liittyvät jutut ovatkin lähinnä itselleni päiväkirjan korvike. Eilen siis annoimme Jonelle hoidon kolmannen pistoksen. Annostus on vielä melkoisen pieni (0,4 ml), mutta se on iso siihen nähden mistä lähdettiin (0,1 ml).

Eilinen pistokseen valmistautuminen ei mennyt ihan kuin strömsössä... Asettelin neulaa ruiskuun ja testailin mahtoiko se olla paikoillaan. Samassa neulan suojus luiskahti ja tuloksena oli syvä ja vuotava haava sormeen. Tästähän sitten isäntä ja Sheriffit innostuivat ja saivat aihetta kyseenalaistaa "ammattitaitoni". Ensin meinasimme houkutella Jonen suljettuun huoneeseen makupalojen kanssa. Se aiheutti jo hiukan kierrosten nousua. Lisäksi isännän ajattelemattomuus aiheutti lisää negatiivisuutta. Hän meni syöttämään Jonen palkkion jo ennen kuin mitään pistosta oli keretty antaa.

Vaihdoimme sitten paikkaa keittiöön ja kun Jone ryhtyi seuraamaan katseellaan isäntäänsä tyrkkäsin pistoksen salaa niskaan, kaikki ruiskussa ollut tavara meni nätisti nahkan alle. Samantien pistoskohtaan nousi patti joka rupesi hiukan itseäni huolestuttamaan. Patti laski jonkun ajan päästä eikä Jone näyttänyt siitä huolestuneen. Tänään kaveri on mielestäni rapsuttanut itseään, korvia ja huulia, runsaasti. Pelkään pahoin, että joudumme ottamaan hoidossa takapakkia ja pienentämään annoksia. Jos niin käy niin sitten käy.

Toisaalta tuosta rapsuttelun syytä ei voi varmaksi sanoa. Sen voi aiheuttaa joku kotona oleva asia esim. pöly, hoito tai sitten ruokavalio. Jonehan ei saisi syödä mitään muuta kuin RC:n Hypoallergenic -nappuloita tai sitten Hill'sin Hypoallergenic purkkiruokaa. Nappuloita voidaan syöttää, mutta tuosta purkkitavarasta en oikein tiedä sanoa mitään. Kyllä kait sitä koira nälkäänsä syö, mutta se on törkeän kallista. Ensinnäkin sitä täytyy tilata eläinlääkäriltä erikseen ja 12 purkin lava (1 purkki = 370g) maksaa 39 euroa. Tuolla hinnalla saa esim. Kennelrehulta aika paljon hyvälaatuista lihaa. Siispä kokeeksi olemme nyt ostaneetkin Jonea ajatellen poroa, lammasta ja hevosta. Lisäksi perheenjäsenet ja työkaverit ovat kaivelleet pakasteistaan syömättömät hirvenlihat. Toivotaan nyt parasta, että Jone pystyy syömään noita jatkossa.

Ruoka-aineisiinhan tuo siedätyshoito ei tehoa. Kuulin työkaverin lapsen siedättyneen pienenä monille ruoka-aineille pikkuhiljaa esim. kokeilemalla eri kasviksia. Niinpä esitin teoriani tästä myös eläinlääkärille joka ei pitänyt ideaa ihan humpuukkina. Eli Jonella on rinnakkain kaksi erillistä siedätystä. Toki tilanteen mahdollisesti pahentuessa siirrymme takaisin ainoastaan teollisesti tuotettuun ja jatkojalostettuun nappulaan ja purkkiruokaan.

Tällä hetkellä kaveri vaatii pallopelejä isännältään ja kainaloihinkin alkaa kasvaa muutama haiven karvaa eli toiveita paremmasta huomisesta on. Ylihuomenna on jälleen pistospäivä, annos isonee jälleen (0,6 ml), toivottavasti tuleva kerta menee paremmin kuin edeltäjänsä.

Mukavaa alkanutta talvista viikkoa!

Jonen siedätyshoito

Reipas potilas ja uusi laihtunut ulkomuoto

Olenkin maininnut täällä varmaan Jonen iho-oireista, allergioista ja mahdollisen siedätyshoidon aloituksesta. Maanantaina aloitimme Jonen siedätyksen ja toiveena olisi saada koiralle mahdollisimman terveitä päiviä ja vuosia.

Kävin hakemassa siedätyshoidon Eläinlääkäri Kivuttomalta jossa minut opetettiin pistämään (tyynyllä). Jone ei ollut mukana, koska eläinlääkärimme kanssa sovimme ettei Jonea tarvitse tuoda paikalle. Se olisi hermostunut turhasta ja olenhan ottanut onnistuneet teippinäytteetkin kotona, vaikka normikäytäntö on kai viedä se eläinkin lääkärille, eikä pelkästään omistaja :) Joka tapauksessa se opettelu ei todellakaan olisi onnistunut Jonen kanssa. Sehän olisi huutanut siinä hoitopöydällä ja pistos olisi saattanut osua mihin tahansa.

Jokunen viikko sitten käytiin samaisen eläinlääkärin luona Jasun rokotuksilla. Jasu sai kehuja ja pelkkää positiivista palautetta reippaasta käytöksestä sekä siitä, että antoi käsitellä itseään niin hyvin. Ainoastaan hampaita laskiessa kaveri puntuili hiukan. Jopa paino 12,7 kg oli sallittu. Kylkiluut ja selkäranka tuntuivat ja elkku löysi karvapeitteen alta vain lihasta. Sanoin meidän ryhtyvämme laihutuskuurille, mutta ajatus tyrmättiin. Mutta siis tällä käynnillä eläinlääkäri päätti ettei Jonen tarvitse tulla käymään siedätyshoidon takia asemalla. Onneksi elkku näki ettei meidän kaikki koirat ole vauhkoja ja ylivilkkaita :)

Vuonna 2010 allergiatestien tehtyjen tulosten perusteella siis saimme tuon Spot -siedätyshoidon. Jone siedättyy nyt sitten tuon paketin avulla näihin seuraaviin allergeeneihin, pahoittelen etten löytänyt netistä suomeksi mitään fiksumpaa noiden homeiden osalta:

curvularla, home ulkoilmassa
karvamesiheinä, nata, penisiliini, puna-apila, fusarlum (punahome jota esiintyy esim. viljoissa)
koiranheinä, nigrospora (jokin home), rhizopus (tämä on myös jokin home)
pölypunkki, raiheinä, heinäratamo, kultapiisku, nokkonen, poppeli, jalava, leppä, paju, pujo ja varastopunkki

Eli jos tuo hoito toimii niin elämisen ja lenkkeilyn pitäisi olla helpompaa. Nythän oireet ovat olleet pahimmillaan märän ja lämpimän syksyn / kevään aikana. Siis silloin kun homeet ovat muhineet tuolla luonnossa esim. lehtikasoissa. Itseäni helpottaa tieto myös tuosta pölypunkkiin siedättymisestä. Eihän sitä saa mitenkään häviämään täysin, edes perusteellisella siivoamisella.

Projekti on kyllä kieltämättä pitkä ja saattaa vaatia koko elämän ajan pistoksia, mutta jos tällä nyt jotain hyötyä saadaan niin toki kokeillaan. Jone kuitenkin täyttää vasta kolme vuotta ja olisi hienoa saada sille lääkkeettömiä vuosia.

Aloitussetti, tosin neuloja ja ruiskuja on hiukan enemmän

Pakkaus sisältää kolme pulloa liuoksia. Ensin aloitetaan vihreästä pullosta, jossa on kaikkein lievimmät aineet. Alkuannos on 0,1 ml ja pistosväli on kaksi päivää. Eli annos isonee joka kerta, toisella kerralla se on 0,2 ml, kolmannella 0,3 ml jne. Vihreä pullo loppuu tällä pistosaikataululla 29.1. mikäli hoidossa tulee jotain ongelmia, esim. Jonen kunto huononee tai se ryhtyy kutisemaan tulee annosta pienentää.

Sitten 3.2. jatketaan siniseen pulloon, jossa on jo hiukan tujakammat aineet. Siinäkin hoito aloitetaan pienellä annoksella, mutta pistosväli on jo suoraan viisi päivää. Sinisen pullon pitäisi loppua 13.4.

Sitten tuleekin punaisen pullon vuoro. Tässä on siis kaikista vahvimmat aineet, myös aloitus on jo suoraan isommalla määrällä (0,3 ml). Päiväväli myös pitenee joten, tällä punaisella pullolla pitäisi päästä tuonne marraskuun 2. päivään asti. Koko tämän hoidon aikana pitäisi siis olla kortisoonitta ja hoitoa ei tulisi keskeyttää, kun se on kerran aloitettu. Hoidon aloituspakkaus maksoi 127 euroa ja vakuutusyhtiön tulisi tämä korvata täysimääräisenä. En tiedä kuinka ne suhtautuvat, jos hoitoa tulee jatkaa koko koiran eliniän ajan. Toivottavasti sitä ei tarvitsekaan tehdä.

Olemme isännän kanssa nyt pistäneet Joneen siis kaksi pistosta. Ensimmäinen meni opetellessa, sillä en ole ikinä pistänyt mitään kehenkään ja inhoan neuloja & pistoksia. Isäntä kiinnitti Jonen huomion pitsaan jota oli syömässä ja minä tuikkasin neulan niskaan. Ainetta valui myös karvoihin, mutta pääasia oli kai ettei potilas huomannut toimenpidettä. Toinen kerta menikin jo paremmin. Isäntä jututti Jontsausta ja minä nostelin niskanahkaa ja tuikkasin samalla neulalla. Kumpikin kerta on mennyt siis yllättävän hyvin, koska koiruutta ei ole pakotettu pysymään paikoillaan eikä se ole neulaa edes nähnyt. Eikä oireitakaan ole näyttänyt olevan. Tästä on siis hyvä jatkaa kohti huomista pistospäivää, jonka jälkeen on enää 23 pistosta.

Tavoitetta vuoteen 2012

Joka vuodelle on tainnut olla lista tavoitteita. Niiden toteutuminen on joka vuosi ollut yhtä huonoa. Alkaneelle vuodelle 2012 emme aseta juurikaan mitään tavoitetta. Miksi ottaa stressiä mistään turhasta?! Suurin tavoitteemme on elää rauhallista ja levollista elämää. Kahnauksia ei ollut viime vuonnakaan laumassamme, joten pyrimme elämään samassa sovussa. Korkeintaan Jasu voi hiukan opetella käytöstapoja Sohvi-kanin kanssa.

Jimille tekisi mieli saada pari mejä-koetta, mutta niihin pääsystäkään kun ei ole varmuutta niin ei voi sanoa mitään varmaksi. Keväällä tulee myös sopiva tuomari lähellemme, joten ehkä yritämme metsästää kehästä sitä aiemmin kauaksi jäänyttä H:ta. Ilman sitä, kun mejäily on vähän turhaa. Haave valioitumisesta kun elää edelleen emännän ajatuksista.

Agilityn jatko on vielä epävarmaa, mutta toivottavasti saadaan porukan kanssa pyörät pyörimään ja toiminta jatkumaan. Suurempana kuin koskaan ennen tuon yhdistyksen toimesta.

Jonen suurin tavoite on päästä elämään lääkkeetöntä ja koiran arvoista elämää. Vuoden 2011 loppu antoi hienoja tuloksia ilman kortisoonia ja toivottavasti koko vuosi 2012 voidaan olla ilman sitä. Koira on selvästi virkeämpi sekä se laihtui kerralla reilun kilon, kun ylimääräinen neste hävisi kehosta.

Isännän mielestä Jone voisi jäädä "työkyvyttömyyseläkkeelle", mutta itse tahtoisin kokeilla Jonen kanssa LUT:a (luolakoirien taipumuskokeita). Ensin kuitenkin ihon on oltava täysin kunnossa sekä karvapeitteen ehjä. En todellakaan tahdo kiusata Jonea enää enempää. Joka tapauksessa aika tekee hyvää ja tuo itsevarmuutta, joten eiköhän koiruus pääse vielä joskus kokeilemaan tuota lajia. Mejä on Jonella hallussa, siispä kaverin kanssa voisi yrittää hakea sen toisenkin ykkösen.

Jasun kanssa on perusopinnot vielä pahasti kesken. Siitä piti tehdä tokoilijaa ja meillä onkin kiinnitys yhteen porukkaan tokoilemaan. Riippuu vaan siitä saadaanko tarpeeksi osallistujia, jotta se on kannattavaa. Jäljestystä on kokeiltu Jasunkin kanssa ja kaveristahan pitäisi oman tietoni/taitoni ansiosta tulla se talon paras koira :) Joskin Jasun molemmat pallit ovat syvällä vatsassa, joten myöhemmin myös Jasun osalta näyttelytuloksen saaminen voi vaikeuttaa lajin harrastusta.

Lisäksi itseäni vähän tuon yhden ja saman lajin harrastaminen tympäisee. Tahtoisin siis mieluummin keskittyä Jasun kanssa johonkin muuhun. Vaikka kadonneen ihmisen etsintään tai kaverikoiratoimintaan. Eikä se sorsan metsästyskään ole vielä täysin kuopattu ajatus. Äkkiäkös tässä sen metsästyskortin suorittaa. Ainakin useammalta ihmiseltä saisi opetusta ja neuvoa sitten ihan käytännössä.

Itseäni on pyydetty vetämään kentälle koulutuksia, mutta en ole vielä antanut myönteistä vastausta. Ensin joku saisi kouluttaa minut :) Tarkoitus olisi myös nikkaroida muutama agilityeste tuohon takapihalle, jotta pääsisin harjoittelemaan ohjaamista. Mikäli agiryhmä saadaan pyörimään täytyy minunkin ryhtyä vetämään treenejä. Pelottavaa.

Työkaverini puolestaan olisi kiinnostunut kokeilemaan canicrossia eli koirajuoksua. Täytyy vaan nyt ensin selvitellä kuinka hänen ja jonkun koiramme (Jimin tai Jasun) kanssa yhteistyö toimii. Niin ja mitä tuo laji vaatii. Lieksan Palveluskoirakerho ainakin tuon lajin mainitsee omakseen.

Harmittaa suunnattomasti, että kaikki koiramme ovat enemmän tai vähemmän viallisia. Tai vielä enemmän harmittaa se, että kaikkiin rodunomaisiin lajeihin tarvittaan se näyttelytulos. Joka tapauksessa näillä maanantaikappale mäyräkoirilla on rakastava koti, hyvää ruokaa, omat sängyt, virikkeitä, pitkiä lenkkejä ja takkatulta. Näillä mennään ja katsotaan mihin kantti riittää.



ps Blogin / kotisivujen suhteen ei ole vielä uudistuksia tiedossa. Ehkä voisin kirjoitella kuulumisiamme useammin, yritän kovasti parantaa tahtia. Uutuutena blogin oikeaan reunaan päivittyvät tuoreimmat kuulumisemme. Tämän on tarkoitus antaa knoppitietoa meistä sekä se on itselleni kalenterin / päiväkirjan korvike monessa asiassa.