Saimme yllätykseksemme Maurilta ja Roopelta haasteen. Tietenkin otimme haasteen vastaan. Ja haastehan meni näin:
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi
2. Valitse neljäs kuva kansiosta ja julkaise se
3. Selitä kuva
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama
Siispä kuvia pursuava kovalevy auki ja sieltä neljäs kansio. Yllättäen kansio kuului Jonelle ja sieltäpä löytyikin aika mainio kuva.
Selitystä ehkä tähän tosiaankin kaivataan :) Olen varmaan teksteissäni kertonut ettei meidän Jone juuri välitä vieraista ihmisistä eikä lapsista. Se siis pelkää todella paljon lapsia, tosin pientä parantumista on tapahtunut alkaneen kesän aikana. Kaverini muutti perheineen naapuriimme ja olemme sitten pieninä annoksina tutustuneet 2,5-vuotiaan Veikan kanssa. Ennen syvenpää tutustumista Veikkaan kuitenkin otimme teoriaa lapsen hoidosta. Eli kantelin varastosta löytynyttä nukkea sylissäni sekä kuljettelin sitä jalkoni päällä, ikään kuin Amanda (rakas nukkeni lapsuudesta) olisi liikkunut. Junttasin sitten Amandan istumaan sohvalle ja lähdin nurkan taakse seuraamaan tilannetta... hetken päästä Jone kiskaisi nuken leikkeihinsä näinhän siltä oli pikaisesti pää irti. Se siitä teoriasta sitten, täytyy toivoa ettei kohtaamiset lasten kanssa mene yhtä raivokkaasti.
Haastamme mukaan selittämään omaa neljättä kuvaansa seuraavat bloggaajat:
Careliaanin otukset, Brutus ja Hippu, Thö Myyräkoirat sekä Joenpenkan kennelin
5 kommenttia:
Haaste on otettu vastaan, kunhan kirjoitan seuraavaa postausta suoritan sen siinä. :D
Ollillakaan ei ole kokemusta pienistä lapsista, joten ehkä kaivan varastosta lapsuuteni Anja-nuken ja katson, miten Olli suhtautuu.
Unna: Jäämme odottamaan tulosta ;)
Olli: Eihän tuo ihan koko totuutta kerro, mutta pääsimpähän noin edes siitä nukesta eroon. Tänne asti sitä on säästelty ja nyt oli hyvä syy heittää se pois :)
Milo ei myöskään ole tottunut pieniin lapsiin ja niillehän on aivan pakko räköttää. Varsinkin polvenkorkuset on sen mielestä niiin outoja että.. Vaikka tuo meidän piha ja leikkipaikka on aina kiljuvia lapsia täynnä, silti tuntuu ettei se oo yhtään tottunut niihin vaikka joka pv mennään niiden ohi.
Kerran Milo mummulla ollessaan tonki vaatehuonetta, siellä oli sellanen muoviarkku joka siis jäänyt siskolta ja multa lapsuuesta, siel oli kaiken näköstä kamaa mutta tää rontti tonki sieltä mun varmaan ainoon nuken joka ollut ja riepotti sen rikki :D Itse en pienenä leikkinyt koskaan nukeilla( vieläkään en ole kovin lapsirakas), vaan eläimet oli lähellä sydäntä. Kaippa toi poitsu sen tajus ja aatteli et annetaa nukelle kyytiä... Pää pois ja silleen :D
Veera, Milo ja Tyyne: Meillä on kanssa naapurustossa lapsia, joten tottumisen pitäisi olla helppoa. Osa kuitenkin tulee Jonen mielestä ihan liian nopeasti liian lähelle ja sehän ei ole kivaa kenestäkään. Useampi nappula on säikähtänyt räjähdysmäistä haukkua. Tosin eilen tapahtui läpimurto siinäkin asiassa.
Itsekään en ole erityisemmin lapsirakas, mutta iän myötä jonkin sortin myöntymistä myös ihmisen pentuihin on hiukan havaittavissa :)
Lähetä kommentti