Ketun haukuntaa

Eilen ajoimme Sheriffien kanssa Ahonkylän keinoluolalla. Tarkoitus oli saada viimeinen tilannetieto koirien suhteesta kettuun. Sunnuntaina Karttulassa on luolakoe johon meiltä mukaan mahtui yksi koira. Ajattelimme antavamme tämän mahdollisuuden Jimille, mutta eiliset harjoitukset antoivat uutta ajateltavaa.

Jo pelkkä paikalle saapuminen tapahtui räväkästi... Ensinnäkin koiria ottaessani autosta katkesi kynsi. Mikä olisikaan oivallisempi paikka kuin kiljahtaa siinä miehisen harrastuksen keskellä juurineen katkenneen kynnen puolesta?! No sain purtua hammasta ja käytin hihnoissa riehuvan kaksikon tarpeillaan. Jone meni ensimmäiseksi rauhoittumaan autoon ja Jimi pääsi hommiin. Se siis kävi ensin tutustumassa elämänsä toisen kerran tyhjään luolaan. Viimeksi se tapahtui joskus kaksi vuotta sitten. Muistelen sen menneen ihan ok silloin.

Nyt kaveri sitten oli liian innostunut. Luolaan se taas sujahti nelivedolla, mutta haukkui siellä touhutessaan koko ajan. Yritin hyssytellä sitä ja välillä se kuuntelikin rauhallisia neuvojani. Liikkuminen siellä oli jokseenkin poukkoilevaa, mutta melkein koko luolasto tuli kierrettyä. Kokeessahan koira saa innoissaan haukahdella vähän tyhjässä luolassa, mutta eilinen ei todellakaan näyttänyt hyvältä. Siis minusta siinä ei todellakaan ollut mitään kehuttavaa. Liiasta haukunnasta vähennetään pisteitä, joten olisimme olleet varmaan jo siinä vaiheessa pahasti miinuksella.

Itse ketun kanssa peuhaaminen menikin sitten Jimillä hyvin. Kaveri teki elämänsä parhaimman suorituksen. Se jaksoi haukkua hyvin, tosin liian kaukana, mutta se ei lähtenyt vaeltelemaan luolassa. Aikansa se siellä jyskähteli haukkua ja sitten otin sen pois. Siellä olikin tyytyväisen näköinen kaveri suu vaahdossa ja heilutteli häntäänsä. Tykkään edelleenkin Jimin haukunnasta, joka on todella miehekäs ja möreä. Suorituksen jälkeen oli todella ristiriitaiset tunteet siitä mitä tulevan kokeen suhteen pitäisi tehdä. Tyhjän luolan tarkastus meni persuuksilleen, mutta itse luolastus onnistui.

Janoinen ahertaja

Jonen suoritus olikin sitten hauskaa katsottavaa. Se meni aivan itsenäisesti luolaan, joskin vähän hitaasti raahaten itseään. Sainkin tapauksesta kuvan todisteeksi.

Jone haukkuu todella vähän mennessään, hakupesän edessä ketun kanssa peräkkäin se ei juuri suutansa aukaise. Sitten ketun mennessä loppuun tajuaa Jone päästää ääntä. Loppuun mennään aina räväkästi, mutta sitten tulee se ainoa yritys saada ketusta kiinni. Jone siis menee paljon lähemmäs kuin Jimi, jopa hieman liian rohkeasti. Siellä kuulostikin eilen olevan melkoinen mellakka äänistä päätellen. Meidän treenari laittoi jo pellin Jonen ja ketun väliin siinä tohinassa. Sitten tapahtuikin jälleen se mikä joka kerran tapahtuu. Jone perääntyy ja hiljenee täysin. Aukaistessamme luukut se läähätti siellä tyytyväisenä pitkällään. Ei se sieltä olisi halunnut pois lähteä, mutta ei enää kiinnostanut jatkaakaan. Seppo naureskelikin, että tässä on koira joka tekee kaiken kelaten. Niinhän se onkin, ei sen maltti riitä kuin pallotteluun. Jonelta oli kuitenkin rohkea suoritus jälleen se vaan loppui oikeastaan ennen kuin kerkesi kunnolla alkaakaan. Rohkeutta kaverilta tuntuukin kuulema löytyvän, mutta nyt odotellaan vaan koiruuden aikuistumista. Kiirettä sillä ei ole ja 15 kk on Sepon mielestä hyvä ikä harjoitella.

Jone matkalla luolaan

Niin no mihin lopputulokseen sitten tulin Karttulan 9.5. kokeiden suhteen? Siihen ettemme osallistu. Ensinnäkin tuomari on eri kuin ilmottautuessani, pikaisella googlaamisella löysin tästä Vanhatalosta juttuja jotka liittyivät lähes terriereihin. Hän on saksanmetsästysterrieri harrastaja ja sehän oli viimeinen niitti minulle. Todennäköisesti sellainen ihminen vaatii koiralta liian aggressiivista lähestymistä minun makuuni. Lauantaina tuomaroimassa on todennäköisesti tuo Nykäsen Seppo jonka luona olemme käyneet harjoittelemassa. Sepon kokeeseen olisin ennemmin ollut menossa, Vanhatalo oikeesti tuntui jakamiensa arvostelujen valossa pelottavalta. Ei varmaan ole, mutta minkäs sitä ensivaikutelmalle tekee.

Tuosta osallistumisestamme sitten väännettiinkin kättä tuon henkilön kanssa jolle piti ilmottautua. Meidänhän piti olla vain varasijoilla kokeeseen. Sitten saimmekin paikan viimeiselle koepäivälle ja puhetta oli, että ilmoitan tulomme varmaksi harjoitustemme jälkeen. Ilmoitin ettemme tule, mutta hän olikin aamulla laittanut viestiä, että ilmottautuminen on sitova. Saatamme ilmeisesti joutua nyt sitten maksamaan osallistumismaksun 40 euroa, mutta säästämmepähän bensaa ja luontoa sekä omat kasvomme. Laskeskelin, että se olisi melkoinen päivä Jimille. Ensin pitäisi ajaa reilu 190 km heti aamusta, sitten pitäisi olla autossa odotellen vuoroaan ja kun se sitten vihdoin pääsee autosta niin pitäisi osata olla haukkumatta liian innokkaasti tyhjän luolan tarkastuksessa. Sitten kun se kauhuskenaario on nähty lähtisimme taskut tyhjinä kotiin ja kiroisimme tuhlanneemme päivän. Ajaisimme taas reilun 190 kilsaa ja toteisimme tehneemme p*skan reissun.

Päätös saattoi olla hätiköity, mutta nyt vaan teki mieli tehdä näin. Muutenkin minusta tuntuu, että jätämme lajin hetkiseksi. Nähtyäni tuon meidän harjoituksissa käytettävän ketun ihastuin sen ulkonäköön :) Ei se mitään pahaa ole tehnyt ja silti se laitetaan "syötiksi ja haukuttavaksi". Eniten harmittaa, että meitä olisi ollut Karttulassa vastassa Anne joka koko ajan kannusti minua tulemaan kokeilemaan kokeita. Annehan aloitti oman Sakkensa ( Keski-Maan Deagol ) kanssa lajin melko kylmiltään ja valioitui melkein heti. Meillä ei sitten olekaan niin hyviä koiria...Sakkea kyllä pidämme esikuvanamme. Olisin saanut siis kokeneelta henkilöltä vinkkejä ja vähän perspektiiviä mitä kokeessa tapahtuu. Joskus ne ensimmäiset kokeet tietysti ovat edessä, mutta ei tänä viikonloppuna. Jäädään nyt sitten odottamaan tuleeko sitä laskua, kun jätimme menemättä...