Rallia ja ketun jahtaamista

Pitkä talvi näyttää kohta väistyvän kevään tieltä. Tämähän tarkoittaa sitä, että kalenteria katsotaan tarkkaan ja mietitään mihin kokeisiin ilmottaudutaan. Tällä viikolla pääsimmekin kokeilemaan ihan uutta lajia rally-tokoa sekä muistelemaan miten ketun kanssa "seurustellaan", virallisesti kävimme siis harjoittelemassa luolakoirien taipumuskokeita varten.

Ensinnäkin tiistaina menimme tutustumaan tuohon kylämme rally-toko porukkaan. Koiria taisi paikalla 12 kappaletta ja rotukirjo oli laidasta laitaan. Porukka on onneksemme alussa, joten pääsemme lajiin vielä hyvin mukaan, mutta huomattavia eroja kontakteissa kyllä oli. Laji tuntui ihan kivalta, tosin itsepäisen mäykyn kanssa siinä on omat haasteensa. Mukana oli tutustumassa vain Jimi, mutta seuraavalla kerralla mukana ovat molemmat. Näin kerran kokeneena laji tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että tottelevaisuusliikkeitä tehdään radalla mahdollisimman tarkasti ja ripeästi. Radalla on siis maassa kyltti jossa sanotaan mitä pitää tehdä ja sitten se koitetaan tehdä metrin sisällä kyltistä. Lajin pitäisi olla mahdollisimman hauska ja hihnan tulisi hymyillä. Tähän ilmiöön emme vielä Jimin kanssa päässeet tutustumaan, mutta hyvin poika suoriutui tunnista. Turhaa räyhäämistä ei ollut ja se jopa istui välillä perusasennossa kontaktissa! Seuraavalle kerralle onkin jo ostettu lihapullat nameiksi, sillä juusto ei miellyttänyt :)

Uudesta lajista väsynyt, mutta onnellinen koira

Jonen rally-tokoilu menee varmaan perseelleen, mutta saapahan kaveri hyvää harjoitusta olla asiallisesti vieraiden koirien kanssa. Toukokuussahan Jone menee näyttelyyn ja käytöstapoja pitäisi kohentaa huomattavasti. Harjoittelemme siis sopivaa käytöstä tuolla parkkipaikan reunalla.

Lisäksi rally-tokon ohjaaja kysyi olisiko meillä innokkuutta Jimin kanssa Kaverikoiratoimintaan, jos saisimme porukkaa kerättyä. Tietysti tuo lipsuttaja joutaisi piristimään hoitolaitosten ihmisiä. En tiedä miten tarkat kriteerit on tuohon toimintaan ja mitä kouluttajan saaminen edellyttää meiltä halukkailta, mutta eihän tuollaisesta voi kieltäytyäkään. Niin hienolta tilaisuus kuulosti.

Miksi Jimi pääsi sinne johonkin tokioon ralliamaan ja mie en?! ARHG!

Keskiviikkona sitten ajoimme Liperin Ahonkylään treenaamaan ketun kanssa. Reissussa meni vaatimattomasti neljä tuntia, mutta jotain selkoa Sheriffien tasosta saatiin. Paikalla oli ihan kivasti porukkaa, yksi lyhytkarvainen, yksi karkkari, neljä pitkäkarvaista sekä tietenkin meidän hurjimukset.

Jimi oli menossa luolille heti päästyään autosta ja harmikseen joutui odottamaan vuoroaan. Voi sitä vinkumista ja rimpuilua. Ei jäänyt epäselväksi olisiko kaverista luolaan... Välillä Jimi kuitenkin älysi käyttäytyäkin ja odotellessaan se istuikin jalkani vieressä perusasennossa. Hienoa, kun mäykky osaa käyttäytyä! Siis mikä fiilis! Olin jo pelkästään siitä riemuissani. Jone puolestaan haukkui äänensä käheäksi odotellessaan vuoroaan autossa.

Jimin ensimmäinen luolaan meneminen oli jälleen sukkelaa, onneksi kerkesin sen verran ottaa koirasta kiinni, että sain pannan pois. Itse suoriutuminen luolassa oli myös vikkelää, mutta haukku huonoa. Tosin minnekään ei jääty hiljaa tupeloimaan, mutta tarpeeksi lähelle kettuakaan ei ihan menty.

Jimin toinen kerta menikin huomattavasti paremmin. Kaveri siis jaksoi haukkua innolla siinä ketun nenän edessä ilman mitään peltejä. Onneksi nenään ei tällä kertaa tullut venttiä, mutta lähellä se varmasti oli. Jimin kanssa voisi kuulema mennä kokeilemaan ihan oikeaakin koetta, emme häpäise itseämme, jos käymme kokeilemassa. Tosin pystejä on turha odotella, eli se on jo valmiiksi tiedossa, mutta eihän kokemus pahasta ole.

Jone kävi siis toista kertaa tutustumassa lajiin ja sekin meni suppilosta ja ahdingosta ilman suurempia houkutteluja. Eli selvää kehitystä oli tapahtunut, viimeksi Jonea työnnettiin väkisin luolaan... siitä ei kyllä enää nauttinut koira eikä emäntä.

Jonen ensimmäinen kierros luolassa tällä kertaa meni tosi hyvin. Se on yllättävän hiljainen, ketun ollessa ensimmäisessä hakupesässä Jone yleensä on täysin hiljaa. Se on kuulema kovan koiran merkki, itse en tiiä mitä se tarkoittaa. Loppujen lopuksi Jone meni tosi hyvin ketun perässä, suurimmaksi osaksi kilju haukunnalla. Jimihän haukkuu ihanan äijämäisesti. Jonenkin haukunta on kuulema riittävää kokeessa, ja kaveri meneekin huomattavasti lähemmäs kettua kuin Jimi. Lisäksi se jaksaa ähistä siinä ketun edessä aika hyvin.

Toisella kierroksella sitten Jone meni jälleen hyvin luolaan, mutta muuten työskentely oli vaisua. Kettu saatiin kuitenkin ajettua sinne minne pitikin ja Jone meni luultavasti liian lähelle. Äkkiä luolasta kuului hirmuinen ähinä, rähinä ja ketun kitinä. Sitten oli hiljaista... liian pitkään hiljaista... säikäytti jopa. Hetkisen mietittyään Jone lähti peruuttamaan ja peruutti aina hakupesään asti eikä ilmoittanutkaan halukkuutta jatkaa työskentelyä. Tympääntynyt kaveri otettiin pois, lähtiessämme ladosta Jone kuitenkin näytti vielä olevan menossa uudelleen kohti alun ahdinkoa. Eli onneksi mitään traumoja ei näyttänyt olevan.

Niinpä tässä nyt ollaankin sitten ilmottautumassa Karttulan lut-kokeisiin. Elämämme ensimmäisiin ja luultavasti molemmat lähtevät kokeilemaan, jos vaan pääsevät. En tiedä miten muut treenaavat, mutta itseäni häiritsee tuo meidän "valmentajan" tyyli, sillä peltejä ei juurikaan käytetä eikä neuvoja juurikaan satele. Siinä on sitten vaikea kannustaa koiraa, kun ei tiedä missä vaiheessa se pitäisi tehdä. Niinpä nämäkin treenit menivät siihen, että sparraus tapahtui pihalla, mutta ladossa ei juurikaan äännelty.

Saa sitten nähdä mitä tästäkin harrastuksesta tulee, mutta kyllähän tuo kiinnostaisi kokeilla ainakin kerran. Itse en lajista juurikaan niin innostu, mutta koirat näyttävät nauttivan. Lisäksi Jonelle saattaisi tulla vähän tuota itsevarmuutta LUT:sta. Tosin liiaksi sitä ei toinna kasvattaa, sillä muuten täällä kasvaa sellainen The V*ttupää ettei sille kohta kykene kukaan sanomaan viimeistä sanaa. Jimi puolestaan on utelias, mutta maltillinen jopa ketun kanssa eikä se ota tyhmiä riskejä, mutta näyttää nauttivan suunnattomasti kuitenkin sen kiusaamisesta.

Kohti viikonloppua ja Höyhensaaria