Pääsiäispaasto jatkuu yhä

Sheriffit aloittelivat tuossa pyhien aikaan paastoilemaan, eikä ruokahalua ole vieläkään juuri löytynyt. Kupista siilataan tarkkaan mitä syödään ja suurin osa ruoasta jää koskemattomana kuppiin. Ja annoksissa on ollut suurta herkkuakin, tonnikalaa ja jauhelihaa. En tiedä mikä tämän on aiheuttanut, kevään tuoksut, liian isot annokset vai matolääkkeet. Yritin Pääsiäisen aikana saada madotettua molemmat koirat Axilurilla, mutta kuuri jäi kesken. Ensimmäiset tabletit menivät molemmilla alas, mutta sen jälkeen kuppia ollaan tarkasteltu kummasti. Kuuri saatiin viimeksi syötettyä Jimille, mutta Jone sai aikaisemmin illan kestävän oksennustaudin. Nyt sitten kävi huonommin; Jimi oksenteli tällä kertaa useamman kerran illan aikana eikä kumpikaan ole syönyt kunnolla viikkoon. Hylkään nyt tuon valmisteen ja marssin apteekkiin ostamaan jotain muuta valmistetta. Mieluiten sellaista joka annetaan vaan yhtenä tablettina, täytyykin ehkä soittaa omalle eläinlääkärille ja kysyä neuvoa, vai mitä teillä muilla käytetään?

Satamasta löytyi muistomerkki

Sitten muutama maininta tuosta meidän lenkkeilystä. Olen todennut ettei meidän kannata ottaa lenkille ketään ylimääräistä henkilöä, sillä koirat eivät osaa kävellä sitäkään vähää, jos mukana on joku muu. Huomasin tuon kun tätini oli meillä vierailulla, ensinnäkin Sheriffit joutuivat kävelemään tavallista hitaammin, mutta lisäksi ne näyttivät kaikki temppunsa. Isännälle olen aina kiukunnut ettei kaksi kättä riitä koulimaan kaikkea pois kahdelta koiralta, mutta paremmin hermot & pakka pysyvät koossa normaali kokoonpanolla, eli minä ja molemmat koirat. Ne on kai niin tottuneita kävelemään kylki kyljessä etteivät ymmärrä, jos joku muu taluttaa toista.

Jonessa on ollut näkyvissä pienesti rauhoittumisen merkkejä. En viitsi hirmuisesti hehkuttaa ettei tarvitse pettyä kohta :) Kaveri on vähentänyt haukkumista ja entiset peloittavat paikat ovat muuttuneet vähintäänkin neutraaleiksi, enää harvoin koira säntäilee narussa karvat pystyssä. Olemme noilla peloittavilla nurkilla harjoitelleet huomion kääntämistä muualle ja rauhoittumista, eli olemme ottaneet joko lelun esille tai sitten nautiskelleet makupaloja. Lisäksi Jimi on tehnyt oman osansa jämähtäen yleensä haistelemaan jotain, kun minä olen yrittänyt päästä huomioitta ja nopeasti tiettyjen talojen ohitse. Toissapäivänä kävelimme tuolla Kontiolahden kylänraitilla ja törmäsimme moniin asioihin. Olipa se hieno kokemus! Jimihän kävelee laput silmillä joten se ei huomaa mitään. Jone puolestaan huomaa kaiken, yleensä jopa senkin mitä hänen takanaan tapahtuu. Sainkin keskittyä Joneen täysin ja yllättävän vähän jouduin ojentamaan sitä. Yhden pyöräilijän perään olisi ollut kiva lähteä, mutta pieni palautus riitti eikä sen jälkeen pyöräilijät häirinneet. Lisäksi törmäsimme lastenvaunuihin, mopoihin, ihmisiin sekä koiriin.

Ja muistomerkin vierestä jokin tappokone

Ensimmäinen vastaamme tullut viisikko (3 koiraa ja 2 ihmistä) meinasi mennä hyvin ohitsemme, mutta ihan puhtain paperein ei päästy ohitse. Oltaisiin päästy ellemme me ihmiset olisi pysähtyneet kohdalle juttelemaan. Tuossa viisikossa oli kaksi pientä valkeata koiraa ja spanieli. Pienin noista valkeista koirista oli ilmeisesti pentu ja siltähän se ensimmänen haukku pääsi. Sitten Jone aloitti kiljumaan, koska se säikähti tilannetta ja ilmeisesti nenänsä edessä ollutta spanielia joka ryhtyi näyttämään hampaitaan. Sitten Jimi puuttui tilanteeseen ja tönäisi Jonen edestään ja ryhtyi pystypainiin spanielin kanssa. Siinä vaiheessa Jone jo oli kovasti menossa toiseen suuntaan kiljuen ja Jimi jatkoi haukuntaansa. Tilanne kuitenkin rauhoittui todella nopeasti pienellä välimatkan kasvattamisella, mutta tajusimpahan etten jää kaveraamaan kapealla jalkakäytävälle vieraiden koirien kanssa. Lisäksi tuossa oli mukana noita pieniä valkeita koiruuksia joita pelkään. Pelkään siis kaikkia pieniä valkeita koiria. Kait se johtuu siitä, että sellainen on purrut minua ollessani pieni, tosin kiusannuthan minä olen varmaan sitä, mutta enhän muista kuin sen pureman. Joka tapauksessa tuosta tilanteesta käveltiin ilman vaurioita.

Seuraava nelikko tulikin muutaman kilometrin jälkeen kohdalle. Kokoonpanona tällä kertaa kaksi terrieriä ja kaksi ihmistä. Taluttajat naureskelivat nähdessään meidät ja olisivathan ne tahtoneet jäädä tutustumaan meihin, mutta kieltäydyin. Sanoin naisille koirieni olevan kilttejä, mutta tahtovan ohittaa heidät haukkumatta. Jätimme tutustumisen väliin ja kappas kukaan ei haukkunut. Olen niin ylpeä, että sain kieltäydyttyä lähemmästä tutustumisesta ja siitä miten hienosti Sheriffit hoitivat tilanteen.

Lisäksi eilen täällä kotinurkilla pääsimme lähes haukkumatta erään koiran ohitse. Jimi olisi tahtonut leikkiä sen kanssa, niinpä se heilutti häntää ja haukahti kerran. Mielestäni se meni tosi hienosti joka tapauksessa, sillä Jone pysyi täysin suu kiinni. Olimme kuitenkin kaikki kosketusetäisyydellä ja koira oli meille täysin vieras. Eli talven aikana on sittenkin tapahtunut edistystä!

Nyt olemmekin tästä edistyksellisyydestä ylpeinä vähän katselleet tulevia tapahtumia ja mietiskelleet mihin haetaan. Toukokuussa olisi näyttelyt Lieksassa ja samana viikonloppuna on LUT-kokeet Karstulassa. Eli jompi kumpi pitäisi valita. 29.5. on puolestaan Joensuussa näyttely ja sehän kiinnostaisi, sillä tuomari kuulostaa hyvältä, mutta ennen kaikkea siihen mennessä me ehkä kerkeisimme harjoitella Jonen kanssa sitä kävelyä. Kesäkuussa olisi mejä-koe, vai oliko peräti kaksi tässä lähistöllä. Jimikin pääsisi sitten oikeisiin töihin. Saa nähdä nyt miten tässä saa ittensä motivoitua tai sitten vedetään tämä kesä lonkkaa ja keskitytään puutarhan hoitamiseen. Meillä onkin jo hoidettu nuo tarvittavat latvojen lyhentelyt; Jimi söi kinoksen alta paljastuneet luumupuun latvat, Jone puri kirsikkapuusta latvan ja itse kävelin suoraan sirenin päälle. Toivottavasti edes joku puska kasvaa pihallamme, sillä monta työtuntia on niidenkin istutukseen mennyt. Joka tapauksessa mukavaa ja aurinkoista kevättä!