Ihana syksy on jälleen täällä. Tuntuupa mukavalta kun jaksaa lenkkeillä kunnolla ilman hikeä. Ihan vaan tästä ilosta vippailimme Sheriffien kanssa 11 kilsaa tänään. Lenkkeilyyn olen yrittänyt ottaa uuden linjan, josta Jimi ei näytä juurikaan nauttivan; vetämisen kanssa on lähes nollatoleranssi. Yksi nykäisy eteen tarkoittaa täyskäännöstä ja viittä askelta taakse. Matkahan ei tällä tyylillä meinaa edetä, mutta toivon tuloksia tulevan syksyn aikana. Sitten lenkkeilyn ohessa tehdään luoksetuloja (jälleen Jimistä aivan turhaa) ja muita temppuja. Olen huomannut Jonen nauttivan temppuilusta ja varsinkin luoksetuloista. Jonehan ei tuosta peruslenkkeilystä niin välitä, joten se varmaan nauttii ajan kuluttamisesta.
Räksytystä ja räyhäämistäkin ollaan yritetty hillitä. Kieltämättä oman asenteen muuttaminen on auttanut suuresti. Huomasin ahdistuvani ja stressaantuvani ihan turhistakin asioista kävelyillä, niinpä olen nyt sitten pyrkinyt vaan positiiviseen tyyliin. Jimi opetettiin lähinnä kannustamalla ja palkitsemalla. Jone valitettavasti on saanut huonomman koulutuksen, sillä olen tuominnut sen oppimattomaksi koiraksi. Nyt olen nähnyt Jonen parhaimmat puolet ja ottanut itseäni niskasta kiinni. Ohituksissa yritän pysyä ihan naama peruslukemilla enkä aukaise suutani ja yhdy kolmentena haukuntaan. Sen jälkeen sitten hirmuiset kehut ja namia suuhun. Kieltämättä tuo tapa on näyttänyt toimivan huomattavasti paremmin. Tässä eräällä lenkillä vastaamme tuli mies pyöräillen kahden saksanpaimenen kanssa (yhdistelmä jota katselin kauhulla). Meidän kolmikkomme kohtasi tuon kolmikon kapealla pyörätiellä eikä kukaan neljästä koirasta haukahtanut kertaakaan. En vaan tiedä johtuiko se omasta koulutuksestani vai siitä, että Sheriffit pelkäsivät tätä toista koiranomistajaa joka huusi jo kaukaa: HILJAA NYT! Sen isännän komento oli niin uskottava ettei mäykkyläisetkään uskaltaneet suutaan aukaista.
Omalla pihalla ollaan sitten harjoiteltu Jimin kanssa tokoa ja rally-tokoa. Jimin motivaatio on ihan mahdottoman hyvä, kuuden lihapullan treenit ovat sille ihan liian vähän. Jonen kanssa tokoilut ovat alussa, mutta me ollaan sen kanssa yritetty opetella koiratanssia. Ehkei saada ikinä kunnon esitystä aikaiseksi, mutta pääasiahan on että meillä on hauskaa. Hauskaahan meillä oli myös tässä viime lauantaina, kun Jimin tyttöystävä Mirkeli tuli emäntänsä kanssa aamulenkille. Lenkin jälkeen sitten naapurin tytöt tuli juoksemaan Mirkelin sekä Sheriffien kanssa, ja voi kun sitä touhotusta olikin mukava katsella. Tässä muutamia kuvia kavereista.
Räksytystä ja räyhäämistäkin ollaan yritetty hillitä. Kieltämättä oman asenteen muuttaminen on auttanut suuresti. Huomasin ahdistuvani ja stressaantuvani ihan turhistakin asioista kävelyillä, niinpä olen nyt sitten pyrkinyt vaan positiiviseen tyyliin. Jimi opetettiin lähinnä kannustamalla ja palkitsemalla. Jone valitettavasti on saanut huonomman koulutuksen, sillä olen tuominnut sen oppimattomaksi koiraksi. Nyt olen nähnyt Jonen parhaimmat puolet ja ottanut itseäni niskasta kiinni. Ohituksissa yritän pysyä ihan naama peruslukemilla enkä aukaise suutani ja yhdy kolmentena haukuntaan. Sen jälkeen sitten hirmuiset kehut ja namia suuhun. Kieltämättä tuo tapa on näyttänyt toimivan huomattavasti paremmin. Tässä eräällä lenkillä vastaamme tuli mies pyöräillen kahden saksanpaimenen kanssa (yhdistelmä jota katselin kauhulla). Meidän kolmikkomme kohtasi tuon kolmikon kapealla pyörätiellä eikä kukaan neljästä koirasta haukahtanut kertaakaan. En vaan tiedä johtuiko se omasta koulutuksestani vai siitä, että Sheriffit pelkäsivät tätä toista koiranomistajaa joka huusi jo kaukaa: HILJAA NYT! Sen isännän komento oli niin uskottava ettei mäykkyläisetkään uskaltaneet suutaan aukaista.
Omalla pihalla ollaan sitten harjoiteltu Jimin kanssa tokoa ja rally-tokoa. Jimin motivaatio on ihan mahdottoman hyvä, kuuden lihapullan treenit ovat sille ihan liian vähän. Jonen kanssa tokoilut ovat alussa, mutta me ollaan sen kanssa yritetty opetella koiratanssia. Ehkei saada ikinä kunnon esitystä aikaiseksi, mutta pääasiahan on että meillä on hauskaa. Hauskaahan meillä oli myös tässä viime lauantaina, kun Jimin tyttöystävä Mirkeli tuli emäntänsä kanssa aamulenkille. Lenkin jälkeen sitten naapurin tytöt tuli juoksemaan Mirkelin sekä Sheriffien kanssa, ja voi kun sitä touhotusta olikin mukava katsella. Tässä muutamia kuvia kavereista.
Jone, Tyyne, Manta, Jimi, Mirkeli sekä Unna ja Meiju
Jone, Manta, Tyyne sekä Unna ja Siru
Touhotusta
Tyyne ja Jone, takana Manta
Jone ja Manta
Tyyne ja Manta, takana pieni pala Jonea
Jimi ja Mirkeli
Jimi ja Mirkeli
Mirkeli, takana Jimi ja Siru
9 kommenttia:
Kävelyharjoitukset vaativat pitkää pinnaa. Kaikilta osapuolilta. Täytyy vaan muistaa, että harjoitus tekee mestarin. Mutta koska?
Mäyräkoiran kanssa eläminen on yhtä haastetta, mutta enpä yhtään päivää vaihtaisi pois. Tai ehkä jonkun ripulipäivän sittenkin.
Sheriffeillä on ollut leikkikavereita joka koossa! Oli pojilla varmaan riemukas päivä.
Tuota nollavetoisuutta olen yrittänyt syksyn tullen myös pitää lenkillä yllä. Koko helteisen kesän lenkit sujuivat yhteistymmärryksessä, viileinäkin päivinä. Mutta nyt syksyllä (tulkitsin syyksi koiran pitkästymisen kun palasin töihin) lenkillä halutaan sinkoilla joko edellä tai perässä jumittaen.
Kivoja kuvia kaverikoirista! Hyvin näyttävät tulevan toimeen, noutajat taitavatkin olla aika sosiaalisia.Jos Siru on meidän kaikkien alueella asuvien tuntema ääni,niin aika kiva etu, kun voi jättää töihin lähtiessään koirille radion auki...no nyt alkoi epäilyttää, että onkohan sittenkään hyvä idea! Meinaan oma koira ois varmaan aika hukassa, jos oman ihmisen ääni kuuluis kajareista, eikä ihmistä oikeasti sitten oliskaan missään...
Että nauratti tuo sakemannien omistaja, vois ajella joskus meilläkin päin komentohuutoineen!
Kyllä on ollut vilinää tuollaisen koiralauman kanssa ja pojat olivat varmasti sopivan väsyneitä leikin jälkeen :)
Olli: Kävelyyn on Jimin kanssa tuhlattu erittäin paljon aikaa. Välillä olen lipsunut komennosta ja ilmankos koira ei vieläkään osaa kävellä vetämättä. Tämän päivän lenkki oli kuitenkin fiasko kaikkine tapahtumineen. Onneksi ongelmakoirakouluttajaan on jo otettu yhteyttä. Lähinnä pitäisi vissiin päivittää oma tyylinsä, jotta saisin molemmat innostumaan yhdessä. Yksittäinhän se on helpompaa. Kieltämättä mäyräkoiraa en vaihtaisi, mutta ehkä seuraava tulee olemaan jo jotain muuta.
Mai: Vetäminen on inhottavaa, mutta onneksi se kestää lähinnä sen ensimmäisen 10 minuuttia enää. Tosin poikkeuksiakin löytyy, kuten tänään huomattiin isännän kanssa. Ei ihme jos muutaman vuoden päästä kuljetaan itse ranteet tuettuina ja Jimi muutama kaulanikama paikaltaan liikkuneena. Jotenkin tuon vetämisenkin vielä omasta puolestani kestäisin, mutta pelottaa Jimin niska ja hartiat, kova vetäminen on oma tekijänsä mäyräkoirahalvautta ajatellessa.
Sohvi: Kyllä pojilla kieltämättä riitti seurattavaa tytöissä. Jakokin on selvä, Jonea kiinnostaa hieman vanhemmat leidit ja Jimiä taas nuoremmat. Kunnon leikkiä ei vaan porukalla syntynyt, mutta senkin edestä ajateltavaa ja haaveiltavaa. Päiväunilla tassut vipeltivät kunnolla :) Hienosti bongattu, Siru on todellakin radiosta tuttu.
Ja mikäli vielä törmätään tuohon sakemannin omistajaan ja tohditaan jutustella (mitä kyllä epäilen) pyydän poikkeamaan teidän kulmilla. Ihan vaan jotta tekin näette jotain ihmeellistä ;)
Sunan: Yllättävän vähän oli vilinää, mutta sitäkin enemmän tunnelmaa. Tuttujen koirien kanssa ei tarvitse pelätä rähinöitä tai satuttavia sanoja kuten koirapuistossa saattaa käydä. Olenkin syyttänyt itseäni Jonen erakoitumisesta, mutta toisaalta miksi koiran pitäisi viihtyä kaikkien kanssa, sillä enhän itsekään viihdy jokaisessa porukassa.
Tässä ihan juuri noin viikko sitten jouduin turvautumaan sellaiseen, että nostin Ossia valjaista kun vastaan käveli naaras rottweiler ja toinen urosmäykky ja siinä sitten alkoivat kaikki kolme haukkua toisilleen. Syliin tätä meidän riehuvaa pirua ei voinut ottaa koska se olisi raivoissaan kohtelustaan todennäköisesti napsaissut minua. Joten valjaista kiinni ja noin viiden metrin kanto:) Sitten takaisin maahan. On se kumma nuo kohtaamistilanteet joskus. Ja millä tätä huonotapaista vielä kouluttaisi?? Terveisin M-L ja Ossi (se huonotapainen)
Marja-Leena: Voi Ossia. Onpa pitänyt kuumua kaksikon takia. Näissä ohituksissa ei juuri tunnu olevan mitään kaavaa tai logiikkaa. Epäilenkin, että ainakin omalla käytökselläni annan merkin rähjäämiseen. Toivon niin saavani ammattiapua. Tosin pientä toivonkipinää oli tänään huomattavissa, kun tehtiin vähän Jonen kanssa temppuja koulutuskentällä.
Toivottavasti teillä ja meillä saadaan nauttia leppoisista lenkeistä!
Joo nyt kaivataan vertaistukea. Tosin onneksi minun ei tarvitse opettaa hihnakäyttäytymistä kuin yhdelle, mutta senkin ikä lisää haastetta. Varmaan naapurit katsoneet jo ihan hulluksi, tai siis tämä on vahvistanut heidän käsityksiään asiasta, kun ollaan sahattu tuossa pihassa edes takaisin, kun se hihna aina vain kiristyy.
Ande: Lähetämme säkillisen positiivisia voimia harjoituksiin. Itse repiydyin Jimin perässä Kolin vaikeissa maastoissa 11.5 kilometriä. Ei paljon naurattanut. Kun olisi ollut aikoinaan fiksu niin ei olisi sallinut pientäkään perseilyä hihnassa. Eli kattokoot naapurit vaan ymmyrkäisenä, saavatpahan jotain keskusteltavaa.
Lähetä kommentti