Päiväretki Tuusniemelle

Tänä aamuna automme nokka suunnattiin kohti Tuusniemeä. Sheriffit lähtivät mukaan yhdistetylle turisti- ja työmatkalle. Kaverini Anne oli järjestänyt Sheriffeille melkeinpä yksityiset luolatreenit erääseen tuusniemeläiseen navettaan, mukana olivat siis Sheriffit sekä kohta 4 kk vanha pk mäyräkoira Edi. Käytiin kokeilemassa luolaa, mutta eipä siitä paljonkaan mainittavaa ole.

Tai no mainitaan sen verran ettei se oikein kumpaakaan kiinnostanut. Jo meneminen luolaan oli suhteelliseen vaikeaa, liekö vyötärölle kertynyt jokunen sentti kesällä?! Jimi kävi tarkistamassa tyhjän luolan ja olikin todella hiljainen, verrattuna edelliseen kertaan. Eikä paljon kehdannut kaveri luolassa haukkua, sillä treenauttaja käytti aika kovaa kieltä. Se sai ilmeisesti meidän äijän hiljaiseksi, joko kauhusta tai kummastuksesta. Jimin työskentely ketun kanssa oli jokseenkin naurettavaa settiä. Intoa tuntui mennessä riittävän, mutta kettua ei meinannut löytyä vaan Jimi päivysti sitä siellä kulmassa missä se meidän Ahonkylän treeneissä aina on. Kaverille ei siis tullut mieleenkään etsiä sitä omatoimisesti. Pienellä avustuksella Jimi saatiin ketun eteen ja kuului jokunen kumea haukahdus. Siinä kaikki.

Jone kävi myös pyörähtämässä ketullisella luolalla, ensinnäkin jo meno oli tuskaista. Työskentely oli puurtavaa ja häpeällistä seurattavaa, lisäksi herkästi haukkuvana tunnettu Jone oli lähes mykkä. Haukahdukset muistuttivat kiljuntaa ja niitäkin kuuluu huolestuttavan harvoin. Jonen saaliiksi luolalta jäi ainoastaan jälki nenään, eikä sekään tullut varsinaisesti kontaktista ketun kanssa vaan siitä, kun treenauttaja räppäsi pellin Jonen ja ketun väliin.

En tiedä oliko syynä kuumuus vai laiskuus. Toisaalta ei harmita hirmuisesti, sillä molemmat koirat ovat nuoria vielä yrittämään, enkä ole vielä päättänyt onko laji edes hirmuisen hauskaa. Joka tapauksessa oli mukava käydä uudessa paikassa kokeilemassa, sillä tuossa meidän vakkari paikalla ei kokeita tiettävästi järjestetä. Kiitokset Annelle treeneistä!

Oman työskentelynsä jälkeen Sheriffit pääsivät autoon lepäilemään ja suunnattiin siihen jonkun kilometrin päähän seuraamaan VERI-kokeita. Siis tätä lajia vartenhan Jonea on yllytetty uimaan, mutta katsoessamme isännän ja Annen kanssa kilpailevien koirien suorituksia heräsi monia ajatuksia. Ensinnäkin lajin kokeisiin on suhteellisen helppoa päästä, näihinkin oli tasan kolme osallistujaa. Monia kokeita joudutaan perumaan vähäisen osallistujamäärän takia, eli saumoja kokeisiin olisi. Lisäksi laji on helppo omistajalle, sillä paikalla ei todellakaan tarvitse tehdä kuin parastaan koiran kanssa, koska kaikki on järjestetty valmiiksi. Mitä sitten itse lajiin tulee meidän treenata Jonen kanssa todella paljon!

Ensinnäkin on tyhjän kaislikon tarkastaminen, eli Jone pitäisi saada uimaan vedessä sinne minne minä viiton ja komennan, tuomarin käskyttämänä. Sitten tulee itse linnun hakeminen vedestä. Eli koira on ensin asennossa vieressäni irti. Sitten ammutaan laukaus ja samalla heitetään lintu veteen, vasta saadessaan luvan tuomarilta lähetetään koira veteen hakemaan lintu. Lintu tulisi tuoda omistajan jalkoihin täysin turmelemattomana, eli kyniminen, repiminen ja sooloilu tuodessa lintua vähentää pisteitä. Kolmantena osiona on jäljestys, siis 150 metrin jälki (20m suoraa ja loppu s-kirjaimen muotoon) käydään vetämässä linnulla. Jäljentekijä jää seuraamaan tilannetta linnun läheisyyteen. Käytettävänä on kaksi tapaa jäljestykseen; joko jäljestää koira kiinni tai irti. Ensimmäinen siis tapahtuu niin, että koira on kuuden metrin liinassa ja ohjaaja kulkee perässä. Koiran tulee osoittaa kaato haukkumalla tai näyttämällä se muutoin. Toinen tapa (joka meillä ei tule kuuloonkaan) on päästää koira irti ja näyttää suunta minne sen pitäisi lähteä. Koira jäljestää matkan itsenäisesti ja tuo sitten linnun suussaan nätisti omistajan jalkoihin tai käteen.

Miten sitten tämän päivän kokelaiden (pk mäykky Jake, kk mäykky Fanni ja saksanmetsästysterrieri) kävi? No kaikki saivat ykköstulokset. Eli katsoimme ilmeisesti pelkän eliitin työskentelyä ja sekös se paineita lisäsikin. Tyhjässä kaislikossa kaikki uivat hyvin ohjaajan huitoessa rannalla. Linnun hakeminen vedestä sujui kaikilta ongelmitta, mutta vain terrierillä oli vaikeuksia antaa sitä omistajalleen. Koira juoksenteli tyytyväisenä lintu suussaan kohti katsomoa ja vähät välitti emännästään (tuntuipa hyvältä, vaikka ei pitäisi olla vahingoniloinen). Joka tapauksessa lintu saatiin omistajalle eikä ohjaajalta päässyt edes kirosanaa, vaikka aivan selvästi harmitti. Itsehän olisin kiitellyt siellä jo kummasti. Myös seuraava osio, jäljestys, meni kaikilta hyvin. Olipa hienoa nähdä, kun mäykky päästetään hihnasta irti ja pyydetään jäljestämään, ja se vieläpä tulee takaisin! Pk mäykky jäljesti hihnassa, jolloin maksimissaan pisteitä voi saada 6. Terrieri ja kk mäyräkoira jäljestivät irti, silloin pisteitä voi haalia 10. Terrieri tuli kertaalleen omistajan luokse ilman lintua, mutta tarmokkaasti jatkoi etsintää. Uusi kiertely toikin tulosta ja suussa oli jo lintu, jota ei kuitenkaan meinattu tuoda omistajalle. Taas nähtiin piirileikkiä ja jännitettiin tuleeko linnusta muhennosta jo kypsentämättömänä. Lopulta koira kuitenkin luovutti ja emäntä sai napattua koiransa kiireellä kiinni kiittääkseen. Viimeinen esitys olikin oman henkilökohtaisen suosikkini kk mäykyn, Fannin, suoritus. Emäntä päästi reippaasti koiran irti ja kehoitti jäljelle. Koiruus lähti kuin ohjus, korvat vain pöpelikössä vilkkuivat ja pian Fanni tulikin tyhjin suin. Emännän kehoittaessa jäljelle tyttö keimaili ja päätti jäädä vääntämään tortut (hieno huumorintaju). Asioinnin jälkeen jatkettiin jälkeen etsintää ja kohtapa tyttö tulikin lintu suussa omistajansa luo ja antoi saaliinsa. Oululaisen kaksikon työskentelyä oli ihanaa katsella ja voi kun itsekin osaisi koulia Jonesta samanlaisen työparin itselleni.

Joka tapauksessa reissu toi uutta ajateltavaa, sillä nyt jätetään LUT rauhaan hetkeksi. Katsotaan sitten kun Jone vähän aikuistuu ja toivottavasti myös rohkaistuu. Jimille en edes mitään toiveita aseta, sillä sen edistys on junnannut paikallaan jo kohtalaisen pitkään. Vesiriista koetta varten puolestaan voidaan tässä ryhtyä harjoittelemaan. Tosin sielläkin epäilyttävin asia on Jonen irti laskeminen, sillä sehän voi juosta ihan mihin tahansa. Pitää siis harjoitella ihan kunnolla tottista ettei kaveri polskuttele kesken työskentelyn takavasemmalle. Hakua käskystä jo harjoiteltiinkin ja muutaman kerran perusteella se on ehkä helpoin osio tuossa lajissa ;) Saa nähdä miten käy, kun siihen yhdistetään sitten ampuminen ja linnun tipahtaminen veteen, pysyykö koira enää emännän vierellä, ehkä jos ihmeitä tapahtuu. Veikkaan myös jäljestyksen olevan Jonelle helppoa, nyt vaan ootellaan jotta talitintti tai vastaava lentää ikkunaan, ja että päästään vetämään sillä jälkeä. Olen jo tuppaantunut isäni mukaan sorsastamaan, mutta en taida rehellisesti sanottuna uskaltaa. Me olemme jo melkein meinanneet menettää Jonen silloin sen lähtiessä omille teilleen, joten sen laskeminen irti on iso kysymysmerkki. Ja antaisinko itselleni ikinä anteeksi, jos se häviäisi jonnekin koemaastoon eikä koiraa sen kummemmin näkyisi, en varmasti. Siispä treeniä kehiin ensin luoksetulon & hakemisen muodossa ja sitten toivottavasti voimme siirtyä harjoittelemaan rannalle hakua, tällä hetkellähän Jonelta on uiminen kiellettyä ihotulehduksen takia. Tässä vielä jokunen "poseeraus" pysähtyessämme jaloittelemaan Tuusniemellä.

Onko ihan pakko kuvata?!

Tuliko ees hyvä kuva?Ota niitä kuvia Jimistä, mie en jaksais just nyt, ku tuolla on niin paljon kaikkee kivaaaaaa...

Toivottavasti tämä nyt riittää ja päästään jatkamaan matkaa!



ps. Isäntä uudisti Sheriffien omia sivuja:
- Jimin sivut
- Jonen sivut