Perheen yhteinen lomakausi on korkattu. Ensimmäinen viikko kulutettiin mökillä, nyt on nollaus tehty. Pelattiin isännän kanssa lapsille suunnattuja pelejä, muistipeleistä Kimbleen. Sheriffit purkivat ylimääräisen energian juosten, kaivellen ja luontoon tutustuen. Hauskaa näytti olevan kaikilla, hellettä riitti ja hihnat sekä pannat saatiin viskata nurkkaan. Mökki sijaitsee pienessä saaressa, joten erillisiä koira-aitoja ei tarvita. Kotimatka olikin poikkeuksellisen hiljainen, ainut äänessä ollut Jone oli Radio Rockin Jone Nikula. Sheriffit ovat väsyneitä varmaan vielä huomisenkin, niin paljon ne kerkisivät touhuta, taidankin vähän muistella kulunutta viikkoa. Aloitin blogia jo kahteen otteeseen mökillä, mutta ajatus ei tuntunut luistavan. Tosin eihän tuo muulloinkaan luista, mutta omalla koneella ja sohvalla on näköjään iso merkitys jutun tuottamiseen.
Jimille yritettiin tehdä VOI-luokan jälkeä, mutta yritykseksihän se jäi. Jäljestä tuli liian lyhyt, ja suunnistusvirheen sekä tilan puutteen takia jälki muistutti sulkeutuvaa ympyrää. Jälki kulki myös kahdesti mökkitien ylitse, sieni unohdettiin ensin kastella, ja maastossa talsittiin turhaan suunnistusvaiheessa. Eli mikään ei mennyt oikein, ja nälkäiset itikat kiristivät hermoja. Kävi mielessä jopa miksi ihmeessä rotumme on mäyräkoira tai miksi ihmeessä me harrastetaan tämmöistä lajia?! Mehän oltaisiin päästy helpommalla, kun oltaisiin otettu joku perusseurakoira jolle riittää vähempikin harrastaminen. Tiedänhän minä, että itsehän laji on valittu, ja varmasti sitä harrastetaan itikoista ja paahtavasta helteestä huolimattakin. Jimi saa harrastaa tätä niin paljon kuin vaan rahkeet riittää. No olisikos tässä nyt sitten aika tehdä pieni analyysi jäljen kulusta...
Jälki noin 300 metriä, noin 22 tuntia vanha: Aloitus innokkaasti. Kymmenen metriä haparoidaan jäljen päällä (sieni oli tässä vaiheessa veretystä kuiva) sitten alkaa ripeä eteneminen. Ensimmäinen makaus ihmetellään, Jimin jäljestyshistorian hienoin tutkiminen. Sitten löytyy kulma, josta käännytään tasan 90 asteen kulmassa uuteen suuntaan. Jäljeltä lähtee lintu lentoon, mutta ohjaajan käsky "anna olla" saa koiran pysymään jäljellä. Vauhti kiihtyy ja sitten alkaa veretön osuus. Koira aloittaa rengastuksen, mutta emäntä käy kärsimättömäksi hyttysten hyökätessä. Koiralle näytetään oikea suunta, ja jälki löytyy jälleen. Loppua kohden makaus ja kulma löytyvät, kaatokin löytyy. Kaadon ympärillä tallottu ympäristö sotkee vähän lopetusta, mutta kaatona käytetty jänis kiinnostaa kehujen arvoisesti. Eli täysin pieleen mennyt jälki sujui hienosti, ja olenkin todella ylpeä tuosta riistan jätöstä. Täytyy tehdä vielä sellainen hieno jälki tässä loman aikana. Jimiin luotan, mutta omaan suunnistukseen en.
Jimi suoritti viikon aikana joka vuotisen laiturilta putoamisen. Poika on aina niin innoissaan vastassa laiturilla, ja tällä kertaa oli mahdottoman hauskaa, kun Kikka oli parkkeeraamassa venettä laituriin. Jimille ei usean metrin kokoinen laituri riittänyt, vaan Sheriffi putosi yht'äkkiä. Jimi tietenkin luuli, että me pudotettiin se laiturilta, eikä ollut tapahtuneesta kovinkaan iloinen. Onneksi ilta oli lämmin ja emännän kuivaus kelpasi vedessä paniikkiin joutuneelle koiralle.
Jone oli isomman Sheriffin sukelluksesta niin haltioissaan, että päätti itse opetella seuraavana päivänä uimaan. Ihmettelimme isännän kanssa laiturin alta kuuluvaa läiskyntää, ja kohtapa näimmekin ihmeen; siellä se meidän pikkuinen ui kaislikkoa kohden. Hienosti näytti uiminen sujuvan, ja rannassa pitikin rypeä useampaan otteeseen. Jone otti myös uimavalvojan roolin, jos isäntäväki on uimassa poika istuu laiturilla ulvomassa. Onneksi vahtiminen kohdistuu vain omaan porukkaan, sillä muillakin mökeillä oli väkeä uimassa, ulvontahan olisi käynyt sietämättömäksi.
Sheriffit ottivat kaiken ilon irti saaren tarjoamista linnuista. Pikkulintuja seurailtiin kauempaa suurella mielenkiinnolla suu viivana. Röyhkeitä variksia ajettiin takaa. Poikasia uittanutta vesilintua seurattiin rannalta käsin, mutta suurimman huomion vei hautova sorsa. Menimme ihastelemaan hienoa auringonlaskua, Jimikin kiipesi parhaimmalle paikalle risukasan päälle. Samalla siitä vierestä pölähti sorsa! Jimin ilme oli melkoisen hölmistynyt, ja vielä tyhmemmältä se näytti, kun kutsuimme sitä hätäisenä poistumaan pesän vierestä. Jone ihmetteli mikä kiire meille tuli, sillä hän ei kerinnyt nähdä koko aurinkoa. Seuraavina päivinä pojat kävivätkin tarkastamassa sorsan tilannetta. Jimi laski munat päivittäin, ja Jone kyseli tulevan äipän kuulumisia, jopa järvessä asti. Toivottavasti emme aiheuttaneet sorsalle ylimääräistä stressiä ja poikaset kuoriutuvat aikataulussa.
Nyt taidan itsekin harkita unille lähtemistä, sillä herätyshän varmaan on klo 6, jälleen. Kiva herätä siihen, että sängyn reunalla notkuu kaksi tuijottavaa mäykkyä. Toinen osaa jopa huokailla, jos herääminen ei tapahdu tarpeeksi ajoissa.
Aurinkoisia ja helteisiä päiviä kaikille!
Jimille yritettiin tehdä VOI-luokan jälkeä, mutta yritykseksihän se jäi. Jäljestä tuli liian lyhyt, ja suunnistusvirheen sekä tilan puutteen takia jälki muistutti sulkeutuvaa ympyrää. Jälki kulki myös kahdesti mökkitien ylitse, sieni unohdettiin ensin kastella, ja maastossa talsittiin turhaan suunnistusvaiheessa. Eli mikään ei mennyt oikein, ja nälkäiset itikat kiristivät hermoja. Kävi mielessä jopa miksi ihmeessä rotumme on mäyräkoira tai miksi ihmeessä me harrastetaan tämmöistä lajia?! Mehän oltaisiin päästy helpommalla, kun oltaisiin otettu joku perusseurakoira jolle riittää vähempikin harrastaminen. Tiedänhän minä, että itsehän laji on valittu, ja varmasti sitä harrastetaan itikoista ja paahtavasta helteestä huolimattakin. Jimi saa harrastaa tätä niin paljon kuin vaan rahkeet riittää. No olisikos tässä nyt sitten aika tehdä pieni analyysi jäljen kulusta...
Jälki noin 300 metriä, noin 22 tuntia vanha: Aloitus innokkaasti. Kymmenen metriä haparoidaan jäljen päällä (sieni oli tässä vaiheessa veretystä kuiva) sitten alkaa ripeä eteneminen. Ensimmäinen makaus ihmetellään, Jimin jäljestyshistorian hienoin tutkiminen. Sitten löytyy kulma, josta käännytään tasan 90 asteen kulmassa uuteen suuntaan. Jäljeltä lähtee lintu lentoon, mutta ohjaajan käsky "anna olla" saa koiran pysymään jäljellä. Vauhti kiihtyy ja sitten alkaa veretön osuus. Koira aloittaa rengastuksen, mutta emäntä käy kärsimättömäksi hyttysten hyökätessä. Koiralle näytetään oikea suunta, ja jälki löytyy jälleen. Loppua kohden makaus ja kulma löytyvät, kaatokin löytyy. Kaadon ympärillä tallottu ympäristö sotkee vähän lopetusta, mutta kaatona käytetty jänis kiinnostaa kehujen arvoisesti. Eli täysin pieleen mennyt jälki sujui hienosti, ja olenkin todella ylpeä tuosta riistan jätöstä. Täytyy tehdä vielä sellainen hieno jälki tässä loman aikana. Jimiin luotan, mutta omaan suunnistukseen en.
Jimi suoritti viikon aikana joka vuotisen laiturilta putoamisen. Poika on aina niin innoissaan vastassa laiturilla, ja tällä kertaa oli mahdottoman hauskaa, kun Kikka oli parkkeeraamassa venettä laituriin. Jimille ei usean metrin kokoinen laituri riittänyt, vaan Sheriffi putosi yht'äkkiä. Jimi tietenkin luuli, että me pudotettiin se laiturilta, eikä ollut tapahtuneesta kovinkaan iloinen. Onneksi ilta oli lämmin ja emännän kuivaus kelpasi vedessä paniikkiin joutuneelle koiralle.
Jone oli isomman Sheriffin sukelluksesta niin haltioissaan, että päätti itse opetella seuraavana päivänä uimaan. Ihmettelimme isännän kanssa laiturin alta kuuluvaa läiskyntää, ja kohtapa näimmekin ihmeen; siellä se meidän pikkuinen ui kaislikkoa kohden. Hienosti näytti uiminen sujuvan, ja rannassa pitikin rypeä useampaan otteeseen. Jone otti myös uimavalvojan roolin, jos isäntäväki on uimassa poika istuu laiturilla ulvomassa. Onneksi vahtiminen kohdistuu vain omaan porukkaan, sillä muillakin mökeillä oli väkeä uimassa, ulvontahan olisi käynyt sietämättömäksi.
Sheriffit ottivat kaiken ilon irti saaren tarjoamista linnuista. Pikkulintuja seurailtiin kauempaa suurella mielenkiinnolla suu viivana. Röyhkeitä variksia ajettiin takaa. Poikasia uittanutta vesilintua seurattiin rannalta käsin, mutta suurimman huomion vei hautova sorsa. Menimme ihastelemaan hienoa auringonlaskua, Jimikin kiipesi parhaimmalle paikalle risukasan päälle. Samalla siitä vierestä pölähti sorsa! Jimin ilme oli melkoisen hölmistynyt, ja vielä tyhmemmältä se näytti, kun kutsuimme sitä hätäisenä poistumaan pesän vierestä. Jone ihmetteli mikä kiire meille tuli, sillä hän ei kerinnyt nähdä koko aurinkoa. Seuraavina päivinä pojat kävivätkin tarkastamassa sorsan tilannetta. Jimi laski munat päivittäin, ja Jone kyseli tulevan äipän kuulumisia, jopa järvessä asti. Toivottavasti emme aiheuttaneet sorsalle ylimääräistä stressiä ja poikaset kuoriutuvat aikataulussa.
Nyt taidan itsekin harkita unille lähtemistä, sillä herätyshän varmaan on klo 6, jälleen. Kiva herätä siihen, että sängyn reunalla notkuu kaksi tuijottavaa mäykkyä. Toinen osaa jopa huokailla, jos herääminen ei tapahdu tarpeeksi ajoissa.
Aurinkoisia ja helteisiä päiviä kaikille!
ps Olisin laittanut kuvan rentoutuneista Sheriffeistä, mutta koneeni ei hyväksynyt muistikorttia. Onnistuneimmat 100 kuvaa ovat myöhemmin nähtävillä galleriassamme.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti