Kadonneen Jonen metsästys

Keskiviikoksi oli suunniteltu kiva lenkki poikien ja Kikan kanssa. Lähdettiin lenkille kohti metsää ja luontopolkua, vähän tihkutti vettä, mutta se ei reippaita ulkoilijoita hidastanut. Noin puolisen tuntia käveltyämme Jone päästettiin tavalliseen tapaansa irti. Poikahan on pysynyt aina näköisällä, nytpä ei sitten käynytkään niin. Jimi touhotti tavalliseen tapaansa nelivedolla hyvää vauhtia kohti kotia, sateen jo vähän yltyessään. Yht'äkkiä Jone hyppää polulta metsikköön ja häviää näkymättömiin. Kukaan meistä kolmesta ei huomaa mihin Jone lähti, se hävisi sekunnissa, eikä tullut kutsusta. Jäimme pyörimään siinä kohdin sakeaan metsikköön ja ihmettelimme minne poitsu on voinut hävitä. Kuulimme muutaman haukahduksen, mutta tuulen takia oli vaikea sanoa mistä. Jimi ei tehnyt elettäkään etsiä Jonea, se vaan tahtoi jatkaa matkaansa. Hiljaalleen Kikan ja minut valtasi paniikki mihin Jone on juossut. Mitään riistaa me ei nähty, eikä Jimikään näyttänyt kiinnostustaan. Annoimme Jimille tehtäväksi etsiä Jonea, itse hajaannuimme metsään. Ajattelin ettei Jone ole mennyt syvemmälle metsään, sillä se yleensä juoksee polkuja pitkin, mutta nyt sitä ei näkynyt polulla kummassakaan suunnassa. Sade ja tuuli yltyi, eikä huutomme kuulunut enää kovinkaan kauas. Jimi opasti kahdesti kotiin päin, mutta emme uskoneet Jonen menneen sinne, vaan pyörimme metsikössä jossa poika hävisi. Lähialueen talot tarkastettiin, muttei koiruudesta näkynyt jälkeäkään. Loppujen lopuksi olimme sotkeneet metsän omilla tennareillamme niin ettei Jimillä ollut toiveitakaan Jonen löytymisestä vainulla. Kaikkein raastavinta oli, kun Jimi pyöri samaa ympyrää siinä missä Jone hävisi. Isännälle oli jo soitettu, että lähtee katselemaan ympäristöä, naapurit oli hälytetty tarkastamaan kotipiha, hätäkeskus oli tietoinen kadonneesta koirasta, golfkentän toimistokin oli tietoinen karkulaisesta, kutsuin kaverini koiransa kanssa etsimään, ja lisäksi pienet tytöt tulivat vapaaehtoisesti etsimään Jonea. Kukaan ei nähnyt pojasta vilaustakaan, mutta kaikki kuulivat haukun ja kaksi pamausta, ja sen jälkeen hätäisen kiljahduksen. Olin varma, että joku on ampunut Jonen, ja silloinhan se hätä yltyikin. Tein virheen ja karjuin Jimille, joka yritti tehdä kaikkensa löytääkseen kaverinsa älyttömässä säässä. Onneksi Jimi antoi anteeksi ja jatkoi etsintää. Toisaalta ajattelin, että Jonen ollessa haavoittonut Jimi löytää sen helpommin, olihan se tottunut seuraamaan verijälkeä. Seuraksi tullut Alma antoi lohtua etsinnässä. Alma haravoi aluetta irti, ja molemmat koirat pyörivät samalla seudulla.

Olin varma ettei Jonea löydetä, ja että se on haavoittuneena jossain kivikossa tai muualla pahasti jumissa. Välillä huutoihimme vastasi koira, mutta tuulen ja sateen takia ei ollut mitään selvyyttä mistä ääni tuli. Reilun kahden tunnin etsinnän jälkeen isäntä soitti. Hän oli saanut Facebookin kautta näköhavainnon Jonesta. Jone oltiin nähty 19.30 golfkentän risteyksessä, muutama sata metriä kotoamme, ja me pyörimme edelleen metsässä kellon ollessa 22. Äkkiä piti päästä metsästä pois, ja järkeen kävikin selitys ettei Jone olisi metsässä, sillä sää oli aivan kauhea. Jimi jumahti metsään kannon juureen eikä ollut lähdössä mihinkään, se tahtoi etsiä Jonea vielä katoamispaikalta (siihen mennessä Jimi oli löytänyt linnunpesän, jonka sisällön söi, sekä puolikkaan patongin). Kannoin Jimin ja kolmesti tämä teki stopin samaan kohtaan. Siinä piti itsekkin istahtaa itkemään, ja onnekseni Jimi lohdutti nuolemalla täysin kastuneena, kylmissään ja nälkäisenä. Kannoin poikaa ja kerroin ettei ollut mitään järkeä etsiä enää samalta kulmalta, sillä sateen takia emme kuitenkaan kuulisi, jos Jone haukkuisikin jossain.

Jimi seurasi kuuliaisesti metsästä pois, vaikka ei olisi tahtonutkaan. Tosin se oli tehnyt etsintää jo nelisen tuntia, joten lepäämään sen oli pakko päästä. Isäntä oli jakanut 80 kpl kadonnut lappuja, laittanut katoamisilmoituksen kotisivuillemme, ja onneksi Facebookin, josta ainut näköhavaintokin tuli. Toin väsyneen ja täysin kastuneen Jimin kotiin, ja lähdin jatkamaan etsintöjä. Kävelin aamulenkkimme huudellen, isäntä ajoi pyörällä luontopolkua, eikä Jonesta näkynyt jälkeäkään missään. Sitten erään rivitalon pihalla ajattelin voisiko Jone olla niin fiksu, että se istuisi sadetta suojassa taloyhtiön valaistussa roskakatoksessa. Näin talon pihalla miehen olevan kyykyssä, ja Jonen antamassa miehelle tassuaan. Mikä helpotus! Nuori mies oli tullut juuri kotiin, ja nähnyt Jonen yhden talon ovella. Mies olisi vienyt Jonen kotiinsa yöksi, ja etsinyt aamulla sille kodin, sillä hän tiesi meidän asuvan lähistöllä. Jone löytyi siis tuosta muutaman sadan metrin päästä kotiamme, 5 ½ tuntia etsintöjen alkamisen jälkeen. Mietityttääkin miksi se ei tullut kotiin, koska olisi varmasti osannut. Lisäksi Jone oli vähän turhankin hyvässä kunnossa olleessaan kaatosateessa niin kauan. Epäilemmekin, että se on ollut jossain sisällä välillä, sillä tuon pihan ohitse isäntä oli kulkenut jo monesti, Meiju oli pyörinyt siinä Alman kanssa, ja mekin kuljettiin siitä Jimin kanssa. Jimi kyllä vetäisi pihan suuntaan, kun olimme kotiutumassa, mutta ei jatkanut pidemmälle. Jone olisi saattanut löytyä jo silloin...

Etsintöjen aikana kävi kaikki kauheudet mielessä, joku olisi ampunut Jonen, haavoittanut sitä, tai Jone on juuttunut jonnekin, joku olisi ottanut kiinni ja pahoinpidellyt, tai sitten se vaan olisi turvassa jossain ja löytyisi aamulla. Olo oli lohduton, sade piiskasi märäksi, tuuli sotki kaikki hajut Jimiltä, eikä kukaan ollut ulkoilemassa ja näkemässä Jonen liikkeitä. Tuolla reissulla sykemittari kävi huippulukemissaan, kaloreita paloi 2282 kcal, ja Jimi väsyi aivan naatiksi. Isäntä teki loistavaa työtä tehdessään katoamisilmoitukset sekä jakaessaan niitä etsiessään. Minä puolestani opin ettei Jonea päästetä enää irti, ja senkin kaulaan ripustetaan nyt numero. Toivottavasti näin ei tapahdu toiste meille, eikä ikinä kenellekään muulle. Tosin mäyräkoiran vietit vievät aivan varmasti, ja Jonenkin suvussa näyttää olevan riistaviettistä sakkia. Siispä ostamaan uusi liina, ja uudet varusteet Jonelle. Jimille löysin Hurtan y-valjaat, ja ne olivatkin hyvät. Olivat ensimmäistä kertaa päällä etsinnässä, joten tuli testattua ne heti ääriolosuhteissa. Onneksi kaikki päättyi onnellisesti ja saamme viettää Juhannusta koko porukalla.

Hauskaa Juhannusta kaikille, sekä suuret kiitokset Jonen etsintään osallistuneille! Ihanaa, kun on auttavaisia ystäviä ja uusia tuttavuuksia ympärillä! Eräs nainen soitti nimittäin eilen aamulla joko Jone on löytynyt, ja lähteekö hän etsimään...

5 kommenttia:

19. kesäkuuta 2009 klo 18.44 Marja J kirjoitti...

Onneksi kaikki meni lopulta hyvin ja Jone löytyi! Meillä kaikki kolme ovat vuorollaan karanneet pihasta tai portin raosta ja voi sitä huolta!

Mukavaa juhannusta teille! Toivottavasti teillä on hieman kesäisemmät ilmat kuin meillä - 10 astetta plussalla!

20. kesäkuuta 2009 klo 10.54 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

No onneksi tapauksella oli onnellinen loppu. Olisi mennyt pyhä ja alkanut loma pilalle itkiessä & hätäillessä. Jone on nyt kävellyt hihnassa ihan villinä, kaipuu vapauteen näyttää olevan suuri.

Juhannusta on vietetty kaatosateessa, ja luultavasti tätä vettä riittää vielä tuleville päivillekin. Inhottaa kastua aina... Mukavaa Juhannusta teille!

22. kesäkuuta 2009 klo 8.16 Iina Vee kirjoitti...

Huh! Onneksi Jone löytyi! Meinasi tässä aamun kunniaksi päästä järkytysitkut kun näin tuon katoamisilmoituksen- ja salamana lukemaan ensin loppua että tiesi miten lopulta kävi!

Meidän neiti ei ole onneksi vielä päässyt karkaamaan vaikka yrityksiä on ollut enemmän kuin sormilla ovi laskea..

Onneksi kaikki päättyi hyvin ja molemmat pojat ovat hyvässä kunnossa!

terkuin
Nelli ja Iina

22. kesäkuuta 2009 klo 23.44 MM kirjoitti...

Onneksi Jone löytyi hyväkuntoisena, eikä mitään pahaa ollut karkulaiselle ehtinyt sattumaan. Tuo on kyllä varmasti ollut todella pelottava tilanne. Toivottavasti Jone vastaisuudessa jättää tuommoiset seikkailut välistä.

26. kesäkuuta 2009 klo 23.02 Sheriffit ja palvelusväki kirjoitti...

Nelli ja Iina, Mauri : No onneksi Jone löytyi. Ei karkulaiselle voinut edes olla vihainen, sillä huoli kerkisi kasvaa aivan uusiin mittoihin illan aikana. Tapauksesta on viikko, ja tuntuu, että nyt vasta järkytyksestä on selvitty. Ollaan nautittu vain poikien touhuista, ja hihnat ovat pysyneet tiukasti kädessä. Jone ei ymmärrä varmaankaan miksi sen vapaus on riistetty. Toivottavasti teillä ei onnistuta karkaamaan.