No nyt oli kuulkee te ihan pakko ilmoittaa muutama asia. Ensinnäkin eilen käveltiin Jimin kanssa kyläilemään. Jimi kulki koko matkan vetäen, mutta annoin pojalle vetää, oltiinhan kerrankin fleksin kanssa lenkillä (sehän luo koiran ja ihmisen välisen kisman, ja on yleensä koiraongelmien syypää). Menimme aivan uutta reittiä tuonne meidän keskustaan, eli kuljimme osan matkasta kuvassa näkyviä pitkospuita pitkin. Jimi nauttii tuollaisesta fiksun ihmisen kehittelemästä keksinnöstä. Herra sai kävellä suon yli tassuakaan kastamatta. Taaperrettuamme 45 minuuttia huippusykkeellä olimme perillä, olimme saapuneet erään Jimin tyttöystävän luo. Ilo oli ylimmillään kaverusten tavatessa, tai luultavasti Jimi oli riemusta soikeana. Kyseinen tyttöystävä, Milla, on se tyttö joka komentaa kyllä, mutta jonka komennot eivät mene perille. Onneksi oli lämmin päivä, joten Jimi tyytyi lähinnä ihailemaan sohvalla makoilevaa labbista, sydärinhän se olisi saanut, mikäli olisi nujunnut koko ajan Millan selässä.
Jone tuli isännän kanssa hakemaan meidät, joten pikku tirppanakin pääsi tervehtimään isoa mustaa tyttöä. Ilmeisesti Jonella tulee olemaan pahempi ongelma viriytensä kanssa, sillä poika osaa jo nyt liehitellä tyttöjä.
Tänään kävimme poikien kanssa entisellä kaukalolla. Vanhaa kaukaloa käytetään kouluratsastukseen, koiran koulutukseen ja kaikkeen muuhun paitsi luisteluun. Ollessani pieni kysyinen kaukalo oli vielä toiminnassa (tiedän, koska iskän piti tuoda minut kauemmas luistelemaan ettei kukaan kaverini näkisi, surkea kun olin, ja olen vieläkin). Matkalla kaukalolle hermot kiristyivät hihnojen kanssa samaan tahtiin. Jone tahtoo kävellä takana, ja haistella joka pirun heinän. Jimillä taas on kiire, eikä haistelut juurikaan kiinnosta. Eteneminen on siis varsin vaivalloista, ja arvatenkin pinna on TODELLA kireä välillä. No siinä edetessämme törmäsimme muutamaan maahanmuuttajaan. Nehän puhuu näköjään suomea! Kysyivät mikä on koiran nimi, ja samalla oppivat rodunkin. Hienoa opettaa omaa äidinkieltään tummahkolle kansalle. Lisäksi pojat saivat kehuja ulkonäöstään "kaunis koira". Tiedä sitten onko heille opetettu parit kohteliaisuus fraasit ihan tarkoituksella, sillä valitettavan moni kontioniemeläinen osottautui rasistiksi, kun vastaanottokeskuksen perustaminen paljastui.
Sitten vähän myöhemmin tapasimme Lulu-mäykyn. Lulu oli alle vuoteinen neiti, joka kyllä piti meidän pojat aisoissa. Kummallakaan ei ollut mitään asiaa Lulun saati tämän isännän lähelle. Arvatenkin siitä tuli itku, meidän pojat kun ovat vähän mamiksia. Siinä Lulun kanssa jutustellessa ohitsemme sattui ajamaan kukas muukaan kuin Markku Pölönen. En kauheasti hänen elokuvistaan innostu, mutta onhan se hienoa, että kotinurkilla on "itse kuuluisuus". Harmikseni en sitten tajunnut hihkaista siinä tervehtimisen lomassa, saisiko meidän pojat roolia jostain elokuvasta. Harmi, kun Koirankynnen leikkaaja on tehty jo. Meidän koiruudet olisivat olleet siinä vallan mainioita, sellaista puntuamista se touhu on, varsinkin Jonen kanssa.
Kaukalolle siis päästiin muutaman pysähdyksen jälkeen, mutta ei ihmeellisyydet vielä siihen loppuneet. Isännän kanssa olimme sopineet treffit kaukalolle, mikä olisikaan romanttisempaa kuin heitellä tennispalloa. Palloa todellakin saatiin heitellä kahdestaan, sillä poikia kiinnosti vain hiekasta löytyvä hevosen shaisse. Visiitti oli arvatenkin lyhyt, ja suut käytiin huuhtomassa järvessä.
Kotiin tullessa näimme sitten jäätelöauton, ja muistimme isännän kanssa, että meillähän oli sinne etukuponkeja. Nappasin pyörän ja jätin miesväen tulemaan kävellen kotia kohti. Sheriffit olivat hämmentyneet emännän häviämisestä niin ettei Jimin vetämisestä ollut meinannut tulla loppua, ja Jonekin oli älynnyt laittaa vilkkaasti tassua tassun eteen. Voin vaan kuvitella kuinka kolmikossa on tunteet kiristyneet. Loppujen lopuksihan Jimin hihna oli napsahtanut katki. Olihan nahkahihna jo huonossa kunnossa, ja vetäminen oli sitten saanut hihnan lopullisesti poikki. Onneksi nopea refleksinen isäntä oli saanut Jimin napattua kiinni ilman suurempaa dramatiikkaa. Loppumatkan pojat olivat kulkeneet yhteen solmitussa hihnassa, ja koko kolmikko näytti onnelliselta vihdoin saapuessaan kotiinsa. Ja sen pituinen oli se iltalenkki.
Tänään kävimme poikien kanssa entisellä kaukalolla. Vanhaa kaukaloa käytetään kouluratsastukseen, koiran koulutukseen ja kaikkeen muuhun paitsi luisteluun. Ollessani pieni kysyinen kaukalo oli vielä toiminnassa (tiedän, koska iskän piti tuoda minut kauemmas luistelemaan ettei kukaan kaverini näkisi, surkea kun olin, ja olen vieläkin). Matkalla kaukalolle hermot kiristyivät hihnojen kanssa samaan tahtiin. Jone tahtoo kävellä takana, ja haistella joka pirun heinän. Jimillä taas on kiire, eikä haistelut juurikaan kiinnosta. Eteneminen on siis varsin vaivalloista, ja arvatenkin pinna on TODELLA kireä välillä. No siinä edetessämme törmäsimme muutamaan maahanmuuttajaan. Nehän puhuu näköjään suomea! Kysyivät mikä on koiran nimi, ja samalla oppivat rodunkin. Hienoa opettaa omaa äidinkieltään tummahkolle kansalle. Lisäksi pojat saivat kehuja ulkonäöstään "kaunis koira". Tiedä sitten onko heille opetettu parit kohteliaisuus fraasit ihan tarkoituksella, sillä valitettavan moni kontioniemeläinen osottautui rasistiksi, kun vastaanottokeskuksen perustaminen paljastui.
Sitten vähän myöhemmin tapasimme Lulu-mäykyn. Lulu oli alle vuoteinen neiti, joka kyllä piti meidän pojat aisoissa. Kummallakaan ei ollut mitään asiaa Lulun saati tämän isännän lähelle. Arvatenkin siitä tuli itku, meidän pojat kun ovat vähän mamiksia. Siinä Lulun kanssa jutustellessa ohitsemme sattui ajamaan kukas muukaan kuin Markku Pölönen. En kauheasti hänen elokuvistaan innostu, mutta onhan se hienoa, että kotinurkilla on "itse kuuluisuus". Harmikseni en sitten tajunnut hihkaista siinä tervehtimisen lomassa, saisiko meidän pojat roolia jostain elokuvasta. Harmi, kun Koirankynnen leikkaaja on tehty jo. Meidän koiruudet olisivat olleet siinä vallan mainioita, sellaista puntuamista se touhu on, varsinkin Jonen kanssa.
Kaukalolle siis päästiin muutaman pysähdyksen jälkeen, mutta ei ihmeellisyydet vielä siihen loppuneet. Isännän kanssa olimme sopineet treffit kaukalolle, mikä olisikaan romanttisempaa kuin heitellä tennispalloa. Palloa todellakin saatiin heitellä kahdestaan, sillä poikia kiinnosti vain hiekasta löytyvä hevosen shaisse. Visiitti oli arvatenkin lyhyt, ja suut käytiin huuhtomassa järvessä.
Kotiin tullessa näimme sitten jäätelöauton, ja muistimme isännän kanssa, että meillähän oli sinne etukuponkeja. Nappasin pyörän ja jätin miesväen tulemaan kävellen kotia kohti. Sheriffit olivat hämmentyneet emännän häviämisestä niin ettei Jimin vetämisestä ollut meinannut tulla loppua, ja Jonekin oli älynnyt laittaa vilkkaasti tassua tassun eteen. Voin vaan kuvitella kuinka kolmikossa on tunteet kiristyneet. Loppujen lopuksihan Jimin hihna oli napsahtanut katki. Olihan nahkahihna jo huonossa kunnossa, ja vetäminen oli sitten saanut hihnan lopullisesti poikki. Onneksi nopea refleksinen isäntä oli saanut Jimin napattua kiinni ilman suurempaa dramatiikkaa. Loppumatkan pojat olivat kulkeneet yhteen solmitussa hihnassa, ja koko kolmikko näytti onnelliselta vihdoin saapuessaan kotiinsa. Ja sen pituinen oli se iltalenkki.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti